Totuus on armoton

Ruotsinkielinen nimi: Sanningen är skoningslös. Valmistusmaa ja -vuosi: Suomi 1963. Tuotantoyhtiö: Suomi-Filmi Oy. Tuottaja: Risto Orko. Ohjaus: Valentin Vaala. Käsikirjoitus: Mauri Sariola, Juha Nevalainen, Valentin Vaala Mauri Sariolan romaanin "Totuus on armoton" (1960) pohjalta. Kuvaus: Reijo Lås. Lavastus: Aarre Gran. Studiopäällikkö: Eino Räisänen. Ehostus: Senja Soitso. Musiikki: Osmo Lindeman. Leikkaus: Valentin Vaala, Flego Kaukolehto, Berndt von Grönhagen. Ääni: Heikki Laakkonen (äänitys ja miksaus), Raimo Kiialainen (apulaisäänittäjä). Järjestäjät: Onni Timonen, Lennart Lauramaa. Klaffi: Jaakko Talaskivi. Kuvaussihteeri: Jouko Elo. Pääosissa: Sauli Seppälä (tuomari Eero Arvid Reivi), Salme Karppinen (Irene Regina Peteri, kartanonomistajan puoliso), Lauri-Juhani Ruuskanen (tuomari Timo Lyytinen), Ritva Vepsä (Birgit Dahl), Risto Mäkelä, (Peteri, Rasinkankaan kartanon omistaja ), Erkki Viljos (nimismies Arra), Birger Blom (maanviljelijä Huttunen), Kaarlo Halttunen (kunnanlääkäri Hela), Hilkka Helinä (neiti Aaltonen), Eino Kaipainen (herastuomasri Purola), Kyösti Käyhkö (todistaja Santala), Matti Lehtelä (sekatyömies Vilho Alarik Syrjäntaka), Aarne Laine (tuomari Tanhua), Ari Laine (kauppias Albert Oksa), Markku Nirola (Seppo Oitti), Marita Nordberg (rva Arra), Erki Uotila (lääninsyyttäjä, poliisitarkastaja Lehtonen), Risto Poutanen (puolustusasianajaja), Pertti Pärssinen (konstaapeli Arola), Aino Lehtimäki, Laila Rihte ja Sylvä Rossi (naiset käräjätalon pihassa), Oiva Sala (kauppaneuvos Oitti), Esa Saario (opettaja Itkonen), Kaarlo Saarnio (kirvesmies Laiho), Irma Seikkula (rva Huhtakallio), Severi Seppänen (nuohooja Lehtimäki), Osmo Poutiainen (liikennöitsijä Virtanen), Lennart Lauramaa (maanviljelijä Rannikko), A. Veikki (kahvilanomistaja Tepponen), Jouko Elo (memorialisti Tuominen), Eino Räisänen (kauppias Mäkipelto). Helsingin ensiesitys: 15.3. 1963. Televisiolähetykset: 27.1. 1969 MTV1, 22.10. 1991 YLE TV1, 14.11. 1998 YLE TV2, 25.5.2005 YLE TV2 – VET A-14508 – S – 2240 m / 82 min

Valentin Vaalan 44. pitkä näytelmäelokuva Totuus on armoton oli hänen viimeisensä. Se perustuu Mauri Sariolan saman nimiseen oikeudenkäyntiromaaniin, joka ylsi pian kuudenteen painokseensa. Tarkastamoa elokuvayhtiö lähentyi vaatimuksella alhaisesta veroprosentista, koska elokuva oli sen mukaan "yhteiskunnallinen julistuselokuva".

Sariolaa oli filmattu ennenkin. Yrjö Norta teki 1959 elokuvan Kolmas laukaus. Vaalan yrityksen jälkeen suosikkikirjailijaan ei samassa mielessä tartuttu ennen kuin vuonna 1978, jolloin Lars G. Thelestam valmisti kansainvälistä luonnettakin saaneen elokuvan Tuntematon ystävä: lähtökohtana oli silloin Sariolan romaani Susikoski virittää ansan.

Lyhyesti sanoen Sariolaa ei ole onnistuttu saamaan valkokankaalle läheskään sillä vaikutuksella, mitä aikanaan suositut romaanit olisivat edellyttäneet. Selitystä asialle ei kukaan ole osannut sanoa.

Ohjaajan vakiintunet tavat olivat kuitenkin entiset ja uusia elokuvanäyttelijöitä löytyi tähänkin hankkeeseen. Sauli Seppälä löytyi Kotkan kaupunginteatterista, Lauri-Juhani Ruuskanen Kansallisteatterin ohjaajan tuolista. Naispääosan esittäjä Salme Karppisella oli jo kokemusta Edvin Laineen Sven Tuuvasta (1958).

Elokuva jäi tappiolliseksi, joka vastasi kritiikin näkemystä. "Totuus on armoton – eikä armoton totuus juuri ole mieluisa", Paula Talaskivi vitsaili Helsingin Sanomissa.

Yleisesti Vaalan työ arvioitiin rutiininomaiseksi, mutta käsikirjoitusta jopa toimivaksi. Suurin ongelma oli näytelmällisyys, teennäisyys niin juonessa kuin replikoinnissa. Se esti luonteiden kehittelyä katsojia kiinnostavaksi. Uusimmissa arvioissa televisioesitysten yhteydessä kriitikot ovat yltyneet pohtimaan jopa tahatonta parodiaa. Kun sitten romantiikkakaan ei iske niin kuin pitäisi, jäi yleisömenestys vaatimattomaksi.

Ohjaaja ei jatkanut pitkän näytelmäelokuvan parissa, mutta hänelle riitti työtä lyhytelokuvien parissa. Niissä varmaotteinen ohjaaja pystyi rutiinin lisäksi pistämään peliin visuaalista leikittelyä ja aika ajoin ironiaakin kuten monista tilaustöistä tarkkakatseisimmat pystyvät lukemaan. Tämä ura Valentin Vaalalla jatkui aina vuoteen 1974, jolloin hän sai valtion taiteilijaeläkkeen.

– Jari Sedergren 7.1. 2004