Ruotsinkielinen nimi: Punk – en sjukdom som inte dödar. Valmistusmaa ja -vuosi: Suomi 2007. Tuotantoyhtiö: Illume Oy. Tuottaja: Pertti Veijalainen. Ohjaus: Jouko Aaltonen. Käsikirjoitus: Jouko Aaltonen. Kuvaus: Marita Hällfors. Leikkaus: Samu Heikkilä. Äänisuunnittelu: Joonas Jyrälä, Miia Nevalainen. Äänitys: Joonas Jyrälä, Miia Nevalainen, Paul Jyrälä, Marko Kataja. Musiikin miksaus: Panu Riikonen. Miksaus: Olli Pärnänen (Megaru Film Sound). On-line -editointi: Ilmo Lintonen. Esiintyjät: Andy McCoy, Severi Helle, Petri Tiili, Pantse Syrjä, Martti Syrjä, Juha Torvinen, Mikko Saarela, Veltto Virtanen, Tumppi Varonen, Katja ”Pipsa” Lipasti, Rubberduck Jones, Joonas Soini, Tomi Tiitto, Samppa Laine, Stefan Piesnack, Ari Taskinen, Antti Eskelinen, Atte Blom, Epe Helenius, Lättä. Yhtyeet: Akupunktio, Creepy Crawlie, Eppu Normaali, Kohu-3, Pelle Miljoona & N.U.S., Briard, My Nasty, Problems?, Pelle Miljoona & 1980, Kaatopaikan enkelit, Sekasorto, Igni & Ferro, Hanoi Rocks, Pelle Miljoona Unabomber. Helsingin ensiesitys: 14.3.2008 Kinopalatsi 8. VET A-51376 –S – 2620 m / 96 min
Pitkän linjan dokumentaristin Jouko Aaltosen musiikkidokumentissa nähdään arkistomateriaalia punkin alkuajoilta, haastatellaan 1970- ja 1980-lukujen punk-muusikoita nykypäivänä ja nähdään heitä kiertueella vuonna 2007. Rinnalla seurataan tämän päivän punk-nuoria, heidän musiikkiaan ja elämäntapaansa.
Aaltosen edellinen, 1970-luvun laululiikettä käsitellyt Kenen joukoissa seisot, oli harvinainen menestys teatterilevityksineen ja elokuvakaraokeiltoineen, joita pidettiin lopulta Japanissa asti. Sen kritiikeissä toistui ajoittain paheksuvaan sävyynkin nostalgisuus, mutta punkin ympärillä siitä ei tarvitse puhua. Elokuva alkaa Pete Malmin hautajaisista ja Andy McCoy toteaa punkin olevan kuollut.
Punk – tauti joka ei tapa osoittaa että näin ei ole. Punk ei suostu kuolemaan. Tätä nykypäivän ja menneisyyden välistä aika-tila –jatkumoa kuvatessaan Aaltonen taitavasti haarukoi ilmiön ja sen esittämisen muutoksia viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana. Andy McCoyn lisäksi punkin historian kotimaisina esimerkkeinä toimivat Eppu Normaali ja Problems. Mutta ennen heitä pitkän kaaren punkin alusta nykypäivään tuo Pelle Miljoona monine yhtyeineen. Pelle Miljoona Unabomber-yhtyeineen kokosi yhteen punkin veteraanit ja teki laajan, elokuvassa valkokankaalle saatetun kiertueen.
Pelle Miljoonaa ja hänen revival-bändiäänkin tiukemmin punkin nykypäivää tarkastellaan pirkanmaalaisen Akupunktio-yhtyeen nousulla ja tuholla. Erityisesti nykypäivän punkin ideologisia ulottuvuuksia latailee puheenvuoroissaan yhtiön keulahahmo Seve.
Yhtyeen toimintaa seurattaessa elokuva kartoittaa taiten punkin nykyiset yhteiskunnalliset ulottuvuudet: punkiin oleellisesti aina liittynyt yhteiskunnallinen osallistuminen näkyy talonvaltauksina, vihreinä tai anarkistisina arvoina ja ideologioina, järjestettyinä musiikkitapahtumina. Mutta mukana on myös uusia ilmiöitä, esimerkiksi äärimmäisen aggressiivista hc-punkia esittävä naisyhtye Creepy Crawlie.
Punkin historiallisista olomuodoista kuvaavin on energisyys, joka näyttäytyy ihmisten ja musiikin viattomana hillittömyytenä. Tämän Jouko Aaltonen ja epäilemättä myös elokuvan leikannut Samu Heikkilä ovat onnistuneet siirtämään elokuvalle, jota voidaan arvostaa myös onnistuneena punkrokin historiaa valaisevana teoksena.
– Jari Sedergren 7.1. 2008
Näytetään tekstit, joissa on tunniste musiikkidokumentti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste musiikkidokumentti. Näytä kaikki tekstit
maanantaina, joulukuuta 15, 2008
Sonic Mirror
Valmistusmaa ja -vuosi: Suomi, Sveitsi, Saksa 2007. Tuotantoyhtiö: Marco Forster Productions, Marianna Films Oy, Uwe Dresch Film, Doc Productions. Tuotannonjohto: Rose-Marie Schneider. Tuottaja: Uwe Dresch, Marco Forster, Mika Kaurismäki, Rose-Marie Schneider. Ohjaus: Mika Kaurismäki. Käsikirjoitus: M. Kaurismäki, Marco Forster ja Uwe Dresch. Kuvaus: Jacques Cheuiche. Kameraoperaattorit: Mustapha Barat, Torsti Hyvänen. Musiikki: Bill Cobham. Visuaaliset efektit: Roger Gleiber. Leikkaus: Oli Weiss. Äänisuunnittelu: Uwe Dresch. Tobias Fleig, Pekka Karjalainen ja Olli Pärnänen (sound re-recording mixing). Sebastian Pohle (foley editor), Wilmont Schulze (foley artist) ja Sebastian Stroux (foley mixer). Esiintyjiä: Big band Espoo, Randy Brecker, Bill Cobham, Debalê Malê (Brasilia), Peu Meurray (rengaslyömäsoitin), Percussion Okuta (nigerialainen yhtye), Brito Rasta (rummunvalmistaja). Helsingin ensiesitys: 25.4.2008 Kinopalatsi 8 – VET A-51448 – S – 80 min
Mika Kaurismäen dokumenttielokuva Sonic Mirror kiertyy jazzin ja maailman musiikin eri ulottuvuuksiin. Elokuvan keskeinen hahmo on pitkään Suomessa asunut amerikkalaissyntyinen rumpali, säveltäjä ja tuottaja Billy Cobham, jolla toki on geneettiset juuret Nigeriassa, monimuotoisessa Yoruba-kulttuurissa. Elokuva kertoo hänen kauttaan inspiraatiosta ja musiikin voimasta sekä sen vaikutuksesta tekijöihin ja yleisöön.
Sonic Mirror on musiikillinen matka maailman erilaisiin kulttuureihin ja olosuhteisiin. Elokuvaa kuvattiin 64-vuotiaan Cobhamin mukana Suomessa – mukana näytteitä konserttiohjelmistosta Espoon April Jazzissa –, autistien musiikkiterapian ja nigerialaisen rytmiryhmän parissa Sveitsissä. Tämän lisäksi matka suuntautui päähenkilön kotikulmille New Yorkiin Yhdysvalloissa ja musiikillisesti kiintoisaan Brasilian Salvadoriin. Siellä läntisesti rytmistynyt jazzrumpali Cobham kohtaa latinorytmien ja musiikillisen käsityön monimuotoisuuden – elokuva saa suorastaan kansatieteellisiä ulottuvuuksi rumpujen rakentamista seuratessaan.
Musiikkidokumenttien tekijänä Kaurismäellä on jo pitkä ura, puna-armeijan kuoron Helsingin vierailusta lähtien. Viime vuosina ohjaaja muistetaan hänen nykyiseen asuinmaahansa Brasiliaan sijoittuvista musiikkidokkareistaan Moro do Brasil ja Brasileirinho.
Elokuvan monet kuvauspaikat ja erilaiset musiikin ympäristöt korostavat perusteemaa, musiikin kyvystä ylittää kielelliset ja kulttuuriset rajat. Samalla se alleviivaa humanismin merkitystä kuten hyvän dokumentin tuleekin tehdä.
Kokeneen Cobhamin syntesisoiva filosofointi on paikallaan, onhan kyseessä myös henkilödokumentti, mutta silti elokuvan parasta antia on ehdottomasti musiikki, joka vie mennessään mielen ja ruumiin.
Jari Sedergren 12.1.2009
Mika Kaurismäen dokumenttielokuva Sonic Mirror kiertyy jazzin ja maailman musiikin eri ulottuvuuksiin. Elokuvan keskeinen hahmo on pitkään Suomessa asunut amerikkalaissyntyinen rumpali, säveltäjä ja tuottaja Billy Cobham, jolla toki on geneettiset juuret Nigeriassa, monimuotoisessa Yoruba-kulttuurissa. Elokuva kertoo hänen kauttaan inspiraatiosta ja musiikin voimasta sekä sen vaikutuksesta tekijöihin ja yleisöön.
Sonic Mirror on musiikillinen matka maailman erilaisiin kulttuureihin ja olosuhteisiin. Elokuvaa kuvattiin 64-vuotiaan Cobhamin mukana Suomessa – mukana näytteitä konserttiohjelmistosta Espoon April Jazzissa –, autistien musiikkiterapian ja nigerialaisen rytmiryhmän parissa Sveitsissä. Tämän lisäksi matka suuntautui päähenkilön kotikulmille New Yorkiin Yhdysvalloissa ja musiikillisesti kiintoisaan Brasilian Salvadoriin. Siellä läntisesti rytmistynyt jazzrumpali Cobham kohtaa latinorytmien ja musiikillisen käsityön monimuotoisuuden – elokuva saa suorastaan kansatieteellisiä ulottuvuuksi rumpujen rakentamista seuratessaan.
Musiikkidokumenttien tekijänä Kaurismäellä on jo pitkä ura, puna-armeijan kuoron Helsingin vierailusta lähtien. Viime vuosina ohjaaja muistetaan hänen nykyiseen asuinmaahansa Brasiliaan sijoittuvista musiikkidokkareistaan Moro do Brasil ja Brasileirinho.
Elokuvan monet kuvauspaikat ja erilaiset musiikin ympäristöt korostavat perusteemaa, musiikin kyvystä ylittää kielelliset ja kulttuuriset rajat. Samalla se alleviivaa humanismin merkitystä kuten hyvän dokumentin tuleekin tehdä.
Kokeneen Cobhamin syntesisoiva filosofointi on paikallaan, onhan kyseessä myös henkilödokumentti, mutta silti elokuvan parasta antia on ehdottomasti musiikki, joka vie mennessään mielen ja ruumiin.
Jari Sedergren 12.1.2009
Tunnisteet:
Cobham,
dokumenttielokuva,
Mika Kaurismäki,
musiikkidokumentti,
Sonic Mirror
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)