Ruotsi 2003. Tuotantoyhtiöt: Film i Väst, Filmkonsulent Hjalmar Palmgren, Moodysson & Moodysson AB, Stefan Jarl Filmproduktion AB, Svensk Filmindustri, Svenska Filminstitutet. Tuottajat: Lukas Moodysson & Stefan Jarl. Ohjaus ja käsikirjoitus: Lukas Moodysson & Stefan Jarl. Leikkaus: Joakim Jalin, Stefan Jarl. Ääni: Andreas Franck. 85 min
Radikaali Megafoni-lehti kirjoittaa suomennetussa artikkelissaan: "Koettuamme median hillittömän negatiivisen reaktion Göteborgin tapahtumiin (2001) ja aktivisteihin kohdistuvan repression moni meistä ei olisi uskonut, että mitään tämänlaista voisi tapahtua, ainakaan juuri täällä ja juuri nyt. Sata aktivistia kärsii jo tällä hetkellä monivuotisia tuomioita Göteborgin mellakoista tai odottaa vankilatuomioita. Tämä merkitsee, että usealla organisaatiolla, ryhmällä ja kaveriporukalla on tovereita, jotka joko istuvat vankilassa tai tulevat istumaan. Vaikka he ja heidän toverinsa eivät ehkä koskaan osallistuneetkaan mellakoihin tai eivät aio osallistua sellaisiin tulevaisuudessakaan, voimme todeta [Tukholman] Stureplanin tapahtumien osoittavan, että syytteet, tuomiot ja rangaistukset eivät ole vähentäneet mellakoiden laajuutta. Rangaistukset oli tarkoitettu pelotukseksi muille, mutta ne eivät ole tehonneet ollenkaan." [http://megafoni.kulma.net/index.php?art=118&am=1],
alkuperäinen sivusto Motkraft [http://www.motkraft.net/]
Poliisin / valtiovallan ja mielenosoittajien yhteenotot Göteborgissa vuonna 2001 olivat rajuimmat sitten vallankumouksellisten tai radikaalien liikehdintöjen vuosina 1917 ja 1968. Asian käsittely ruotsalaisessa mediassa oli vaivaantunutta ja pääosin tuomitsevaa.
Elokuvaohjaajat, teiniongelmien käsittelyllä suursuosioon tullut Lukas Moodysson ja radikaalin dokumenttielokuvan konkari Stefan Jarl yhdistivät voimaansa kohutussa elokuvassaan, jonka suomennettu nimi kuuluisi Terroristit – elokuva tuomituista.
Provokatiivisena yleisesti pidetyllä elokuvalla oli vaikeuksia saada levittäjää, kunnes Folkets Bio vihdoin suostui. Erityisen vahvaa vastustusta annettiin elokuvan alkukuville, jotka yhdistivät mellakoihin surutta muut nykyajan protestoinnin kohteet ympäristön pilaamisen, poliisin brutaliteetin, eläinten huonon kohtelun ja nälkäiset lapset.
Rangaistuksen varoittavasta luonteesta puhuminen ei ollut liioiteltua, sillä ne olivat aiempiin vastaavanlaisiin tapauksiin verrattuna jopa kymmenkertaisia. Elokuva kertoo myös teinien poisviennistä kotoaan, pakkolääkinnästä, eristyksestä ja nuorison pahoinpitelyistä vankiloissa. Samalla elokuva osoittaa, etteivät tuomitut ole "aivokuolleita huligaaneja tai kyynisiä dogmaatikkoja, jotka nukkuvat Bakuninin teokset päälaellaan", kuten ruotsalaislehdistössä todettiin.
Elokuva ei ole tasapuolinen siinä mielessä, että mielipiteiden kirjo esitettäisiin sekuntikellolla mitaten. Valtiollisen voimankäytön puolustelu ei saa jalansijaa tässä elokuvassa. Ääneen pääsevät ne, joilla ei kansallisessa mediahälyssä ole omaa ääntänsä. Ehkä juuri siksi sanomakin on niin toisenlaista. Vaietutkin saavat puhua.
Dokumenttielokuvan katsojaluvut ovat Ruotsissakin alhaisemmat kuin näytelmäelokuvien. Göteborgin tapahtumia seurasi elokuvateattereissa reilut 16 000 katsojaa. Epäkannustavan lehdistön huomioon ottaen tulos oli vähintäänkin kohtalainen. Suomessa vain harva dokumenttielokuva on saanut elokuvateattereissa yli kymmenen tuhatta katsojaa – televisiossa katsojamäärät ovat parhaillaan jopa sadoissa tuhansissa.
– Jari Sedergren 22.4.2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti