Lauri Timonen tiedottaa seuraavaa:
Helsinki 17.11. - 18.11.2007
Arkadin-elokuvakerhon Suomalainen näytelmäelokuva 100 vuotta-juhlasarja jatkuu Matti Ijäs-viikonlopulla. Jo klassikoiksi kohonneiden elokuvien lisäksi tarjolla on huippunäyttelijöiden pitämiä alustuksia.
Matti Ijäs on Aki Kaurismäen rinnalla merkittävin suomalainen elokuvaohjaaja, joka on trendeistä piittaamatta johdonmukaisesti toteuttanut ja toteuttaa omaa näkemystään elokuvaohjaajana.
Ijäksen elokuvissa ihminen on vahvasti läsnä kaikkine heikkouksine ja vahvuuksineen ja sinänsä yksinkertaisista ja pienistä tapahtumista kasvaa yleispäteviä ja monitulkintaisia kuvauksia nuoruudesta ja sitä seuraavasta vanhuudesta, elämästä ja kuolemasta.
Vahvasti suomalaisesta huumorista ja kulttuurista ammentaen Matti Ijäs onkin onnistunut tekemään sekä kotimaista että kansainvälistä yleisöä kiinnostavia elokuvia, ja Ijäs-elokuvien tyypit ja repliikit sopisivat sellaisenaan lähes mihin tahansa suomalaisuuden metafysiikkaa käsittelevään tutkielmaan.
Samalla Ijäksen elokuvat ovat paras todiste käsikirjoituksen voimasta ja tätä kautta Ijäksen voi katsoa elokuvan keinoin jatkavan erityisesti Pentti Haanpään ja Veijo Meren viitoittamalla tiellä. Myös hyvät näyttelijät monessa eri sukupolvessa ovat aina olleet keskeinen osa Ijäs-elokuvien maailmaa.
Tapahtuma toteutetaan yhdessä Yleisradion kanssa.
Arkadin-elokuvakerhon Suomalainen näytelmäelokuva 100 vuotta-juhlasarja päättyy 6.12.2007 järjestettävään Rauta-aika-näytökseen.
VAPAA PÄÄSY
Esityspaikka: Andorra (Eerikinkatu 11)
Ohjelma:
17.11.2007
Kello 12.00: Viimeinen keikka (1984, 55 min.)
Vieraina: Esko Pesonen & Risto Salmi
Kello 14.00: Katsastus (1988, 56 min.)
Vieraina: Sulevi Peltola & Vesa Vierikko
Kello 16.00: Tuulikaappimaa (2003, 71 min.)
Vieraina: Ria Kataja & Hannes Suominen
18.11.2007
Kello 12.00: Painija (1985, 90 min.)
Vieraana: Esko Hukkanen
Kello 14.30: Kolme yötä (1989, 38 min.)
Vieraina: Kristiina Elstelä & Martti Suosalo
Kello 16.15: Pala valkoista marmoria (1998, 64 min.)
Vieraana: Lasse Pöysti
Lisätietoja:
www.arkadin.fi
Kari Pirhonen, Arkadin ry:n puheenjohtaja
Puh: 050 4688713
karipirhonen@luukku.com
Lauri Timonen, Arkadin ry:n tiedottaja
keskiviikkona, lokakuuta 24, 2007
maanantaina, lokakuuta 15, 2007
INARIN SKÁBMAGOVAT–FESTIVAALI TÄYTTÄÄ 10 VUOTTA
Tänään jaeltuja tiedotteita, olkaa hyvä:
Inari valmistautuu juhlimaan. Alkuperäiskansojen elokuvafestivaali Skábmagovat järjestetään 10. kerran tammikuun 23.-27. päivinä 2008. Festivaalin teemana on saamelaisfilmien lisäksi Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen (Native Americans) elokuvatuotanto.
Aiempina vuosina kaukaisimmat vieraat ovat olleet Kanadan, Brasilian, Meksikon ja Havaijin alkuperäiskansoja, aboriginaaleja Australiasta, inuiitteja Nunavutista, maoreja Uudesta Seelannista, komeja Venäjältä sekä jorubat Nigeriasta.
Juhlavuoden kunniaksi ohjelmistossa on perinteisten fiktio- ja dokumenttielokuvien lisäksi myös muuta kulttuuria: teatteria, musiikkia. Oman värinsä festivaalille tuo se, että Nils-Aslak Valkeapään Joikuja-levy (1968) – ja käytännössä saamelainen populaarimusiikki – täyttää 40 vuotta.
Lapset ja nuoret ovat olleet koko Skábmagovat-historian ajan tärkeitä. Festivaalit alkavatkin jo keskiviikkona lasten ja nuorten ohjelmilla. Inarin Siidassa ja Ivalon Aslakissa esitetään sekä saamelaisia että muiden alkuperäiskansojen lastenfilmejä, joista osa on lasten itsensä tekemiä. Myös tuore saamenkielinen lasten tv-ohjelma Unna Junná näyttäytyy festivaaleilla.
Skábmagovat-festivaalin erikoisuus, Revontuliteatteri, nousee jälleen metsän siimekseen. Kymmenes lumirakennusvuosi uusine yllätyksineen takaa monta mieleenpainuvaa ja tunnelmallista elämystä pohjoisen taivaan alla.
Skábmagovat-festivaalin taiteellisena johtajana toimii Jorma Lehtola ja festivaalijohtajana Sari Valkonen.
Skábmagovat-elokuvafestivaali on osa Kaamoksen kuvia-tapahtumaa, jonka ensimmäinen osa, Ylä-Lapin luontokeskuksen järjestämä Camera Borealis-luontoelokuvatapahtuma järjestetään 17.-18.11.2007.
Festivaalin järjestävät Saamelaistaiteen tukiyhdistys, Saamelaismuseo ja Ylä-Lapin luontokeskus Siida, YLE Sámi Radio, Inarin kunta ja Saamelaiskäräjät. Tapahtumaa tukevat Lapin kulttuurirahasto, Saamelaiskäräjät, Saamelaisneuvosto ja Valtion elokuvataidetoimikunta.

torstaina, lokakuuta 11, 2007
Kirjallisuutta ja elokuvaa
Kirjallisuuden Nobel-palkinto meni Doris Lessingille. Lessingin omaelämäkerralliset, usein Afrikkaa sivuavat teokset ovat täynnään Wikipedia-tekstiä lainaten "politiikkaa, sosiaalisia suhteita, kulttuurien yhteenottoa, rotusyrjintää ja rotujen eriarvoisuutta, 'kamppailua vastakkaisten elementtien lomassa omana yksilöllisenä persoonallisuutena' sekä konfliktia 'invidualistisen omantunnon ja kollektiivisen hyvän' välillä.
Suomessahan mikään kirja ei ole koskaan tarpeeksi hauska, jollei sitten kyse ole, niin kuin nykyään kaikkein useimmin, dekkarista. Kirjallinen keskustelukin on tietysti pohtinut kaikkein eniten sitä, että ovatko dekkarit kirjallisuutta. Sen mukaisesti sitten nimetään jo yliopistolliset oppituolitkin kirjallisuudessa. Mieluummin sitä katselee maailmaa historioitsijana, vaikka syntinsä toki siinäkin.
Lessingin palkintokaapin lukeminen kertoo, kuinka menestyvän ja ura palkitaan tihentyvällä tahdilla: Somerset Maugham Award (1954), Prix Médicis étranger (1976), Österreichischer Staatspreis für Europäische Literatur (1981), Shakespeare-Preis der Alfred Toepfer Stiftung F. V. S., Hamburg (1982), W. H. Smith Literary Award (1986), Palermo Prize (1987), Premio Internazionale Mondello (1987), Premio Grinzane Cavour (1989), James Tait Black Memorial Book Prize (1995), Los Angeles Times Book Prize (1995), Premio Internacional Catalunya (1999), David Cohen British Literary Prize (2001), Companion of Honour from the Royal Society of Literature (2001), Premio Principe de Asturias (2001), S.T. Dupont Golden PEN Award (2002), Nobel Prize (2007).
Näitä katsoessa on kiva seurata suomalaisten Internet-keskustelupalstojen pohdintaa seuraavasta suomalaisesta kirjallisuuden Nobelin saajasta.
Elokuvassakin on palkintoja jaettu. On kiintoisaa vertailla sitä tosiasiaa, että Pohjoismaiden elokuvapalkinto annettiin tanskalaiselokuvalla Kunsten at græde i kor (suom. "Kuorossa itkemisen taito"). "Elokuva on yhtä aikaa järkyttävä ja viihdyttävä ja käsittelee lasten hyväksikäytön kaltaista vaikeaa aihetta terävästi mutta inhimillisesti", kiittelee jury.
Suomi osallistui kilpailuun elokuvalla, joka käsitteli humoristisesti miesprostituutiota.

Tunnisteet:
elokuva,
elokuvapalkinto,
kirjallisuus,
Nobel
IIK!!-kauhelokuvafestivaalit
Äsken mainostamieni espanjalaisten elokuvien lisäksi kaupunkiin saapuu myös kauhuelokuvia. Laitanpa tiedotteen tästäkin jakeluun:
Kolmipäiväisillä IIK!!-kauhuelokuvafestivaaleilla harvinaisuuksia
Jo kuudetta kertaa järjestettävät, vahvaa kulttimainetta nauttivat IIK!!-kauhuelokuvafestivaalit ovat laajentuneet kolmipäiväisiksi: tänä vuonna Iin (t)yöväentalolla hermoja koetellaan 1.-3. marraskuuta.
Tänä syksynä IIK!! kunnioittaa edesmenneen Ingmar Bergmanin muistoa esittämällä ohjaajalegendan ainoan varsinaisen kauhuelokuvan. Suden hetki (Vargtimmen, Ruotsi 1968) on painajaismainen mestariteos, josta nähdään festivaaleilla erittäin harvinainen pitkä versio. Elokuvaa ei ole Suomessa juuri esitetty ensi-iltakierroksensa jälkeen, ei edes paremmin tunnettua lyhyttä versiota.
Perinteisenä mykkäelokuvana esitetään tänä vuonna Bergmanin oma suosikkielokuva, Victor Sjöströmin Ajomies(Körkarlen, Ruotsi 1921). Kaikkien aikojen rakastetuimpiin mykkäklassikoihin kuuluvan kummitustarinan säestää Iissä forssalainen pianisti Risto Pelli.
Festivaaleilla nähdään luonnollisesti muutakin kuin ruotsalaista taide-elokuvaa: IIK!! ei olisi IIK!! ilman vuotuista valikoimaa enemmän tai vähemmän klassisia 70- ja 80-lukujen amerikkalaisia kauhuleffoja.
Tällä kertaa jenkkikauhun kultakautta edustavat Tobe Hooperin parhaisiin elokuviin kuuluva, harvoin nähty eksploitaatiohelmi Eaten Alive (USA 1977) ja Kathryn Bigelowin upean tunnelmallinen vampyyriwestern Near Dark (USA 1987).
Tuoreempia väristyksiä puolestaan tarjoavat espanjalaisen Jaume Balaguerón englanninkielinen sairaalakauhuelokuva Fragile (Espanja 2005) ja yksi vuoden kiistellyimmistä jatko-osista, kauhukomeetta Eli Rothin säälimätön väkivaltapläjäys Hostel 2 (USA 2007). Molemmat jäävät näillä näkymin vaille teatterilevitystä Suomessa, joten (T)yöväentaloon kannattaa suunnata jo pelkästään näiden vuoksi.
Ohjelmisto täydentyy lokakuun aikana vielä noin kolmella pitkällä elokuvalla ja parilla yllätyksellä. Mukana on myös perinteinen kauhulyhytelokuvien kilpailu, jossa tänä vuonna jaetaan pääpalkinnon lisäksi Neo Arena -hankkeen 666 euron erikoispalkinto parhaiten mobiilipäätelaitteessa toimivalle kauhuelokuvalle.
Unohtaa ei sovi myöskään festivaalien katarttista päätösklubia, jossa kuullaan elävää kuollutta musiikkia ja esitetään palkitut lyhytelokuvat. Klubilla esiintyvät tamperelainen punkpoppoo Fungus Liver ja oululais-rovaniemeläinen The Newspaper Joes, joka tulkitsee The Velvet Undergroundin kappaleita.
http://www.iikfestivaalit.net/
--
IIK!!-kauhuelokuvafestivaalit
Peipa Mäki
tiedottaja

Espanjalaisia elokuvia ilmatteeksi
Tiedote rävähti postiluukkuun, joten jaamme sen maailmalle saman tiensä:
Suomi-Espanja seura ry täyttää 50 vuotta.
Juhlan kunniaksi esitämme neljä espanjalaista elokuvaa.
15.–18.10.2007
BRISTOL (Mikonkatu 8, Helsinki)
Tekstitys englanniksi
K-18
VAPAA PÄÄSY
Ma 15.10 klo 16:00 París-Tombuctú (1999). Ohjaus: Luis García Berlanga. Kesto 1t 53min
Ti 16.10 klo 16:00 Crimen ferpecto (2004). Ohjaus: Alex de la Iglesia. Kesto: 1t 44min
Ke 17.10 klo 15:30 Amigo/Amado (1998). Ohjaus: Ventura Pons. Kesto: 1h 28min
To 18.10 klo 16:00 La luz prodigiosa (2002). Ohjaus: Miguel Hermoso. Kesto: 1t 45min
Järjestäjät: Espanjan suurlähetystö sekä Suomi-Espanja seura ry
www.suomiespanjaseura.fi

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)