DOKUMENTIN YTIMESSÄ 50: PÄÄMÄÄRÄNÄ TULEVAISUUS – DOKUMENTTIELOKUVA 1944–1947

Esitys Orionissa (Eerikinkatu 15) 24.3. alkaen kello 17.00. Tervetuloa!

Kansa siirtyy rauhan töihin
Suomi 1946. Tuotantoyhtiö: Finlandia-Kuva Oy. Tuotannon johto: Holger Harrivirta. Levitys: Suomi-Filmi Oy. Ohjaus: Holger Harrivirta. Käsikirjoitus: Jari Ilanko. Kuvaus, mv: Unto Kumpulainen, Vilho Pitkämäki, Björn Soldan ja Reino Tenkanen. Leikkaus: Holger Harrivirta. Selostus: Ilmari Kinnunen. VET: 2158 – 220 m / 9 min. Esitys Orionissa: Digital betacam, 8 min.

Propaganda-Aseveljet ry:n aloitteesta perustettu Finlandia-Kuva Oy siirtyi vuoden 1943 alusta kotirintaman aiheisiin. Finlandia-Katsauksia kuvaamaan ja sotaa käyvän tasavallan tilausfilmejä tekemään kutsuttiin puolustusvoimien Holger Harrivirta. Elokuvausten tuore nokkamies oivalsi hyvin lähistoriaa esittelevien filmien merkityksen. Kansa siirtyy rauhan töihin keskittyi kahteen ensimmäiseen rauhan vuoteen. Kysymys oli kansallisen itsetunnon pohjustamisesta filminauhalla, joka myös projisoi nähtäväksi sodasta irtautumisen tärkeät hetket.

"Kesällä yhdeksäntoistasataa neljäkymmentä neljä alkoi näkyä rauhan merkkejä, joista ensimmäinen oli Suomen Marsalkka Mannerheimin valinta tasavallan presidentiksi erikoislailla." Elokuun presidentinvaihdoksen Rytistä Mannerheimiin filmasi puolustusvoimien Reino Tenkanen. Tenkasen kamera oli myös syyskuun 7. päivän todistaja, kun Suomen nevotteluvaltuuskunta siirtyi valkoista lippua kantaen Imatran Juustilasta Neuvostoliiton puolelle. Rauhan töihin johdattelevat lisäksi TK-mies Esko Töyrin syyskuun 5. päivän kuvat heti aselevon astuttua voimaan. Niissä viholliselle tarjotaan rauhan tupakit ja piikkilangat leikellään ennen vetäytymistä vanhan rajan taakse. Porkkalan evakuoinnin kuvat sulkevat peruuttamattomasti jämä-Suomen rajalinjat.

"Elokuvamme tulee uhkua tulevaisuuden uskoa taustanaan hävitys, sota ja murhe", oli uuden ulkomaanpropagandan gurun Lorenz von Numersin visio, josta Harrivirta otti selvästi onkeensa. Sotainvalidit ja sankarihautojen ristit todistavat, että "paljon oli uhrattu sodan moolokille". Lempeämmin muistuttaa uhrausten vuosista naisten puukenkämuoti, "kun vähäiset nahkavarastot menivät miesten jalkineisiin rintamille". Miesten kotiuttamiset sieltä jatkuivat joulukuulle 1944 "kaikille tutuin toimenpitein", niin että kiväärinsä luovuttaneille jäi sentään kauluslaataton asetakki, pussihousut, alusvaatteet ja saappaat. Näissä asusteissa ja "raskaista uhreista huolimatta Suomen mies katsoi vakaana tulevaisuuteen ja iski kiinni työhön hartiavoimin". Vielä ennen sitä oli kuitenkin käyty Lapissa kolmas sota, jonka synnyttämät rauniot tallentuivat Holger Harrivirran ja Unto Kumpulaisen kameroille sitä mukaa, kun saksalaiset polttivat, räjäyttivät ja vetäytyivät Norjaan.

J. K. Paasikivi
Suomi 1945. Tuotantoyhtiö: Finlandia-Kuva Oy. Tuottaja: Holger Harrivirta. Levittäjä: Suomi-Filmi Oy. Tilaaja: Suomen hallitus. Ohjaus: Holger Harrivirta. Käsikirjoitus: Toivo H. Heikkilä. Kuvaus: Unto Kumpulainen ja Kalevi Lavola. Selostus: Carl-Erik Creutz. VET: 2141/23.11.1945. 210 m / 8 min. Esitys Orionissa: Digital betacam, 7 min.

Syksy 1945: Voittajavaltojen valvontakomissio oli asettunut maahan ja valvoi, että Suomi täytti sille asetetut rauhan ehdot. Suomi oli muodollisesti itsenäinen maa. Hotelli Torniin majoittunut kenraalieversti A. A. Ždanov oli kuitenkin hallituksen yläpuolelle asettunut komission puheenjohtaja. Maan alta noussut Suomen Kommunistinen Puolue oli puolestaan Stalinin nimittämälle Ždanoville kiitollinen ja luotettava tukijalka.

Filmi, työnimellä "Pääministerin päivä", valmistui tässä ilmastossa 75 vuotta täyttävän J. K. Paasikiven kunniaksi. Pääministerin julkisista esiintymistä oli vielä tuoreessa muistissa valtiopäivien marraskuinen avajaisjumalanpalvelus, johon parlamentti ja hallitus astelivat Paasikiven johdolla. Elokuvan avauksena sillä oli Mannerheimin yli kurkottava valtapoliittinen merkityksensä. Lisäksi Paasikiven näyttävä esiintyminen kameroille Ždanovin ja Pavel Orlovin seurassa Lokakuun vallankumouksen muistopäivän vastaanotolla Nevostoliiton lähetystössä oli selvä signaali "hyvän ja luottamuksellisen yhteistyön syntymisen" mahdollisuuksista tulevan presidentin johdolla. Tämän jälkeen Paasikivi vielä esiintyi "iltakoulun" vetäjänä ministereilleen, joiden joukossa nähdään Paasikivelle lojaali Urho Kekkonen ja kotikommunisti Yrjö Leino, Ždanovin uskollinen korva.

Elokuva kurkistaa myös "julkisuuden taakse" Paasikiven kotioloihin ja luo siellä imagoa radiosta ja päivälehtien läpi aikaansa seuraavasta miehestä. Kortensa kekoon panee puoliso Alli Paasikivi. Hän esittelee miehensä Moskovan neuvotteluissa pikakirjoittamat muistiinpanot. Juho Kusti itse syventyy päiväkirjaansa. Siitä on hahmottuva raskaansarjan poliittinen testamentti tuleville polville. "Suutarin tyttären" koti saa hienon kulttuurisen silauksen, kun kamera väläyttää Allin arvokasta porsliinikokoelmaa, pyyhkäisee Juho Kustin kirjahyllykön aarteita ja esittelee Väinö Aaltosen pienoisveistoksen, "Musan".

Vaalielokuvan käsikirjoitti vielä tohveleissa sikariaan tupruttelevalle tulevalle presidentille pääministerin sihteeri Toivo Heikkilä. Kummisetänä taustalla vaikutti oikeusministeri Urho Kekkonen, joka täten varmisteli itselleen tilauksen tulevien hallitusten ministeriksi.


Neuvostoliiton vientituotteiden näyttelyn avajaiset Helsingissä 24.8.1946
Suomi ja Neuvostoliitto 1946. Tuotantoyhtiö: Continental Filmi Oy. Tuottaja: Veli J. Paasikivi. Levitys: Mosfilm (Neuvostoliitto) Tilaaja: SNS:n kauppa- ja teollisuusjaosto. Kuvaus, mv: Reino Tenkanen ja Suomi-Filmin lyhytkuvaosasto. VET: 2307 / 3.10.1946 – 200m / 7 min. Esitys Orionissa: Digi betacam, 6 min.

Veli Juhani Paasikivi syntyi ja kasvoi Raumalla, mutta seilasi sisällissodan alta Leninin Neuvostoliittoon vasta 17 vuotta täytettyään. Siellä hän loi liikemiesuran kalateollisuudessa ja turkisten välittäjänä. Vuonna 1933 Veli J. Paasikivi palkattiin Suomen Moskovan suurlähetystön kiinteistönhoitajaksi. Hän vastasi vuonna 1936 uudisrakennuksen taloudesta ja yleni lähetystön valmistuttua isännöitsijäksi. Talvisodan sytyttyä Veli Paasikiven oli palattava Tukholman kautta sotaa käyvään Suomeen, missä entinen puoliso paljastui vakoilijaksi ja sai vuonna 1943 kuuden vuoden kuritushuonetuomion maanpetoksesta ja osallisuudestaan ns. Nuorteva-Wuolijoki -juttuun. Tapaus ei estänyt Paasikiveä laajentamasta liiketoimiaan elokuvan alueelle.

Moskovan rauhan kesänä 1940 hän perusti OY Continental Import Export Ab:n, jonka olemassaolon varmisti osakkuudellaan Suomi-Neuvostoliitto-Seura. Firman toimitusjohtaja Paasikivi ryhtyi hankkimaan seuran kulttuurijaoston esitettäväksi neuvostoliittolaisa "valistuselokuvia". Niistä ensimmäinen, "Lenin 1918", kiellettiin 23.8.40 ja toiminta katkesi muutenkin sotaan kesällä 1941. Syksyllä 1944 Suomi-Neuvostoliitto-Seura nousi tuhkasta siniristi, sirppi ja vasara -tunnuksin, ja neuvostoliittolaiselle elokuvalle taottiin uusi tilaus. Sitä täyttämään tarvittiin jälleen Paasikiven Continental Filmi ja sitä varten uusi teatteri Gloria.

Continental-Filmi teetti vuosina 1945-6 sikermän suhde-elokuvia Suomen ja Neuvostoliiton välisestä yhteistyöstä kulttuurin, teollisuuden ja kaupan alueilla. Neuvostoliiton vientituotteiden näyttely oli niistä poikkeuksellisen painava avaus, joka versioitiin sekä Suomessa teatteri Glorian alkukuvaksi että neuvostokansalaisille nähtäväksi. Rauhanomaisen kuvaustehtävän otti hoitaakseen entinen TK-elokuvaaja Reino Tenkanen apunaan Suomi-Filmin lyhytkuvaosasto. Messufilmin rahoitti SNL:n kauppa- ja teollisuusjaosto, jonka johtokunnan jäsen V.J. Paasikivi itsekin oli. Ruplat hankkeelle virtasivat Neuvostoliiton kulttuurivientiä pönkittävän propagandaelimen VOKS:in kassasta.

Tenkasen ja Suomi-Filmin kamerat taltiovat Glorian kankaalta nähtäväksi, kun presidentti ja rouva Paasikivi sekä ministeri Yrjö Kallinen avasivat suurlähettiläs Orlovin ja kenraalieversti Zdanovin kanssa Neuvostoliiton teollisuusnäyttelyn elokuussa 1946. Avajaisseremoniat ja sodasta elpyvän itänaapurin tavarapaljoutta ylistävät illuusiot kuvattiin Messuhallissa Leninin, Stalinin, Molotovin ja muiden merkittävien miesten väritettyjen korokuvien alla.

Välirauhasta rauhaan 1947
Suomi 1947. Tuotantoyhtiö: Filmiseppo Oy. Ohjaus, käsikirjoitus: Veli Tamminen. Leikkaus: Kalevi Lavola. Kuvaus, mv: Pentti Lintonen ja Kalevi Lavola. VET:2385 / 6.3.1947 – 240 m / 8 min. Esitys Orionissa: Digital betacam, 7 min.

Veli Tamminen perusti Filmisepponsa välittömästi sodan jälkeen vuonna 1945. Vuoteen 1948 mennessä yhtiö takoi levitykseen yli 100 lyhytfilmiä ja nousi Finlandia-Kuvan ja Suomi-Filmin kanssa alkukuvavalmistamojen kärkikolmikkoon. Tammisella oli poikkeuksellisesti journalistin korkeakoulututkinto. Hän myös ihaili amerikkalaista yrittäjähenkeä ja aloitti ennen sotia kaupallisten tilauskuvien valmistajana Oy Tamkon mainosfilmeillä. Ensimmäinen amerikkalaisvaikutteinen Filmiseppo-Katsaus valmistui marraskuussa 1947 ja kahta vuotta myöhemmin nähtiin Tammisen Yhdysvalloista välittämän uutisvaihtoaineiston esiinmarssi.

Samaan aikaan kun Neuvostoliiton ystävyyspolitiikan sitomat elokuvayhtiöt hekumoivat Suomen ja Neuvostoliiton suhteilla, valitsi Tamminen kameroittensa kohteeksi Suomen delegaation lähdön Pariisin rauhankonfrenssiin elokuussa 1946. Sinne matkasivat Seutulasta mm. pääministeri Mauno Pekkala, ulkoministeri Carl Enckell, professori Väinö Voionmaa, sisäministeri Yrjö Leino, opetusministeri Lennart Heljas ja kouluneuvos John Österholm.

Valtuuskunta myös palasi Tammisen kameroiden eteen, jotka pyrkivät luomaan illuusiota siitä, että sodan hävinnyt Suomi kuului silti jatkossakin kahteen ideologiseen leiriin jaetussa Euroopassa länteen. Rauhansopimus allekirjoitettiin 10.2.1947. Elokuva päättyy Messuhallissa järjestettyihin rauhanjuhliin, juhlakaluina kaksi itsenäisen Suomen presidenttiä, J.K. Paasikivi ja päämiehistä ensimmäinen, K. J. Ståhlberg. Samalla uutiskameran linssiin lankeaa viimeisen kerran idän leirin edunvalvojan, valvontakomission väistyvän puheenjohtajan, kenraalieversti Ždanovin varjo.


Suomi kunnioittaa Leninin muistoa
Suomi 1946. Tuotantoyhtiö:Oy Continental Filmi. Tuotannon johto:Veli J. Paasikivi. Tilaaja: Suomi-Neuvostoliitto-Seura ja Moskovan Lenin -museo. Käsikirjoitus ja selostus: Sirkka Virtanen. Kuvaus, mv: Reino Tenkanen. VET: 6790 / 28.3.1946 – 240 m / 9 min. Esitys Orionissa: Digital betacam, 8 min.

Suomi kunnioittaa Leninin muistoa valmistui kaksi kuukautta Lenin-museon avajaisista elokuvaksi, jolla juhlallisesti liitti uuden instituution osaksi Suomen ja Nevostoliiton ystävyyssuhteiden julkisuuspropagandaa. Elokuvan tilasi Suomi-Neuvostoliitto-Seura yhdessä Moskovan Lenin -museon kanssa. Valvontakomission ajan hovikuvaamo, Veli J. Paasikiven Continental Filmi, vastasi elokuvan toteutuksesta.

Elokuvan Tampere on Leninin kaupunki. Neuvostoliiton perustaja oli asunut Kyttälässä matkailukoti Pellervossa ja Tampereen työväentalon salissa hän johti vuonna 1905 Josif Stalinin kanssa Venäjän bolsevikkien maanalaisia kokouksia. Kokoussalin Lenin-kulttia kirkastava legenda liittyi vuoteen 1906, tilanteeseen, jossa vallankumousta vasta valmistellut Vladimir Iljits oli luvannut Suomelle itsenäisyyden. Kiitokseksi siitä vihittiin sali maan "vapauttajalle" museoksi Leinin kuoleman muistopäivän aattona 20. tammikuuta 1946.

Reino Tenkasen ystävyyden kamera kuvasi avajaisseremoniat ja Ravintola Hämeensillassa järjestetyt loistoillalliset. Ajan etiketin mukaisesti paikalla nähdään vastapuolen hierarkian ylätaso kenraalieversti Ždanovin ja suurlähettiläs Orlovin johdolla. Suomalaisista arvovaltaisin on opetusministeri Eino Pekkala, mutta tunnustuksellisesti tärkeämpiä ovat valtionpetoksesta vapautetut vasemmistovaikuttajat, sotavuodet istunut Mauri Ryömä ja kuritushuoneesta Yleisradion johtoon nostettu Hella Wuolijoki. Globaalitaloudella oli kohtalokkaat sormensa pelissä, sillä Wuolijoki oli tehnyt bisnesnaisen uraa Neuvostoliitossa samoihin aikoihin kuin elokuvan tuottaja Veli J. Paasikivi omaansa.

Yleisradion päivä
Suomi 1947. Tuotantoyhtiö: Suomi-Filmi Oy / Finlandia-Kuva Oy. Tuotannon johto: Holger Harrivirta. Tilaaja: Oy Suomen yleisradio Ab. Ohjaus: Holger Harrivirta. Käsikirjoitus: Pentti I. Nikulainen. Kuvaus, mv: Unto Kumpulainen. Selostaja: Carl-Erik Creutz. VET: 2349 / 24.1.1947 – 280 m / 10 min. Esitys Orionissa: Digital betacam, 9 min.

Yleisradion päivä on timmi kokovartalokuva tilaajansa toiminnoista ja tähdistöstä pääjohtajansa Hella Maria Wuolijoen kaudella. Äärilaidan väkevät voimat kiskaisivat yleisradion vasemmale välittömästi välirauhan jälkeen. Wuolijoki nimitettiin jo ennen SKDL:n vuoden 1945 vaalivoittoa sini-valkoisen radiotalon punaiseksi pääjohtajaksi. Hella Wuolijoen ohjelmasisältöjä ravistellut ja uudistanut ura päättyi vuoteen 1949.

Yleisradion julkisuuskuvaa kiilloittamaan käytettiin myös dokumenttielokuvan keinot, tällä kertaa Suomi-Filmiin fuusioituneen Finlandia-Kuvan toimesta. Elokuvayhtiön valinta ei tuottanut vaikeuksia Yleisradion teatteriosaston päällikkö Matti Kurjensaarelle, joka oli itse työskennellyt Suomi-Filmin kirjallisen osaston palveluksessa. Radioteatteri oli Wuolijoen suosiossa ja siksi Kurjensaari oli oikeutettu esiintyjä Unto Kumpulaisen kameralle, kuten myös viihdeohjelmien armoitettu suunnittelija Antero Alpola. Myös näyttelijä Kaarlo Halttunen nähdään, tosin vain kuittaamassa saatavansa kassalta.

Aamun ohjelmatarjonnan aloittaa hyvän päivän toivotuksin elokuvan selostaja, kreivillinen vapaaherra Carl-Erik Creutz. Tämän jälkeen ketjutetaan kampanjaan mukaan mm. selostajat Pekka Tiilikainen ja Eero Leväluoma sekä kuuluttajat Matti Tamminen ja Kaisu Puuska. Ohjelmiston laajuudesta todistavat lisäksi "Markus-setä" Rautio ja eduskunan reportteri Leo Meller. Elokuva siirtyy demokraattisesti ohjelmajohtaja Jussi Koskiluoman huoneesta studioihin ja työpajoihin, kunnes kameran on kohdattava pääjohtaja ohjelmaneuvoston istunnossa. Elokuvan kuumat hetket koetaan vasta "Pienoisparlamentissa", kun kesästä 1945 kokoontunut "Radion keskustelukerho" päästää parlamentaarisin voimasuhtein valitut väittelijänsä kaiken kansan kuultavaksi SKDL:n Hella Wuolijoen johdolla.

Asuntopula
Suomi 1947. Tuotantoyhtiö: Finlandia-Kuva Oy / Suomi-Filmi Oy. Levittäjä: Suomi-Filmi. Tilaaja: SKDL. Ohjaus:Holger Harrivirta. Käsikirjoitus: Matti Kurjensaari. Kuvaus: Unto Kumpulainen, Uno Pihlström. Selostus: Carl-Erik Creutz. VET: 2501/6.11.1947 – 293 m / 11 min. Esitys Orionissa: kopio, 35 mm.

Välirauhan käynnistämissä suhdanteissa asettautuivat porvarilliseen järjetykseen tottuneet elokuvayhtiöt kahdelle jakkaralle, sitä mukaan kuin kommunistien ja SKDL:n mandaatti laajeni maan taloutta, kulttuuria ja politiikkaa valvovissa minsteriöissä. Suomi-Filmin lyhytkuvaosastoon jatke Finlandia-Kuva Oy oli perustettu vuonna 1943 valtion sinivalkoisten toivekuvien täyttäjäksi. Nyt "vaaran vuosina" Suomi-Filmiin sulautetun Finlandia-Kuvan ohjaajan Holger Harrivirran oli tarkkailtava herkällä silmällä myös poliittisesti vahvan ja maksukykyisen äärivasemmiston punaisella värjättyjä toiveita.

Asuntopula on SKDL:n talousosaston masinoima elokuvapamfletti, jonka kärki osoitti kaupunkien kerrostaloasumisen ahtausloukkuihin sodan jälkeen. Siinä samalla se survoi maanrakoon luokkayhteiskunnan uudenlaisen alistamismekanismin, joka hivuttautui kaikkialle kuin syöpä rintamamiehille ja siirtolaisväestölle suunnitellun tyyppitalojärjestelmän myötä. "Saksa lähti soitellen sotahan", aloitti elokuvan käsikirjoituksen säveltänyt kynäniekka Matti Kurjensaari, joka Olavi Paavolaisen kumppanina kyllä tiesi, "miten kaikesta sotilaallisesta oli tehty silmiähivelevä näytelmä" ja kuinka "nuoriso valmennettiin surmaamaan ja tulemaan surmatuksi". Suomikin "joutui sodan liekkien keskelle", jonka "miehekkään leikin saavat lopulta maksaa naiset, lapset ja vanhukset. Sillä kaikesta tästä on luonnollisesti ollut seurauksena suunnaton asuntopula."

Suomen ja Neuvostoliiton kulttuurisuhteet alkavat
Suomi 1945. Tuotantoyhtiö:Continental Filmi Oy. Tuottaja: Veli J. Paasikivi. Tilaaja: SNS, kulttuurijaosto. Ohjaus ja selostus: Roland af Hällström. Kuvaus ja leikkaus: Reino Tenkanen. VET: 2104 / 29.9.1945 – 200 m / 9 min. Esitys Orionissa: kopio, 35 mm.

Veli Juhani Paasikiven (ent. Hellstén) Continental Filmistä tuli jälleen kulttuuripoliittinen tekijä, kun syyskuun alun aselevon vahvistava välirauha oli solmittu Moskovassa 19.9.1944. Paasikiven maahantuoma Volga – Volga oli juuttunut jatkosotaan. Nyt lokakuun 1. päivänä otti Grigori Aleksandrovin vuoden 1938 ohjaus hyllytyksestään makean revanssin elokuvateatteri Elysén ensi-illassa valvontakomission, hallituksen ja diplomaattien läsnäollessa.

Paasikiven suorat suhteet Neuvostoliiton kulttuuriorganisaatio VOKS:iin lupailivat valkokankaalle jatkossakin neuvostojärjestelmän filmitähtiä ja mausteeksi dokumenttielokuvan välittämän näkemyksen isänmaallisesta sodasta. Näin tapahtui, kun Mosfilmin elokuville avautuivat julisteilla ja vitriineillä koristellut puitteet Paasikiven upouudessa teatteri Gloriassa. 15.10.1944 perustettu Suomi-Neuvostoliitto-Seura ei myöskään jättänyt Continental Filmiä laskuista, kun tuli aika kuvata "ensimmäiset kosketukset Neuvostoliiton sivistyselämään ystävällisessä tutustumistarkoituksessa".

Suomen ja Neuvostoliiton kulttuurisuhteet alkavat muotoutui tarinaksi ensimmäisten kulttuurivierailujenn ohjelmallisista tapahtumista. Samalla tehtiin Reino Tenkasen kameralla selväksi, että Continental oli neuvostoelokuvan näköalaikkunana. Sotakuvaajana toimineen Tenkasen filmi kertaa ensin, miten antautunneen Suomen valtuuskunta ylittää nöyränä rajan matkalla Molotovin isännöimiin neuvotteluihin. Vasta tämän jälkeen tulee vuoroon kulttuuri ja kullttuuriväki, joka lähtee vankilasta vapautuneen Hella Wuolijoen johdolla Moskovaan. Vastavierailun keskeisenä antina nähdään elokuvaohjaaja Vsevolod Pudovkinin tuloseremoniat Helsingissä ja Veli Paasikiven pitämät kunniapäivälliset Kämpissä. Suomalaisen elokuvan tähdet, ohjaajat ja edistyksen eliitti ovat paikalla, mutta myös valvovat silmät ja korvat kuten tiedustelupalvelun Jelisei Jelisejev, Kekkosen luottomieheksi tullut VOKS:n Mihail Kotov sekä ulkoministeriön Asko Ivalo.

Hierarkian huipulla säilyy Hotelli Tornin ja pääministerin virkahuoneiston välinen luottamuksen tasapaino, kun molempien isännät kuvataan puna-armeijan tanssiryhmän ja kuoron juhlakonsertissa. Lisäksi valvontakomission A.A. Ždanov nähdään Volga-Volgan, Ruslan ja Ludmilan sekä sotaelokuva Stalingradin kutsuvierasaitiossa, kuten myös pääministeri J.K. Paasikivi, joka vielä varmuuden vakuudeksi esittäytyy SNS:n kunniapuheenjohtajana Yrjö Leinon seurassa. Suomi on siis tapailemassa keksinäisen ymmärryksen luottamussuhdetta Neuvostoliittoon ja "eräänä tärkeänä välineenä, tai sanoisimmeko muotona, Suomen ja Neuvostoliiton välisten suhteiden kehittämisessä molemminpuolisen luottamuksen pohjalta, on käsittääksemme elokuvalla hyvin suuri merkitys".


Vägarna kring Rovaniemi – Lapin tuho
Ruotsi 1945. Tuotantoyhtiö: Svensk Filmindustri. Tuottaja:Brita Wrede. Levitys: Sandrew & Bauman (Ruotsi), Suomen Filmiteollisuus Oy (Suomi). Tilaaja:Ruotsin ja Suomen Punainen Risti. Ohjaus:Brita Wrede. Leikkaus:Felix Forsman. Kuvaus:Felix Forsman, Brita Wrede, Björn Soldan ja Hilding Flood (Ruotsin armeija). Selostus: Carl- Erik Creutz (ruots.). Suomen ensi-ilta: Kino Savoy 24.9.1945. VET:2084 / 4.9.1945 – 415 m / 16 min. 4198 / 10.10.1952 – 250 m / 20 min. ( 16 mm ). Esitys Orionissa: 35 mm, kopio.

Brita Wrede oli kulttuurin moniottelija, joka vaikutti yhtä sujuvasti sekä Suomessa että Ruotsissa. Lukuisten toteutumattomien elokuvakäsikirjoitusten jälkeen Wrede löysi sotavuosina dokumenttielokuvasta alueensa. Jatkosodan aikana ja sen loputtua hän tuotti ja valmisti Ruotsissa myös Suomessa nähdyt dokumentit Anu Parikka och de andra (1943), Ny vandring (1944), Tragedin i Torndalen (1945), Vägarna kring Rovaniemi (1945) ja Så leva vi (1946). Sotakuvaajien näkökulmasta poiketen Wrede samastui sodan jaloissa vaeltaviin karjalaisiin ja lappalaisten kohtaloihin matkalla Pohjois-Suomesta Ruotsiin ja takasin tuhottuun Lappiin.

Lapin sota entisten aseveljien kesken käynnistyi 28. syyskuuta 1944 maihinnousulla Tornioon, kun kenraalieversti Ždanov oli vaatinut Stalinin suulla Saksan Lapin-armeijan veristä häätöä. Samalla se tuli merkitsemään Suomen Lapin infrastruktuurin ja asutuksen täystuhoa perääntyvien saksalaisten hävitetyn maan taktiikan seurauksena. Tapahtumia Kemissä ja Haaparannassa oli komennettu filmaamaan puolustusvoimien TK-elokuvaajien viimeinen mohikaani, Felix Forsman.

Armeijan vapauttamasta 27-vuotiaasta kameramiehestä tuli tämän jälkeen Wreden pääkuvaaja, jonka näyt Tornionjoen roihuavista rakennuksista vaihtuivat kesäkuussa 1945 "erämaan pakolaisten" paluuseen lapsineen ja karjoineen Suomen puolelle Kemiin ja junan lavoilla Rovaniemelle. Viimeiseksi Wrede ja Forsman etenivät erämaita Ivaloon, minne Aslak ja hänen vaimonsa päättävät elokuvan runollisessa finaalissa vaelluksensa avaran taivaan alla.

Lapin tuho kosketti pohjoismaissa ja se sattui kipeästi myös Berliinin elokuvafestivaaleilla. Wreden avoimeksi jättämä käsikirjoitus oli mahdollisuus Forsmanille, joka vapautui peilaamaan eloa saksalaissodan raunioiden varjoissa tuoreemmin kuin mihin hän sotapropgandassaan oli tottunut. Myöhemmin Wrede nimesi elokuvaajansa luonnonmenetelmän "Rossellinin linjaksi", kunnianosoituksena sodanvastaisen neorealismin suurelle mestarille.

Ilkka Kippola ja Jari Sedergren 24.3.2010

Pyhän kirjan varjo

Englanninkielinen nimi: Shadow of the Holy Book. Valmistusmaa ja -vuosi: Suomi 2007. Tuotantoyhtiö: Art Films Production AFP Oy. Vastaava tuottaja: Sally Jo Fifer (ITVS). Ohjelmajohtaja: Claire Aguilar (ITVS), Tuotantopäällikkö: Tami Berkovits (Dschoint Vetschr Filmproduktion). Tuottaja: Arto Halonen. Osatuottajat: Helle Ulsteen (Kamoli Films), Werner Schweizer (Dschoint Ventschr Filmproduktion). Ohjaus: Arto Halonen. Käsikirjoitus: Arto Halonen, Kevin Frazier. Kuvaus: Hannu Vitikainen, Arto Halonen. Leikkaus: Samu Heikkilä. Erez Laufer (leikkauskonsultti). Äänisuunnittelu: Martti Turunen, Samu Heikkilä. Musiikki: Timo Peltola. Taustatutkijat: Maiju Lanamäki, Riina Kullas, Matleena Friks, Kaius Niemi, Gustaf Holm. Animaatio: Ruslan Tuhbatullin. Esiintyjät: Daniela Simittchieva, Tahyr Aliev, Nastaran Nasirzadeh, Elfia Abdrasheva, Kurt Gungör, Kiamars Baghbani (uutisten ja ruhnamapiirien lukijoita), Arto Halonen (tutkiva dokumenttielokuvan tekijä), Kevin Frazier (tutkiva dokumenttielokuvan tekijä). Helsingin ensiesitys: 29.2.2008 Kinopalatsi 9. VET A-51322 (DVD) – S – 90 min

Tunnetuimpiin suomalaisiin dokumentaristeihin kuuluvan Arto Halosen Pyhän kirjan varjo on osoittautunut menestykseksi kaikkialla maailmassa. Tekijälleen tyypillisesti elokuvassa on räväkkyyttä lähtöasetelmasta lähtien: Halosen elokuvat eivät jätä kylmäksi ketään.

Pyhän kirjan varjo tarttuu tulenpalavaan aiheeseen, kansainvälisten yritysten moraalittomuuden niiden tehdessä yhteistyötä öljy- ja kaasurikkaan Turkmenistanin diktatuurin kanssa. Yritysten moraalittomuus on siinä, että ne auttavat yhteistyökumppaniaan kätkemään maan ihmisoikeus- ja sananvapausloukkauksia. Kaikki tapahtuu tietysti yrityksen hyödyn ja ahneuden nimissä.

Ohjaaja Halonen ja hänen sujuvakielinen juristikumppaninsa Kevin Frazier käyvät kiinni tutkivan dokumentaristin sinnikkyydellä ilmiöön nimeltä "Ruhnama". Ulkomaiset suuryritykset ovat edistäneet käännättämällä diktaattorin Saparmurat Nijazovin henkilökulttia pönkittävää propagandakirjaa, josta tuli Turkemenistanin sosiaalisen elämän pyhäksi julistettu oppikirja lasten päiväkodeista koulujen kautta valtiollisiin tilaisuuksiin ja juhliin. Neljällekymmenelle kielelle käännetty "Ruhnama" symboloi mainiosti vääristelevää valtajärjestelmää. Samalla se on oivallinen osoitus propagandan voimasta: kirjan eri kielille käännättäneet yritykset pääsivät bisnessuhteeseen maata 15 vuotta johtaneen Nijazovin kanssa halvalla. Mutta samalla se merkitsi eettisten periaatteiden hylkäämistä, vaikka samat yritykset muuten olivat valmiita vannomaan toimintansa perusteiden kestävyyttä.

Suomalainen katsoja pääsee röyhistämään rintaansa sillä, että tarpeellinen nöyryys, tunnustus ja anteeksipyyntö löytyy suomalaisesta yrityksestä, Enston hallituksen puheenjohtalta, lähes liikuttavassa puheenvuorossa! Shellin, Siemensin, Caterpillarin ja DaimlerChryslerin johdolta tällaisia oli turha odottaa – mutta juuri näiden yhtiöiden pääkonttoreiden edustalla tekijöiden sinnikkyys ja suoranainen jääräpäisyys tuo elokuvaan tarvittavan kepeyden. Samaan suuntaan vaikuttavat myös hämäävän nerokkaasti lavastetut hetket turkemenistanilaisen valtaeliitin videoiduista propagandatiedotteista.

– Jari Sedergren 2.1.2009

Punk – tauti joka ei tapa

Ruotsinkielinen nimi: Punk – en sjukdom som inte dödar. Valmistusmaa ja -vuosi: Suomi 2007. Tuotantoyhtiö: Illume Oy. Tuottaja: Pertti Veijalainen. Ohjaus: Jouko Aaltonen. Käsikirjoitus: Jouko Aaltonen. Kuvaus: Marita Hällfors. Leikkaus: Samu Heikkilä. Äänisuunnittelu: Joonas Jyrälä, Miia Nevalainen. Äänitys: Joonas Jyrälä, Miia Nevalainen, Paul Jyrälä, Marko Kataja. Musiikin miksaus: Panu Riikonen. Miksaus: Olli Pärnänen (Megaru Film Sound). On-line -editointi: Ilmo Lintonen. Esiintyjät: Andy McCoy, Severi Helle, Petri Tiili, Pantse Syrjä, Martti Syrjä, Juha Torvinen, Mikko Saarela, Veltto Virtanen, Tumppi Varonen, Katja ”Pipsa” Lipasti, Rubberduck Jones, Joonas Soini, Tomi Tiitto, Samppa Laine, Stefan Piesnack, Ari Taskinen, Antti Eskelinen, Atte Blom, Epe Helenius, Lättä. Yhtyeet: Akupunktio, Creepy Crawlie, Eppu Normaali, Kohu-3, Pelle Miljoona & N.U.S., Briard, My Nasty, Problems?, Pelle Miljoona & 1980, Kaatopaikan enkelit, Sekasorto, Igni & Ferro, Hanoi Rocks, Pelle Miljoona Unabomber. Helsingin ensiesitys: 14.3.2008 Kinopalatsi 8. VET A-51376 –S – 2620 m / 96 min

Pitkän linjan dokumentaristin Jouko Aaltosen musiikkidokumentissa nähdään arkistomateriaalia punkin alkuajoilta, haastatellaan 1970- ja 1980-lukujen punk-muusikoita nykypäivänä ja nähdään heitä kiertueella vuonna 2007. Rinnalla seurataan tämän päivän punk-nuoria, heidän musiikkiaan ja elämäntapaansa.

Aaltosen edellinen, 1970-luvun laululiikettä käsitellyt Kenen joukoissa seisot, oli harvinainen menestys teatterilevityksineen ja elokuvakaraokeiltoineen, joita pidettiin lopulta Japanissa asti. Sen kritiikeissä toistui ajoittain paheksuvaan sävyynkin nostalgisuus, mutta punkin ympärillä siitä ei tarvitse puhua. Elokuva alkaa Pete Malmin hautajaisista ja Andy McCoy toteaa punkin olevan kuollut.

Punk – tauti joka ei tapa osoittaa että näin ei ole. Punk ei suostu kuolemaan. Tätä nykypäivän ja menneisyyden välistä aika-tila –jatkumoa kuvatessaan Aaltonen taitavasti haarukoi ilmiön ja sen esittämisen muutoksia viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana. Andy McCoyn lisäksi punkin historian kotimaisina esimerkkeinä toimivat Eppu Normaali ja Problems. Mutta ennen heitä pitkän kaaren punkin alusta nykypäivään tuo Pelle Miljoona monine yhtyeineen. Pelle Miljoona Unabomber-yhtyeineen kokosi yhteen punkin veteraanit ja teki laajan, elokuvassa valkokankaalle saatetun kiertueen.

Pelle Miljoonaa ja hänen revival-bändiäänkin tiukemmin punkin nykypäivää tarkastellaan pirkanmaalaisen Akupunktio-yhtyeen nousulla ja tuholla. Erityisesti nykypäivän punkin ideologisia ulottuvuuksia latailee puheenvuoroissaan yhtiön keulahahmo Seve.

Yhtyeen toimintaa seurattaessa elokuva kartoittaa taiten punkin nykyiset yhteiskunnalliset ulottuvuudet: punkiin oleellisesti aina liittynyt yhteiskunnallinen osallistuminen näkyy talonvaltauksina, vihreinä tai anarkistisina arvoina ja ideologioina, järjestettyinä musiikkitapahtumina. Mutta mukana on myös uusia ilmiöitä, esimerkiksi äärimmäisen aggressiivista hc-punkia esittävä naisyhtye Creepy Crawlie.

Punkin historiallisista olomuodoista kuvaavin on energisyys, joka näyttäytyy ihmisten ja musiikin viattomana hillittömyytenä. Tämän Jouko Aaltonen ja epäilemättä myös elokuvan leikannut Samu Heikkilä ovat onnistuneet siirtämään elokuvalle, jota voidaan arvostaa myös onnistuneena punkrokin historiaa valaisevana teoksena.

– Jari Sedergren 7.1. 2008

Sonic Mirror

Valmistusmaa ja -vuosi: Suomi, Sveitsi, Saksa 2007. Tuotantoyhtiö: Marco Forster Productions, Marianna Films Oy, Uwe Dresch Film, Doc Productions. Tuotannonjohto: Rose-Marie Schneider. Tuottaja: Uwe Dresch, Marco Forster, Mika Kaurismäki, Rose-Marie Schneider. Ohjaus: Mika Kaurismäki. Käsikirjoitus: M. Kaurismäki, Marco Forster ja Uwe Dresch. Kuvaus: Jacques Cheuiche. Kameraoperaattorit: Mustapha Barat, Torsti Hyvänen. Musiikki: Bill Cobham. Visuaaliset efektit: Roger Gleiber. Leikkaus: Oli Weiss. Äänisuunnittelu: Uwe Dresch. Tobias Fleig, Pekka Karjalainen ja Olli Pärnänen (sound re-recording mixing). Sebastian Pohle (foley editor), Wilmont Schulze (foley artist) ja Sebastian Stroux (foley mixer). Esiintyjiä: Big band Espoo, Randy Brecker, Bill Cobham, Debalê Malê (Brasilia), Peu Meurray (rengaslyömäsoitin), Percussion Okuta (nigerialainen yhtye), Brito Rasta (rummunvalmistaja). Helsingin ensiesitys: 25.4.2008 Kinopalatsi 8 – VET A-51448 – S – 80 min

Mika Kaurismäen dokumenttielokuva Sonic Mirror kiertyy jazzin ja maailman musiikin eri ulottuvuuksiin. Elokuvan keskeinen hahmo on pitkään Suomessa asunut amerikkalaissyntyinen rumpali, säveltäjä ja tuottaja Billy Cobham, jolla toki on geneettiset juuret Nigeriassa, monimuotoisessa Yoruba-kulttuurissa. Elokuva kertoo hänen kauttaan inspiraatiosta ja musiikin voimasta sekä sen vaikutuksesta tekijöihin ja yleisöön.

Sonic Mirror on musiikillinen matka maailman erilaisiin kulttuureihin ja olosuhteisiin. Elokuvaa kuvattiin 64-vuotiaan Cobhamin mukana Suomessa – mukana näytteitä konserttiohjelmistosta Espoon April Jazzissa –, autistien musiikkiterapian ja nigerialaisen rytmiryhmän parissa Sveitsissä. Tämän lisäksi matka suuntautui päähenkilön kotikulmille New Yorkiin Yhdysvalloissa ja musiikillisesti kiintoisaan Brasilian Salvadoriin. Siellä läntisesti rytmistynyt jazzrumpali Cobham kohtaa latinorytmien ja musiikillisen käsityön monimuotoisuuden – elokuva saa suorastaan kansatieteellisiä ulottuvuuksi rumpujen rakentamista seuratessaan.

Musiikkidokumenttien tekijänä Kaurismäellä on jo pitkä ura, puna-armeijan kuoron Helsingin vierailusta lähtien. Viime vuosina ohjaaja muistetaan hänen nykyiseen asuinmaahansa Brasiliaan sijoittuvista musiikkidokkareistaan Moro do Brasil ja Brasileirinho.

Elokuvan monet kuvauspaikat ja erilaiset musiikin ympäristöt korostavat perusteemaa, musiikin kyvystä ylittää kielelliset ja kulttuuriset rajat. Samalla se alleviivaa humanismin merkitystä kuten hyvän dokumentin tuleekin tehdä.

Kokeneen Cobhamin syntesisoiva filosofointi on paikallaan, onhan kyseessä myös henkilödokumentti, mutta silti elokuvan parasta antia on ehdottomasti musiikki, joka vie mennessään mielen ja ruumiin.


Jari Sedergren 12.1.2009

Näin syntyi nykypäivä 1900–1950

Ruotsinkielinen nimi: I går – i dag. Valmistusmaa ja -vuosi: Suomi 1951. Tuotantoyhtiö: Filmi-Kuva Oy. Tuottaja: Veikko Itkonen. Ohjaus ja käsikirjoitus: Veikko Itkonen. Musiikki: George de Godzinsky. Leikkaus: Veikko Itkonen. Äänitys: Ensio Lumes. Selostaja: Veikko Itkonen. Helsingin ensiesitys: 12.1.1951 Bio-Bio – levitys: Adams-Filmi Oy – videolevitys: Suomi-Filmi Oy – televisioesitys: osa 3, 1.2.2002 YleTeema. VET 3464 – S – 2700 m / 99 min

Veikko Itkonen (1919-1990) teki pitkän uran radioselostajana, elokuvatuottajana ja –ohjaajana. Näyttelijänä hän esiintyi kolmessa elokuvassa vuosina 1943–44, Ossi Elstelän elokuvassa Nuoria ihmisiä roolina oli hänen alter egonsa radioselostajana. Sodan päättyessä hän osti Hugo Kaipiolta tämän jäissä olleen yhtiön Filmi-Kuva Oy:n ja aloitti näytelmäelokuvilla. Kesällä 1947 Itkonen aloitti Jälleen Uutta –nimellä uutiselokuvakatsauksien sarjan. Sarjan loppuessa vuonna 1960 katsauksia oli koossa kaikkiaan 166. Pitkiä dokumentaareja syntyi kaksi, Näin syntyi nykypäivä 1900-1950 (1951) ja reportaasielokuva Matka mustien maanosaan (1952).

Kompilaatioelokuva ei ole ollut Suomessa dokumenttielokuvan rakenteena yleinen ratkaisu. Ensimmäiset suomalaiset kompilaatioelokuvat olivat Risto Orkon työstämiä talvisodan filmimateriaalista keväällä 1940. Taistelun tie sai uuden tulemisen nimellä Taistelujen tie vuonna 1960. Jatkosodan katsauksista omana aikanaan eri tarkoituksiin kootut kompilaatio- eli leike-elokuvat, kuten niitä täällä kutsuttiin, jäivät sensuuriin haaviin 1944 propagandistisuutensa vuoksi.

Sotakatsaukset olivat Veikko Itkoselle varsin tuttuja. Sodan ensivaiheiden jälkeen harjoitettu propagandistinen tyyli kärsi haaksirikon ja Veikko Itkonen sai tehtäväkseen selostaa ja leikata puolustusvoimien katsauksen siirtymäaikana sodasta rauhaan vuosina 1943–44. Sodan jälkeen länsimielinen Itkonen oli se henkilö, joka piti naruja käsissään erityisesti amerikkalaisen uutisaineiston hankinnassa. Jenkkityyli ei ollut hänelle vieras, kuten ei myöskään amerikkalaisaineistoa maahantuonnissa kunnostautuneille Tammisen elokuvaveljeksille Arvolle ja Velille.

Veikko Itkonen oli vakava kilpailija Risto Orkolle valittaessa olympiafilmin tekijöitä Helsingin olympialaisiin. Hävittyään niukasti tarjouskilpailun hän tarttui välittömästi hänelle tarjottuun Helsingin Sanomien dokumenttiprojektiin, joka valmistui ajallaan lehden tasavuosijuhlien kunniaksi.

Itkonen onnistui keräämään suuren osan siitä kotimaisesta varhaisesta elokuvasta, mikä oli löydettävissä. Tärkeimmäksi varhaisen kotimaisen elokuvan arkistoksi osoittautui Itkoselle sotavuosilta kovin tuttu puolustusvoimain elokuva-arkisto. Nykyisin Näin syntyi nykypäivä on monelle autonomian ajan otokselle ainoa lähde. Originaalit ovat tuhoutuneet..

Itkonen ei tyytynyt pelkästään kotimaisiin löytöihin, vaan kiersi sodan jälkeisissä olosuhteissa harvinaisella tavalla läntisiä arkistoja Yhdysvalloissa, Englannissa, Ranskassa ja Saksassa ja valikoi elokuvaansa varsin näyttäviä uutiskatkelmia vuosisadan elokuvastusta historiasta. Neuvostoarkistoihin Itkoselle ei ollut pääsyä, jos kohta haluakaan.

Elokuvan kronologista kulkua ryydittävät kotimaisten elokuva-aarteiden ja ulkomaisten uutisnäytteiden lisäksi tilaajan ja sponsorin, Helsingin Sanomien uutisotsikot. Harvoin näin avokätisesti jaettu mainos on ansainnut paikkansa. Sen huomasi sensuurikin, joka katsoi veroluokasta päätellen mainosta sormiensa välistä. Erkon mainostaminen tunnustettiin reilusti kulttuurityöksi.

Kompilaatioelokuvien tekeminen on kallista ja vaatii ymmärtävää ja oivaltavaa otetta. Itkosen tyylikäs varmuus näyttäytyy toimivassa leikkauksessa ja tarinaa vauhdikkaasti kuljettavien kuvien valikoijana. Kun ajattelee elokuvan ilmestymistä vain reilu puoli vuosikymmentä sodan päättymisen jälkeen, eräiden Saksaan liittyvien kuvien valinta vaikuttaa näin jälkikäteen myös rohkealta.

Historiallisesta näkökulmasta historian painotuksien muuttuminen on tietysti havainnoinnin arvoista. Esimerkistä käy nykyisin melkein unohdettu Abessinian sota. 1930-luvulla se oli aikansa suurtapahtumia ja sotadokumentaristien panos näyttävästi esillä myös suomalaisissa elokuvalehdissä omana aikanaan.

– Jari Sedergren 23.4.2008

Saalis

Otsikko ja alaotsikko: Saalis. Tarua ja totta Mäkelän suvusta. Ruotsinkielinen nimi: Bytet. Valmistusmaa ja -vuosi: Suomi 2006. Tuotantoyhtiö: Kinotar Oy. Vastaava tuottaja: Lasse Saarinen. Tuottaja: Misha Jaari, Ulla Simonen, Cilla Werning. Ohjaus ja käsikirjoitus: Taru Mäkelä. Kuvaus: Jouko Seppälä. Musiikkituotanto: Jukka Siikavire, Jyrki Niemi. Musiikki: Jukka Siikavire. Leikkaus: Tuuli Kuittinen. Leikkausassistentit: Sonja Lännenmäki, Hannele Majaniemi, Hannes Vartiainen. Ääni: Olli Huhtanen. Kenttä-äänittäjät: Olli Huhtanen, Santtu Sierilä, Pekko Pesonen, Pelle Venetjoki, Laura Kuivalainen, Pirkko Tiitinen, Hannu Koski. Voice-over-äänitys: Olli Pärnänen, Pekka Karjalainen. Graafinen suunnittelu: Patrik Pesonius. Filmisiirrot: Marko Terävä, Juha Laine. On-line: Ari Rusanen. Värimääritys: Pasi Mäkelä. Jälkikäsittelytuottaja: Jukka Kujala. Studioassistentit: Vilma Mäkelä, Veikko Seppälä, Riitta Korpinen. Tuotantosihteeri: Hannes Vartiainen. Hallinto: Riitta Korpinen. Kirjanpito: Alf Hemming. Pääosissa: Mäkelän suku. Ensiesitys: 6.4.2007 Niagara, Tampere. Televisiolähetys: 1.1.2008 YLE TV2. VET A-50863 – S – 100 min

”Muut tekevät mitä osaavat, Mäkelän pojat tekevät mitä haluavat.” Väinö ja Anna Mäkelän 1920–luvulla perustama Kinosto oli sukuyritys, jota perheen neljä poikaa jatkoivat ja antoivat sen seuraavalle sukupolvelle. Elokuva on ollut Mäkelän suvun elämää kohta sata vuotta. Elokuvatraditio jatkuu: ohjaaja Taru Mäkelä kuuluu sukuun, vaikka hänelle ei elokuvan maailmaa kotoa tyrkytetty, päinvastoin. Eikä hän ole ainoa elokuva-alalla toimiva dynastian perillinen. Taru Mäkelä on herättänyt henkiin myös perinteisen Kinosto-nimen uudella yrityksellään.

Saalis on dokumenttielokuva. Kertomus suomalaisen yrittäjäsuvun historiasta on tekijänsä mukaan "tarina ihmisistä, joilla on unelma, ja siitä hinnasta, jonka unelman saavuttaminen maksaa". Ohjaaja lupaa, että "Saaliin kautta avautuu myös ainutlaatuinen näkökulma suomalaisesta elokuvateollisuutta ja -kulttuuria luoneesta suvusta". Tätä lupausta hän ei petä.

Saalis ei ole perinteinen dokumenttielokuva, sillä se on alaotsikonkin mukaan "tarua ja totta Mäkelöistä". Näkökulma ei ole vain informatiivinen tai historiallinen, eikä totuutta ei aseteta tulenpalavaksi. Avoimeksi heittäytyvän ohjaajansa myötä elokuva on varsin yksityinen ja intiimi, suvun kuopuksen henkilökohtainen tilinteko ja kasvukertomus, joka ei ole vailla tyylittelyä ja jopa ironiaa. Mutta se ei ole hampaaton myöskään vastustajia kohtaan: liikemiessuvuilla on sekä rahalla että politiikalla pelaavat vastustajansa.

Käy selväksi, että naisilla oli Mäkelöiden liiketoiminnassa vain vähän sananvaltaa, luottamus kohdistui suvun poikiin. Mutta naisilla oli keskeinen asema ja vastuu perheen jäsenten hyvinvoinnista. Porvarillisten elämäntapojen asettamat ehdot olivat tiukat ja niissä pidättäydyttiin. Ohjaajalla on ollut käytössään laaja dokumenttimateriaali perheen arjesta ja juhlista maaseudulla.

Metsästyksellä oli suvun miesten keskuudessa keskeinen asia. Koirat, jänis ja ase tavoittelevat saalista aivan kuten elokuva-ala tai mikä tahansa liiketoiminta. Saalis on aina uusiutuva unelma joka toteutuu. Yksi pojista toteaakin, että ”elokuva-ala on pelaamista ihmisten unelmilla.” Ja kuten käy ilmi, peli on joskus raskasta, eikä saaliittomuuteen tai häviöön voi tottua.

– Jari Sedergren 11.1.2008

Yhden tähden hotelli

Valmistusmaa ja -vuosi: Suomi 2007. Tuotantoyhtiö: Art Films Productions AFP Oy. Tuotantopäällikkö: Liisa Juntunen. Tuottajat: Arto Halonen, Jari Alén. Ohjaus: Ari Matikainen. Käsikirjoitus: Ari Matikainen. Kuvaus: Hannu–Pekka Vitikainen. 2. kameroissa: Ari Matikainen, Pekka Uotila, Timo Peltonen, Matti Helariutta, Arto Halonen. Leikkaus: Aleksi Raij. Musiikin äänitys: Jukka 'Raksu' Airaksinen, Esa Pulliainen, Charlie Brocco, James lott, Janne Haavisto, Olli Haavisto. Miksaus: Risto Hemmi, Janne Haavisto. Äänimiksaus: Olli Pärnänen. Graafinen suunnittelu: Meta Ufacik, Sami Fiander. Värimäärittely: Pentti Keskimäki. On-line leikkaus: Olli Leppänen, Ari Matikainen. Laulut: Mä jäin kii (I Got Stung), säv.&san. David Francis Hill / Aaron H. Schroeder. Suom.san. Heikki Harma. C Bonnier Ami-go Music Scandinvia Ab. Olet mun sä vain (You Belong to Me), säv. &san. Pee Wee King/Redd Stewart/Chilton Price. suom. sanat Jorma Kääriäinen, sov. Esa Pulliai-nen © Warner/Chappell Music Scandinavia Ab. Good Golly Miss Molly. Säv.& san. John Marascalco/ Robert Blackwell. Sov. Esa Pulliainen. C Peer Music. Pilvenpiirtäjä. Säv. & san. Esa Eloranta, sov. Riku Niemi, Heikki Keskinen, Jorma Kääriäinen, Eeva Koivusalo, Olli Haavisto, Rob Dominis, Yrjö Putkinen, Mikko Lankinen, Jari Kettunen, Janne Haavisto, Pekka Gröhn, Ninni Poijärvi, Mika Kuokkanen, Kari Kuivalainen. Muistan kesän. Säv & san Rauno Lehtinen Sov. Esa Pulliainen. C War-ner/Chappell Music Finland Oy. Yksinäis-ten miesten kanjoni. Säv. & san. Tuure Kilpeläinen, sov. Riku Niemi, Heikki Keski-nen, Jorma Kääriäinen, Eeva Koivusalo, Olli Haavisto, Rob Dominis, Yrjö Putkinen, Mikko Lankinen, Jari Kettunen, Janne Haavisto, Pekka Gröhn, Ninni Poijärvi, Mika Kuokkanen, Kari Kuivalainen. Valot. Säv. & san. Rauli Badding Somerjoki. Sov. Esa Pulliainen. c Warner Chappell Music Finland Oy. Päivänsäde ja ja menninkäi-nen. Säv & san Reino Helismaa. C War-ner/Chappell Music Finland Oy. Anna mun palaa. Säv. Markus Nordenstreng, san. Timo Kiiskinen, sov. Heikki Keskinen, Jorma Kääriäinen, Eeva Koivusalo, Olli Haavisto, Rob Dominis, Yrjö Putkinen, Mikko Lankinen, Jari Kettunen, Janne Haavisto, Pekka Gröhn, Ninni Poijärvi, Mika Kuokkanen, Kari Kuivalainen, Eero Raittinen. Yksi ainoa ikkuna. Säv. trad., sov. Esa Pulliainen. C Warner /Chappell Music Finland Oy. Paratiisi. Säv & san Rauli Badding Somerjoki. C Warner /Chappell Music Finland Oy. Loving you. Säv.& san. Henry & Anssi Växby, sov. Heikki Keskinen, Jorma Kääriäinen, Eeva Koivusalo, Olli Haavisto, Rob Dominis, Yrjö Putkinen, Mikko Lankinen, Jari Kettunen, Janne Haavisto, Pekka Gröhn, Ninni Poi-järvi, Mika Kuokkanen, Kari Kuivalainen. Shake a Hand. Säv. & san. Joseph Morris, C Hornall Brothers Music Ltd. Memphis Tennessee. Säv. & san. Mikko Kuustonen, sov. Heikki Keskinen, Jorma Kääriäinen, Eeva Koivusalo, Olli Haavisto, Rob Do-minis, Yrjö Putkinen, Mikko Lankinen, Jari Kettunen, Janne Haavisto, Pekka Gröhn. Elän vieläkin (Highway Men). Säv.&san. Jimmy Webb, suom.san. J. Laukkanen / J. Tapaninen / E. Mantere. Sov. Esa Pulliainen. C Universal Music Publishing. Kyyneleitä. Säv. Tommi Viksten, san. Timo Kiiskinen, sov. Riku Niemi, Jorma Kääriäinen, Eeva Koivusalo, Olli Haavisto, Rob Dominis, Yrjö Putkinen, Mikko Lankinen, Jari Kettunen, Janne Haavisto, Pekka Gröhn Yhden tähden hotelli. Säv. Henry & Anssi Växby, san. Jorma Kääriäinen, sov. Heikki Keskinen, Jorma Kääriäinen, Eeva Koivusalo, Olli Haavisto, Rob Dominis, Yrjö Putkinen, Mikko Lankinen, Jari Kettunen, Janne Haavisto. VET A–50825 – S – 2110 m / 78 min

Yhden tähden hotelli on dokumenttielokuva muusikko Jorma Kääriäisestä, joka on opittu tuntemaan Agents-yhtyeen solistina 1992-2006. Rockskenen tuntijat muistavat myös taitelijanimen Freddie Falcon, hahmon, jonka fanitussuhde Elvikseen oli selvää.

Rauli "Badding" Somerjoen ja Topi Sorsakosken rinnalla pitkään esiintynyt Agents julkaisi uusimman solistinsa Kääriäisen kanssa yhteensä kymmenen, kaikkiaan yli 400 000 kappaletta myynyttä levytystä.

Kääriäinen esiintyy tällä hetkellä sooloartistina, sillä 27 vuotta yhtäjaksoisesti puurtanut Agents on ollut pitkällä tauolla lokakuusta 2006 lähtien.

Elokuvassa seuraa Kääriäistä vuosina 2004-2006 erilaisilla keikoilla ja studiossa Yhdysvaltain Memphisiä myöten. Elokuvaa rytmittävät monet haastattelut, keikkataltioinnit ja väliin humoristinen, vaikkakin ankeista työolosuhteista raportoiva backstage-kommentointi, johon monet muutkin iskelmätaivaan tähdet pääsevät mukaan.

Historialla on merkitystä, sillä Kääriäinen arvostaa musiikillisia esikuviaan, mahdollisuus äänit-tää musiikkia samoissa studioissa, kokea historia on hänelle tärkeää..

Vaikka Kääriäinen ei yksityistä puoltaansa paljon avaa, hän paljastaa herkkyytensä ja suoranaisen epävarmuutensa esimerkiksi kertomalla keikkajännityksestään. Sen vastapainoksi fanien uskollisuus ja myötäeläminen ovat korostetusti esillä, vaikka alkoholi niiden spontaanisuutta vähentääkin. Kuten dokumenttielokuvat ovat 1960-luvulta lähtien aukottomasti osoittaneet, viihdetilaisuuksien suomalaiselle yleisölle ilo ilman viinaa on teeskentelyä.

– Jari Sedergren 1.1.2007

Kettupäivien dokumenttisarjan palkinnot

Kettupäivät 2007

Kettupäivien dokumenttisarjan palkinnot

Yleistä

Dokumenttielokuvien raati ilahtui siitä, kuinka luontevasti erilaiset monikulttuuriset ja kansainväliset teemat istuvat osaksi suomalaisen dokumenttielokuvan nykypäivää käsittelivätpä ne menneisyyttä, nykyisyyttä tai tulevaisuutta.


Raati ilahtui myös siitä, että dokumentaristit ovat rohkeasti tarttuneet vaikeisiin aiheisiin. Siitä huolimatta he ovat selvinneet dokumentaarisen elokuvanteon karikoista tavalla, joka herättää valmiiden vastausten sijaan ajatuksia ja toivottavasti myös keskustelua.

Nykydokumentaristien tyyli vaatii myös katsojalta ajattelua ja osallistumista. Raati haluaa kannustaa dokumentaristeja jatkamaan tällä tiellä, välttämään
toisintoja, aiheiden ja kuvien tarpeetonta kierrätystä ja löytämään uutta särmää ja karheutta sanomaansa.

Raadin mieltä kohotti myös se, että dokumentaristit eivät ole täysin unohtaneet huumoriakaan ja sen myötä satunnaista katsojaa, jota voi huoletta nimittää suureksi yleisöksi. Dokumentaarisen elokuvan positiivinen sanoma voi antaa voimaa harmauden ja alakulon voittamiseksi.

PALKITUT ELOKUVAT

Opiskelijasarja

Kunniamaininnan saa Sakari Suurosen ohjaama Meidän Molli

Meidän Molli on lyhyt tarina perheen koirasta. Elokuva on aiheensa mittainen. Siinä yhdistyvät mainiolla tavalla tragiikka ja komiikka. Pelkistettyä kerrontaa tukee napakka, särmikäs loppu.

Pääpalkinnon saa Iris Olsson elokuvallaan Kesän lapsi

Kuvaus Karjalassa lastenkodissa asuvasta 11-vuotiaasta tytöstä ja hänen matkastaan suomalaisten kummivanhempiensa luokse Vaasaan kasvaa osoittelemattomuudessaan hienosti läpivalaisuksi kielen ja kommunikaation suhteesta ja merkityksestä, kulttuurien eroista ja samuuksista, monikulttuuristen valintojen vaikeuksista ja "hyvän tekemisen" sekä sen tulosten suhteesta. Kesän lapsi ei tyrkytä valmiita vastauksia eikä moralisoi mutta antaa hienovaraisilla valinnoillaan ja vaihtoehdoillaan ainekset keskustelulle.

Ammattilaissarja

Kunniamaininnan saa Erkko Lyytinen elokuvallaan Puhdistus.

Mielenkuohuntaa herättävät lapsuuden muistot ohjaavat romaniperheen vaatimaan oikeutta menneistä vääryyksistä virallista tietä. Tämän osoittautuessa nykypäivässä mutkikkaaksi elokuvan teemat laajenevat ajattelua herättävällä tavalla paitsi paikkaan liittyviin tunteisiin myös muistin ja unohduksen suhteeseen niin menneisyydessä kuin nykyisyydessäkin. Elokuva myötäelää notkeasti ja kangertelematta päähenkilöidensä mukana ajallisten ulottuvuuksien kaikissa näköaloissa.

Pääpalkinnon saa K. J. Koski ohjaustyöllään Unelmana Karjala.

Unelmana Karjala tuo uutta valoa ja yllättäviä näkökulmia suomalaisille tärkeään ja jopa myyttiseksi jähmettyneeseen Karjala-teemaan. Raati piti varmaotteisesta toteutuksesta, erityisesti elokuvaa rytmittävästä luontevasta arkistomateriaalin käytöstä. Elokuva on katsojalle helppo, mutta paljon puhuva.

Helsingissä lauantaina 10.11.2007

Ari Matikainen & Jari Sedergren