maanantaina, joulukuuta 15, 2008

Kolmistaan

Ruotsinkielinen nimi: Tremanhand. Valmistusmaa ja -vuosi: Suomi 2007. Tuotantoyhtiö: PetFilms Oy. Tuotantopäällikkö: Mikko Paara. Tuottaja: Peter Lindholm. Ohjaus ja käsikirjoitus: Peter Lindholm. 1. apulaisohjaaja: Mirja Salmenkivi ja Miika Soini. 2. apulaisohjaaja: Aarno Snellman-Junna. Dramaturgi: Kirsten Bonnen Rask. Kuvaus: Mark Stubbs. Leikkaus: Suvi Ryhänen. Äänitys: Mikko Oinonen, Mauri Sumén, Tero Malmberg (äänileikkaus). Maskeeraaja: Elina Laakso. Musiikki: Mauri Sumén. Lavastus: Kaisa Mäkinen. Pukusuunnittelu: Sari Suominen. Järjestäjä: Pauli Kairismaa. Pääosissa: Kari-Pekka Toivonen (Tomi), Liisa Kuoppamäki (Maria), Matleena Kuusniemi (Janita), Elias Eronen (Sampsa), Venla Levänen (Jenny), Juhani Niemelä (Tomin isä), Taneli Mäkelä (Martti), Marjaana Maijala (Ritva), Suvi Aho (Riia), Susa Saukko (Nenna), Rea Mauranen (Outi Vähäluomi), Raimo Meltti (herra Vehviläinen), Jarkko Lahti (Jaakko), Henrik Hammarberg (opiskelija), Milla Kangas (tavaratalon myyjä), Kasimir Baltzar (baarimikko), Anna-Karen Markko (hovimestari), Riitta Elstelä (sairaanhoitaja), Matti Onnismaa (taksikuski), Mari Torstila (Martin sihteeri), Terhi Suvilehto (karaokenainen), Leo Lampinen (seikkailijavauva). Helsingin ensiesitys: 1.2.2008 Kinopalatsi 5, Tennispalatsi 3. VET A-51267 – K13 – 2730 m / 100 min

Peter Lindholmin Kolmistaan on rakkauselokuva. Ikämiessarjaan eli 35-vuotta täyttänyt kaupunkisosiologiaan erikoistunut yliopistotutkija Tomi (Kari-Pekka Toivonen) on onnellisesti naimisissa menestyneen avioerojuristi Marian (Liisa Kuoppamäki) kanssa. Lapsiakin on siunaantunut kaksi. Mutta sattumalla on aina sijaa elämässä. Tomi törmää kaupungilla myyjätär Janitaan (Matleena Kuusniemi) ja pian Tomi huomaa rakastavansa kahta naista. Elokuva antaa ymmärtää, että mies rakastaa kumpaakin ehdottoman vilpittömästi.

Elokuvan lähtökohtana on siis pohdiskelu yksiavioisuudesta eli voiko ihminen rakastaa vilpittömästi yhtä useampaa ihmistä silloin, kun mielessä on parisuhde. Ihmiskunnan historia osoittaa, että silloin tällöin näin on, vaikka yhtä pitkä historia osoittaa, että siitä lähes aina muodostuu ongelma ja ilmiön olemassaolo voidaan pätevästi kiistää. Tilanteen riskialttiuden – koko elämän tuhoutumisen – vastapainona on ajatus oman elämän ratkaisujen pitävyydestä, oman elämän sopivuudesta kulloisellekin minälle.

Kolmistaan ei aihepiiristään ole ihmissuhdekomedia vaan enemmänkin draama. Elokuva suhtautuu aihepiiriinsä vakavasti ja varsin realistisesti – ylilyöntejä ei aiheen käsittelystä löydy. Kun vielä näyttelijät ovat onnistuneet, on tarjolla varsin viehättävä paletti tarinointia, joka pitää otteessaan elokuvan loppuun saakka. Elokuvan ulottuvuudet kantavat moniaalle: Tomin isäsuhteeseen ja sosiaaliseen asemaan – muutos kaivosmiehen pojasta akateemiseksi ei välttämättä tuo mukanaan elämänhallintaan liittyvää tyyneyttä ja varmuutta

Kolmistaan on myös korostetusti Helsinki-elokuva. Kaupunkia on harvoin kuvattu niin elävästi. Erityisen huomion saavat raitiotievaunut, jotka ovatkin varsin filmaattisia kapineita eivätkä täysin vailla symbolisia arvoja.

Toni Puurtisen haastattelussa Film-O-Holic –julkaisussa ohjaaja Lindholm kertoi: "Elokuva lähti liikkeelle faktoista, että avioeroprosentit ovat korkeita, minkä lisäksi samaan aikaan tapahtui traagisia avioeroja, joihin liittyi ihmishenkien menetyksiä. Tämän seurauksena aloin miettiä, voisivatko asiat olla toisin." Tämän lisäksi myös omien tuttavien elämän tarkkailu toi aineksia tarinaan.

Käsikirjoituksen koostaminen ei kuitenkaan ollut helppoa. Lindholm kertoi samassa haastattelussa käsikirjoituksen työstämisen kestäneen vuosia. Ratkaisevan avun antoi tanskalainen Kirsten Bonnén Rask, jonka kanssa ensimmäinen tuotannollinen käsikirjoitus syntyi.

– Jari Sedergren 22.12.2008

Lähde: mainittu haastattelu http://www.film-o-holic.com/haastattelut/peter-lindholm-kolmistaan/

Risto Räppääjä

Ruotsinkielinen nimi: Risto Rappare. Ruotsinkielinen nimi: Risto Rappare. Valmistusmaa ja -vuosi: Suomi 2008. Tuotantoyhtiö: Kinotar Oy. Vastaava tuottaja: Lasse Saarinen. Tuotantopäällikkö: Tuula Nikkola. Tuottaja: Rimbo Salomaa. Ohjaus: Mari Rantasila. Apulaisohjaajat: Risto Tuominen, Tuula Nikkola. Käsikirjoitus: Sinikka Nopola, Tiina Nopola. Kuvaus: Timo Heinänen. Leikkaus: Tuuli Kuittinen. Musiikki: Iiro Rantala. Musiikin tuottaja: Markku Kanerva. Kappaleet:”Ei hassumpaa”, ”Minä kaipaan vanhaan kotiin takaisin”, ”Hei, nuudelipää”, ”Oon hattarasi sun”, ”Viluräppi”, ”Rankkaa”, ”Oon hattarasi sun -rock”. Sanat: Sinikka ja Tiina Nopola, sävellys: Iiro Rantala, sovitus: Iiro Rantala ja Markku Kanerva. Lavastus: Minna Santakari. Äänisuunnittelu: Risto Iissalo. Pukusuunnittelu: Niina Pasanen. Maskeeraja: Leila Mäkynen. Koreografi: Lotta Kuusisto. Kuvaussihteeri: Sanna Östman. Pääosissa: Niilo Sipilä (Risto Räppääjä), Mimmi Lounela (Nelli Nuudelipää), Annu Valonen (Rauha Räppääjä), Ulla Tapaninen (Elvi Räppääjä), Martti Suosalo (Lennart Lindberg), Ullariikka Koskela (Pinja Perhonen), Teemu Aromaa (Pontus Perhonen), Marjatta Leppänen, Pirkko Mannola, Irina Milan, Anne Taskinen (kuorolaiset), Sami Kuoppamäki, Markus Lahtinen, Iiro Rantala, Yrjänä Sauros, (kellaribändiläiset), Elihú Galván (pizzalähetti), Ile Vainio (tanssipaikan omistaja), Pekka Pajuvirta (maanviljelijä), Marko Kanerva ja Mikko Rokka (pomppulinnan kuljettajat). Helsingin ensiesitys: 15.2.2008 Tennispalatsi 1 & 2, Kinopalatsi 1 & 8, Kino Itäkeskus. VET A-51332 – S – 2165 m / 80 min

Sinikka ja Tiina Nopolan vuodesta 1997 seikkaillut lastenkirjasankari Risto Räppääjä on rumpuja paukuttava ja räppäävä poika, joka asuu Rauha-tädin kanssa. Risto ja Rauha ovat ajatelleet elävänsä aivan rauhallista elämää, mutta silti he aina päätyvät mitä kummallisimpiin seikkailuihin jo yhdeksässä lastenkirjassa.

Nopolat loivat räppäävän hahmon, kun heiltä pyydettiin animaatiokäsikirjoitusta TV2:een. Kirjojen kuvituksen takana ovat Aino Havukainen ja Sami Toivonen, jotka ovat myös tv-käsikirjoituksen takana yhdessä Leena Jääskeläisen ja Pekka Korhosen kanssa. Aiheesta on tehty myös näytelmiä ja musikaalinäytelmiä.

Elokuvaksi haastavaan tehtävään tarttui Mari Rantasila, joka näyttelemisen ja laulamisen ohella hallitsee näemmä myös elokuvafiktion. Rantasilaa ei ollut mitään aihetta sanoa ei, kun tuottaja Lasse Saarinen tarjosi hänelle ohjaustyötä valmiiseen käsikirjoitukseen. Aihe oli tuttu entuudestaan ohjaajalle, joka oli lukenut Nopoloiden teoksia omille lapsilleen.

Kiitosta ansaitsee myös työryhmä: äänitehosteissa loistaa Risto Iissalo, lavastuksesta vastaa Minna Santakari. Äänikerronnan suunnittelussa korostui sarjakuvamaisuus.

Otto Suuronen kiinnitti huomiota arviossaan esikoisohjaajan tyyliin. "Rantasila on suosinut perinteisestä elokuvakerronnasta poikkeavia ratkaisuja. Kuvaa sekä manipuloidaan että nopeutetaan vallattomasti ja lukuisissa elokuvassa kuultavissa musiikkinumeroissa roolihenkilöt laulavat suoraan yleisölle. Pääosin toimivat kerronnalliset ratkaisut aiheuttavat välillä liiallistakin alleviivaamista. Kuvasommittelussa pistää silmään televisiotuotannolle tyypillinen hätäilevyys, mikä erityisesti ulkokohtauksissa korostuu."

Kirjailijat esiintyvät tanssikohtauksessa linpunmyyjinä.


Jari Sedergren 1.1.2008
Siteerattu arvostelu: http://www.v2.fi/arvostelut/viihde/216/Risto-Rappaaja/

Pyhän kirjan varjo

Englanninkielinen nimi: Shadow of the Holy Book. Valmistusmaa ja -vuosi: Suomi 2007. Tuotantoyhtiö: Art Films Production AFP Oy. Vastaava tuottaja: Sally Jo Fifer (ITVS). Ohjelmajohtaja: Claire Aguilar (ITVS), Tuotantopäällikkö: Tami Berkovits (Dschoint Vetschr Filmproduktion). Tuottaja: Arto Halonen. Osatuottajat: Helle Ulsteen (Kamoli Films), Werner Schweizer (Dschoint Ventschr Filmproduktion). Ohjaus: Arto Halonen. Käsikirjoitus: Arto Halonen, Kevin Frazier. Kuvaus: Hannu Vitikainen, Arto Halonen. Leikkaus: Samu Heikkilä. Erez Laufer (leikkauskonsultti). Äänisuunnittelu: Martti Turunen, Samu Heikkilä. Musiikki: Timo Peltola. Taustatutkijat: Maiju Lanamäki, Riina Kullas, Matleena Friks, Kaius Niemi, Gustaf Holm. Animaatio: Ruslan Tuhbatullin. Esiintyjät: Daniela Simittchieva, Tahyr Aliev, Nastaran Nasirzadeh, Elfia Abdrasheva, Kurt Gungör, Kiamars Baghbani (uutisten ja ruhnamapiirien lukijoita), Arto Halonen (tutkiva dokumenttielokuvan tekijä), Kevin Frazier (tutkiva dokumenttielokuvan tekijä). Helsingin ensiesitys: 29.2.2008 Kinopalatsi 9. VET A-51322 (DVD) – S – 90 min

Tunnetuimpiin suomalaisiin dokumentaristeihin kuuluvan Arto Halosen Pyhän kirjan varjo on osoittautunut menestykseksi kaikkialla maailmassa. Tekijälleen tyypillisesti elokuvassa on räväkkyyttä lähtöasetelmasta lähtien: Halosen elokuvat eivät jätä kylmäksi ketään.

Pyhän kirjan varjo tarttuu tulenpalavaan aiheeseen, kansainvälisten yritysten moraalittomuuden niiden tehdessä yhteistyötä öljy- ja kaasurikkaan Turkmenistanin diktatuurin kanssa. Yritysten moraalittomuus on siinä, että ne auttavat yhteistyökumppaniaan kätkemään maan ihmisoikeus- ja sananvapausloukkauksia. Kaikki tapahtuu tietysti yrityksen hyödyn ja ahneuden nimissä.

Ohjaaja Halonen ja hänen sujuvakielinen juristikumppaninsa Kevin Frazier käyvät kiinni tutkivan dokumentaristin sinnikkyydellä ilmiöön nimeltä "Ruhnama". Ulkomaiset suuryritykset ovat edistäneet käännättämällä diktaattorin Saparmurat Nijazovin henkilökulttia pönkittävää propagandakirjaa, josta tuli Turkemenistanin sosiaalisen elämän pyhäksi julistettu oppikirja lasten päiväkodeista koulujen kautta valtiollisiin tilaisuuksiin ja juhliin. Neljällekymmenelle kielelle käännetty "Ruhnama" symboloi mainiosti vääristelevää valtajärjestelmää. Samalla se on oivallinen osoitus propagandan voimasta: kirjan eri kielille käännättäneet yritykset pääsivät bisnessuhteeseen maata 15 vuotta johtaneen Nijazovin kanssa halvalla. Mutta samalla se merkitsi eettisten periaatteiden hylkäämistä, vaikka samat yritykset muuten olivat valmiita vannomaan toimintansa perusteiden kestävyyttä.

Suomalainen katsoja pääsee röyhistämään rintaansa sillä, että tarpeellinen nöyryys, tunnustus ja anteeksipyyntö löytyy suomalaisesta yrityksestä, Enston hallituksen puheenjohtalta, lähes liikuttavassa puheenvuorossa! Shellin, Siemensin, Caterpillarin ja DaimlerChryslerin johdolta tällaisia oli turha odottaa – mutta juuri näiden yhtiöiden pääkonttoreiden edustalla tekijöiden sinnikkyys ja suoranainen jääräpäisyys tuo elokuvaan tarvittavan kepeyden. Samaan suuntaan vaikuttavat myös hämäävän nerokkaasti lavastetut hetket turkemenistanilaisen valtaeliitin videoiduista propagandatiedotteista.

– Jari Sedergren 2.1.2009

Pelikaanimies

Ruotsinkielinen nimi: Pelikanmannen. Valmistusmaa ja -vuosi: Suomi 2004. Tuotantoyhtiöt: Migma Film, Lumifilm Oy. Tuotantopäällikkö: Sonja Lindén. Tuottajat: Hanna Hemilä, Anita Oxburgh. Ohjaus: Liisa Helminen. Apulaisohjaaja: Marja Pyykkö. Käsikirjoitus: Liisa Helminen, William Aldridge, lähtöteos Leena Krohn, "Ihmisen vaatteissa" (1976). Dramaturgit: Annina Enckell, Helena Anttonen. Koreografia: Jorma Uotinen. Kuvaus: Timo Salminen. 2.kuvaaja: Olli Varja, Heikki Färm, Ilmo Lintonen. Pukusuunnittelu: Marja Uusitalo, Tiina Wilén. Maskeeraussuunnittelu: Riikka Virtanen. Lavastus: Jussi Halonen. Leikkaus: Jukka Nykänen. Musiikki: Tuomas Kantelinen. Äänitys: Paul Jyrälä. Järjestäjä: Lauri Vänskä. Kuvaussihteeri: Sanna Östman. Pääosissa: Kari Ketonen (Pelikaanimies), Roni Haarakangas (Emil), Inka Nuorgam (Elsa), Jonna Järnefelt (talonmies), Liisa Kuoppamäki (äiti), Tommi Raitolehto (isä), Anu Viheriäranta (ballerina), Ismo Kallio (vahtimestari), Heikki Kinnunen (postiljooni), Jussi Lampi (näyttämömestari), Kristiina Elstelä (arvanmyyjä), Antti Pääkkönen ja Seppo Pääkkönen (eläintenhoitajia), Juha Varjus (puistovahti), Emma Lillqvist (pikkutyttö eläintarhassa), Katarina Lohiniva (tarjoilija), Anu Komsi (diiva), Björn Andresen (pianisti), Pelle Sandberg (oopperanjohtaja), Leif Segerstam (kapellimestari), Jorma Uotinen (von Rothbart), Emma Grönqvist (baletinopettaja), Pekka Simola (bassolaulaja), Malla Kuuranne ja Pertti Nieminen (autoileva pariskunta), Jouni Korhonen (vaatturimestari), Ilkka Villi (liikemies), Sami Helpelä ja Misa Palander (tuohtuneita naapureita), Teemu Koivistoinen (rantapoika), Hermanni Rask ja Hanna Bergholm (Pelikaanimies, sijaisnäyttelijöitä). Helsingin ensiesitys: Kinopalatsi 1 & 5, Tennispalatsi 2 & 7, Kino Itäkeskus. Televisioesitys: 17.12.2006 YLETV2. VET A-29726 – S – 2440 m / 90 min

Tunnetun lastenelokuvaohjaajan Liisa Helmisen tuorein menestys, lavastus- ja musiikki-Jussilla 2005 palkittu Pelikaanimies pohjautuu Leena Krohnin teokseen Ihmisen vaatteissa (1976). Kirjan teemoituksessa painottuva luonnonsuojeluajatus on elokuvassa jäänyt vähemmälle, mutta elokuvankin tarinaan riittää silti sekä kepeitä että vakavia teemoja pohdittavaksi. Elokuvaa voidaan pitää arvostelu- ja yleisömenestyksenä. Samat positiiviset kaiut on kuultu usein myös elokuvan lapsikatsojien suusta.

Avioeron kokenut Emil-poika muuttaa kaupunkiin samaan aikaan kuin Pelikaani laskeutuu uimarannalle. Pelikaani pukee päälle löytämänsä vaatteet ja aloittaa elämänsä ihmisenä. Hän muuttaa Emilin naapuritaloon. Emilillä on samanlainen tarve sopeutumiseen kuin Pelikaanillakin. Emil huomaa Pelikaanin lintumaisuuden ja ystävystyy tämän kanssa: yhteinen salaisuus lujittaa liiton.

Emil tapaa pihapiirissä samanikäisen tytön, jonka kanssa hän ystävystyy alkuvaikeuksien jälkeen. Lapset päättävät auttaa Pelikaania tämän kohdatessa vaikeuksia ihmisten maailmassa. Erityisesti ongelmia aiheuttaa lintuallergiasta kärsivä talonmies, joka kiinnittää huomiota Pelikaanin erilaisuuteen. Salaisuus on vaarassa paljastua minä hetkenä hyvänsä.

Elokuvan perusteemat ovat lasten ystävyys ja sydämellisyys, mutta mukana on myös erilaisuuteen liittyviä aihepiirejä. Fantasiatarinan voi halutessaan tulkita myös mielikuvitusystävyyden kautta, sillä yksinäinen, uutta ympäristöään arasteleva poika voi hyvinkin kehittää Pelikaanin tapaisen hahmon elämäänsä rikastuttamaan. Tämä tulkinta antaa myös selkeän käsityksen siitä erosta, joka monien lastenelokuvien kuvaamassa aikuisten ja lasten maailmassa voi olla.

Mutta samalla kyse on aidoista peloista, joita uusi ympäristö, uusi tilanne ja uusi maailma voi auttaa. Yksi jos toinen asia voi tällöin näyttäytyä outona lintuna, pelottavanakin. Mutta samalla ympäristöstään voi oppia uutta, varsinkin jos tarjolla on todellisia ystäviä. Silloin sopeutuminen uusiin olosuhteisiin on mahdollista ja kohdattu erilaisuus, jopa oudot linnut, vain rikastuttavat elämää.

– Jari Sedergren 28.12.2008

Punk – tauti joka ei tapa

Ruotsinkielinen nimi: Punk – en sjukdom som inte dödar. Valmistusmaa ja -vuosi: Suomi 2007. Tuotantoyhtiö: Illume Oy. Tuottaja: Pertti Veijalainen. Ohjaus: Jouko Aaltonen. Käsikirjoitus: Jouko Aaltonen. Kuvaus: Marita Hällfors. Leikkaus: Samu Heikkilä. Äänisuunnittelu: Joonas Jyrälä, Miia Nevalainen. Äänitys: Joonas Jyrälä, Miia Nevalainen, Paul Jyrälä, Marko Kataja. Musiikin miksaus: Panu Riikonen. Miksaus: Olli Pärnänen (Megaru Film Sound). On-line -editointi: Ilmo Lintonen. Esiintyjät: Andy McCoy, Severi Helle, Petri Tiili, Pantse Syrjä, Martti Syrjä, Juha Torvinen, Mikko Saarela, Veltto Virtanen, Tumppi Varonen, Katja ”Pipsa” Lipasti, Rubberduck Jones, Joonas Soini, Tomi Tiitto, Samppa Laine, Stefan Piesnack, Ari Taskinen, Antti Eskelinen, Atte Blom, Epe Helenius, Lättä. Yhtyeet: Akupunktio, Creepy Crawlie, Eppu Normaali, Kohu-3, Pelle Miljoona & N.U.S., Briard, My Nasty, Problems?, Pelle Miljoona & 1980, Kaatopaikan enkelit, Sekasorto, Igni & Ferro, Hanoi Rocks, Pelle Miljoona Unabomber. Helsingin ensiesitys: 14.3.2008 Kinopalatsi 8. VET A-51376 –S – 2620 m / 96 min

Pitkän linjan dokumentaristin Jouko Aaltosen musiikkidokumentissa nähdään arkistomateriaalia punkin alkuajoilta, haastatellaan 1970- ja 1980-lukujen punk-muusikoita nykypäivänä ja nähdään heitä kiertueella vuonna 2007. Rinnalla seurataan tämän päivän punk-nuoria, heidän musiikkiaan ja elämäntapaansa.

Aaltosen edellinen, 1970-luvun laululiikettä käsitellyt Kenen joukoissa seisot, oli harvinainen menestys teatterilevityksineen ja elokuvakaraokeiltoineen, joita pidettiin lopulta Japanissa asti. Sen kritiikeissä toistui ajoittain paheksuvaan sävyynkin nostalgisuus, mutta punkin ympärillä siitä ei tarvitse puhua. Elokuva alkaa Pete Malmin hautajaisista ja Andy McCoy toteaa punkin olevan kuollut.

Punk – tauti joka ei tapa osoittaa että näin ei ole. Punk ei suostu kuolemaan. Tätä nykypäivän ja menneisyyden välistä aika-tila –jatkumoa kuvatessaan Aaltonen taitavasti haarukoi ilmiön ja sen esittämisen muutoksia viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana. Andy McCoyn lisäksi punkin historian kotimaisina esimerkkeinä toimivat Eppu Normaali ja Problems. Mutta ennen heitä pitkän kaaren punkin alusta nykypäivään tuo Pelle Miljoona monine yhtyeineen. Pelle Miljoona Unabomber-yhtyeineen kokosi yhteen punkin veteraanit ja teki laajan, elokuvassa valkokankaalle saatetun kiertueen.

Pelle Miljoonaa ja hänen revival-bändiäänkin tiukemmin punkin nykypäivää tarkastellaan pirkanmaalaisen Akupunktio-yhtyeen nousulla ja tuholla. Erityisesti nykypäivän punkin ideologisia ulottuvuuksia latailee puheenvuoroissaan yhtiön keulahahmo Seve.

Yhtyeen toimintaa seurattaessa elokuva kartoittaa taiten punkin nykyiset yhteiskunnalliset ulottuvuudet: punkiin oleellisesti aina liittynyt yhteiskunnallinen osallistuminen näkyy talonvaltauksina, vihreinä tai anarkistisina arvoina ja ideologioina, järjestettyinä musiikkitapahtumina. Mutta mukana on myös uusia ilmiöitä, esimerkiksi äärimmäisen aggressiivista hc-punkia esittävä naisyhtye Creepy Crawlie.

Punkin historiallisista olomuodoista kuvaavin on energisyys, joka näyttäytyy ihmisten ja musiikin viattomana hillittömyytenä. Tämän Jouko Aaltonen ja epäilemättä myös elokuvan leikannut Samu Heikkilä ovat onnistuneet siirtämään elokuvalle, jota voidaan arvostaa myös onnistuneena punkrokin historiaa valaisevana teoksena.

– Jari Sedergren 7.1. 2008

Sonic Mirror

Valmistusmaa ja -vuosi: Suomi, Sveitsi, Saksa 2007. Tuotantoyhtiö: Marco Forster Productions, Marianna Films Oy, Uwe Dresch Film, Doc Productions. Tuotannonjohto: Rose-Marie Schneider. Tuottaja: Uwe Dresch, Marco Forster, Mika Kaurismäki, Rose-Marie Schneider. Ohjaus: Mika Kaurismäki. Käsikirjoitus: M. Kaurismäki, Marco Forster ja Uwe Dresch. Kuvaus: Jacques Cheuiche. Kameraoperaattorit: Mustapha Barat, Torsti Hyvänen. Musiikki: Bill Cobham. Visuaaliset efektit: Roger Gleiber. Leikkaus: Oli Weiss. Äänisuunnittelu: Uwe Dresch. Tobias Fleig, Pekka Karjalainen ja Olli Pärnänen (sound re-recording mixing). Sebastian Pohle (foley editor), Wilmont Schulze (foley artist) ja Sebastian Stroux (foley mixer). Esiintyjiä: Big band Espoo, Randy Brecker, Bill Cobham, Debalê Malê (Brasilia), Peu Meurray (rengaslyömäsoitin), Percussion Okuta (nigerialainen yhtye), Brito Rasta (rummunvalmistaja). Helsingin ensiesitys: 25.4.2008 Kinopalatsi 8 – VET A-51448 – S – 80 min

Mika Kaurismäen dokumenttielokuva Sonic Mirror kiertyy jazzin ja maailman musiikin eri ulottuvuuksiin. Elokuvan keskeinen hahmo on pitkään Suomessa asunut amerikkalaissyntyinen rumpali, säveltäjä ja tuottaja Billy Cobham, jolla toki on geneettiset juuret Nigeriassa, monimuotoisessa Yoruba-kulttuurissa. Elokuva kertoo hänen kauttaan inspiraatiosta ja musiikin voimasta sekä sen vaikutuksesta tekijöihin ja yleisöön.

Sonic Mirror on musiikillinen matka maailman erilaisiin kulttuureihin ja olosuhteisiin. Elokuvaa kuvattiin 64-vuotiaan Cobhamin mukana Suomessa – mukana näytteitä konserttiohjelmistosta Espoon April Jazzissa –, autistien musiikkiterapian ja nigerialaisen rytmiryhmän parissa Sveitsissä. Tämän lisäksi matka suuntautui päähenkilön kotikulmille New Yorkiin Yhdysvalloissa ja musiikillisesti kiintoisaan Brasilian Salvadoriin. Siellä läntisesti rytmistynyt jazzrumpali Cobham kohtaa latinorytmien ja musiikillisen käsityön monimuotoisuuden – elokuva saa suorastaan kansatieteellisiä ulottuvuuksi rumpujen rakentamista seuratessaan.

Musiikkidokumenttien tekijänä Kaurismäellä on jo pitkä ura, puna-armeijan kuoron Helsingin vierailusta lähtien. Viime vuosina ohjaaja muistetaan hänen nykyiseen asuinmaahansa Brasiliaan sijoittuvista musiikkidokkareistaan Moro do Brasil ja Brasileirinho.

Elokuvan monet kuvauspaikat ja erilaiset musiikin ympäristöt korostavat perusteemaa, musiikin kyvystä ylittää kielelliset ja kulttuuriset rajat. Samalla se alleviivaa humanismin merkitystä kuten hyvän dokumentin tuleekin tehdä.

Kokeneen Cobhamin syntesisoiva filosofointi on paikallaan, onhan kyseessä myös henkilödokumentti, mutta silti elokuvan parasta antia on ehdottomasti musiikki, joka vie mennessään mielen ja ruumiin.


Jari Sedergren 12.1.2009