Trans-Siberia

Ruotsinkielinen nimi: Trans-Siberia. Englanninkielinen nimi: Trans-Siberia – Notes from prison camps. Valmistusmaa ja -vuosi: Suomi 1999. Tuotantoyhtiö: Kinotar Oy. Tuotantopäällikkö: Ulla Simonen. Tuottaja: Lasse Saarinen. Ohjaus: Kanerva Cederström. Käsikirjoitus: Kanerva Cederström, pohjaten Amalia Suden ja Andrei Sinjavskin kirjeisiin ja muistiinpa-noihin vankileiriltä. Kuvaus: Jyrki Arnikari. Kamera-assistentti: Olli Korpiala. Kuvauspäällikkö: Rostislav Aalto. Leikkaus: kanerva Cederström. Äänitys: Jussi Väntänen. Äänisuunnittelu: Pekko Pesonen. Musiikki: Kollaasinomaisesti koostettuna mm. Pekka Airaksisen sävellyksiä. Miksaus: Tom Forström. Kertojat: Tomi Jarva (Andrei Sinjavskin tekstit, suom. Maritta Pesonen), Hellevi Seiro (Amalia Suden tekstit). Järjestäjät Venäjällä: Maria Mass, Nataša Vassileva, Jaša Gordin, Anatoli Petrov. Graafikko: Milja Ahola. Valokuvat: Kanerva Cederström. Juliste: Timo Mänttäri. Tuotantosihteeri: Pirjo Koskelo. Helsingin ensiesitys: 3.9.1999 Andorra 2. Televisioesityksiä: 7.11.1999, 9.11.1999 ja 9.8.2003 YLE TV1. VET A–28051 – S – 1585 m / 58 min

Kanerva Cederströmin dokumenttielokuva Trans-Siberia on matka kahden ihmisen kohtaloihin. Sekä inkeriläinen matematiikan opettaja Amalia Susi (os. Tiihonen 1898–1972) että moskovalainen kirjailija Andrei Sinjavski (1925–1997) kokivat saman kohtalon kuin miljoonat Stalinin neuvostodiktatuurin uhrit. Molemmat joutuivat vuosikausiksi vankileireihin. "Ei tästä ajasta sovi livahtaa läpi. Se pitää elää askel askeleelta, hitaasti ja raskaasti", Sinjavski luonnehti elämäänsä veljelleen Villelle.

Cederströmin käsikirjoituksen pohjana ovat kirjeet ja muistiinpanot vankileireiltä. Sinjavski sai kirjoittaa kirjeitä kahdesti kuukaudessa vaimolleen. Suomeksi kirjoittanut Susi onnistui merkitsemään kokemaansa muistiin kankaanpalasille. Nämä "karttuunipäiväkirjat" löytyivät vasta hänen kuolemansa jälkeen.

Vankilavuosien jälkeen Sinjavski muutti länteen ja toimi vuodesta 1973 Sorbonnen yliopiston kirjallisuuden opettajana. Suden kymmenvuotisen vankeuden maailmaan ohjaaja on saanut Pietarissa asuvan Tatjana Tigosen, Amalian sisarentyttären. Tigone on omistautunut keräämään muistitietoa Stalinin uhreista.

Vankileirikokemukset johdattavat pohtimaan olemassaolon, vapauden ja vankeuden peruskysymyksiä. Juna nro 2 kuljettaa katsojat valtaisan matkan Itämeren Pietarista Tyynen meren Vladivostokiin. Kiskot kolkkasivat kuvausryhmän alla vain kahdeksan päivää, mutta elokuvan aika laajentuu monikymmenvuotiseksi kärsimyshistoriaksi. Sinjavskin sanoin: "Psykologiselta kannalta muistuttaa leirielämä istumista kaukojunassa. Junan kulkua vastaa ajan kuluminen, joka pelkällä liikkeellään luo sen illuusion, että tyhjässä oleilemisessa on jotakin mieltä ja täytettä."

Elokuva luotiin leikkauspöydällä ja myös äänimaailma rakennettiin lähes kokonaan uudelleen sen sijaan, että tallennettua 100 %:sta ääntä olisi käytetty. Cederström jätti elokuvastaan pois sekä emigranttien haastattelut että leireillä otetun dokumentaarisen kuvamateriaalin, sillä "se alkoi tuntua historian kuvittamiselta, osoittele-valta ja turhalta". Arkistofilmit olivat Cederströmin mielestä kärsineet inflaation. "Ne eivät enää ole sellaisia muistin arkeologisia palasia, joiden kohdalle pysähtyy niin että ne vaikuttaisivat. Nyt ne ovat kivoja esteettisiä palasia." (HS 21.10.1999)

Siperian halki matkaava juna "vie yhtä paljon maiseman ja nykyisyyden kuin menneitten sielujen halki", Helena Ylänen kirjoitti Helsingin Sanomissa. "Trans-Siberia on upea esseistinen dokumentti. Junan jyskytys läpi synkeän historian on Jyrki Arnikarin kuvauksen avulla loihtinut hypnoottisen elokuvan, joka on kuin audiovi-suaalista meditaatiota."

Cederström on tehnyt yhdessä Airi Leppäsen kanssa radio-ohjelman Muistin arkistot, johon haastateltiin Tatjana Tigosta.

Jari Sedergren 29.9.2010