Muuttolinnun aika

Englanninkielinen nimi: Katja's Autumn. Valmistusmaa ja -vuosi: Suomi 1991. Tuotantoyhtiö: Reppu-Filmi Oy. Tuotantopäällikkö: Terhi Tammila. Tuottaja: Petra Tarjanne. Ohjaus ja käsikirjoitus: Anssi Mänttäri. Kuvaus: Heikki Katajisto. Kamera-assistentti: Harri Räty. Synkronitehosteet: Olli Pärnänen. Puvut: Elina Mikkola. Musiikki: Asko Mänttäri (Katjan teeman sävellys ja sovitukset). Leikkaus: Timo Linnasalo. Leikkausassistentti: Oona Niiranen. Trailerin leikkaus: Nina Jansson. Äänitys: Jussi Väntänen, Panu Pohjola. Musiikin äänitys: Kyösti Väntänen. Muusikot: Taisto Wesslin, Eero Koivistoinen, Antero Priha, Esko Rosnell. Miksaus: Tom Forström, Jussi Väntänen. Järjestäjä: Matti Halonen. Tuotantosihteeri: Kirsi Airos. Kuvaussihteeri: Marja-Leena Helin. Valomiehet: Mikko Mattila, Juha Puumalainen. Pääosissa: Antti Litja (Ossi Eerola), Hanna Manu (Katja), Kari Heiskanen (Pekka), Liisa Halonen (Merja), Aino Ahlberg (Jelena), Vieno Saaristo (Riitta), Tarja Omenainen (punkkarityttö), Heikki Peltonen (Eki), Mikko Tornivuori (Rami), Pertti Sveholm (puolikalju mies), Tarja Markus (Mirjami), Rea Mauranen (käheä-ääninen nainen), Mikko Hänninen (Pena), Alina Mänttäri (Katja lapsena), Olli Vesala (juopunut asiakas). Televisiolähetyksiä: 5.4.1994, 16.7.1999 ja 28.3.2001 YLE TV2, 26.8.2004 YLE TV1. Videolevitys: BJT KIrjastopalvelu (1996). VET 26908 – S – 2610 m / 95 min

Muuttolinnun aika vuodelta 1991 on Anssi Mänttärin 14. elokuva, työnimeltään "Isä ja tytär". Elokuvan ohjanneen ja käsikirjoittaneen Mänttärin omat kokemukset toimivat pontimena avioeroteeman ja isättömyyden kokemuksien käsittelyyn. Elokuvan lehdistötiedote korosti, että perhetematiikka oli ensimmäisestä elokuvasta lähtien kiinnostanut ohjaajaa, olivatpa kyseessä perheen sisäiset voimasuhteet, yksinhuoltajuus sekä isän että äidin näkökulmasta, isien ja äitien elämäntavat, lapsettomien ongelmat, eronneet tai eroamassa olevien tunnot vaikeissa tilanteissaan.

Muuttolinnun ajassa Mänttäri vaatii sukupuolten välistä tasa-arvoa, mutta tekee sen lapsen näkökulmasta. Elokuva tekee selväksi, että lapsella on oikeus molempiin vanhempiin, olivatpa vanhempien keskinäiset välit mitkä hyvänsä esimerkiksi avioerotilanteen vuoksi.

"Ohjaan jo kirjoittessani", Mänttäri luonnehti metodiaan Anna-lehdessä (18/1991), "ja olen valinnut mielessäni pääosien esittäjätkin. Kun kuvausprosessi alkaa, elokuva elä jo valmiina päässäni ja esimerkiksi dialogit ja kohtausluettelot ovat aivan tarkat. Tuttu kuvaaja osaa jo niin hyvin lukea ajatuksiani, että kuvakulmat muotoutuvat sitten itsestään tehdessä."

Antti Litja oli pääosavalintana Mänttärille itsestään selvä. "Siitä tuli sillä tavoin näköispatsas, ettei roolia kukaan muu voisi näytelläkään", ohjaaja kertoi Turun Sanomissa (20.4.1991). "Litjassa personoituu suomalainen keskiverto mies paremmin kuin yhdessäkään toisessa näyttelijässä."

Arvostelijat vertasivat Mänttärin elokuvaa mm. Ingmar Bergmanin äidin ja tyttären välejä setvineeseen kansainväliseen suurhittiin Syyssonaattiin. Bergmanilaisen suuren dramaturgian sijaan Mänttäri tarjosi "hienovireistä bluesia ja myös aidosti hauskoja hetkiä", kuten Reijo Noukka Aamulehdessä kirjoitti. Näyttelijätyötä kiiteltiin yleisesti, eikä aiheetta.

– Jari Sedergren 16.5.2009

Palkkasoturi

Englanninkielinen nimi: The Mercenary Soldier. Valmistusmaa ja -vuosi: Suomi 1997. Tuotantoyhtiö: Reppufilmi Oy. Tuotantopäällikkö: Outi Limnell. Tuottaja: Olli Vesala. Tuotantoassistentti: Ville Hauhia (lisäkuvaukset). Tuotantosihteerit: Kirsi Airos, Marita Hiltunen. Ohjaus ja käsikirjoitus: Anssi Mänttäri. Kuvauspäällikkö: Marko Talli. Kuvaus: Heikki Katajisto, Vadim Donets (Kroatian jaksot). Puvut: Suvi-Marja Korvenheimo (= Mänttäri). Ehostus: Tiina Ilmarinen, Pirjo Leino. Musiikki: Asko Mänttäri. Miksaus: Jokke Heikkilä / Eetteri Oy. Laulut: Es. Shelta-duo: Anna Hänninen (laulu, huilu), Erkki Suomaa (kitara). Leikkaus: Mira Ranta. Ääni: Pasi Pyhtilä, Jussi Väntänen. Kuvaussihteeri: Mira ranta. Järjestäjät: Matleena Ruokola, Slavko Hita (Kroatia). Pääosissa: Ilkka Heiskanen (vaatimaton), Martti Suosalo (mielevä), Kari Heiskanen (Ylikoski, vaalea), Turo Pajala (työtön), Jukka Voutilainen (kravatilla), Monna Kamu (römeä), Tommi Rinne (arvokas), Jouni Takamäki (siilitukka), Ulla-Riikka Koskela (vaatimattoman pikkusisko), Anssi Mänttäri (taiteilija), Olli Vesala (Paatelainen, leppoisa), Hanna Manu (opiskelija), Sara Paavolainen (1. rauhanturvaaja), Raija Vuorio (2. rauhanturvaaja), Pia Runnakko (johtaja vaatimattoman työpaikalla), Tarja Markus (lääkäri), Vesa Vierikko (asekauppias), Tero Laitinen (talonmies). Helsingin ensiesitys: 18.4.1997 Bio City 1. Televisioesityksiä: 16.8.2000 ja 9.5.2001 YLE TV2. VET 27737 – S – 2150 m / 79 min

Palkkasoturi, Anssi Mänttärin 17. elokuva, sai inspiraationsa kahdesta Helsingin Sanomien artikkelista. Toinen kertoi nuoresta isästä, joka pakotettiin puhdistamaan hänen asfalttiin maalaamansa tyttären syntymäaika. Toisessa kerrottiin nuoresta miehestä, jonka elämä näytti olevan päällisin puolin kunnossa, mutta joka silti lähti Jugoslaviaan palkkasoturiksi. Tositapaustaustaa on myös elokuvan episodilla, jossa talonmies ilkeilee lauluduolle.

Lehdistöesitteen mukaan näistä tarinoista rakentui pohdinta, "millainen on mies, joka lähtee tappamaan rahasta ja millainen on yhteistö, joka ei kestä katsoa lapsen syntymäaikaa". Palkkasoturin henkilögalleria puolestaan oli läpileikkaus "minkä tahansa korttelikapakan asiakaskunnasta", johon lukeutuu työttömiä ja työssäkävijöitä, yksinäisiä ja pariskuntia, nuoria ja vähän vanhempia. "Mänttärillä on tarkka korva arkipuheen vivahteille, roolipeleille ja urautuneelle sukupuolten sodalle", Raimo Kinisjärvi kirjoitti Kalevassa.

"Anssi Mänttärin kirjoittamassa ja ohjaamassa elokuvassa Palkkasoturi ei ole muuta vikaa kuin se, ettei filmi anna katetta nimensä edellyttämiin ulottuvuuksiin", Pertti Lumirae pohti Demarissa. "Palkkasoturi on erinomaisen hieno kuvaus erään lähiökapakan arjesta ja sen enemmän tai vähemmän vakioisesta asiakaspiiristä iloineen ja suruineen. Mänttäri tavoittaa elävästi erisuuntaisia tapahtumakulkuja pursuavan ryhmäkuvauksen, mutta kuin olisi tarkoitus pohjustaa nimihenkilön (Ilkka Heiskanen) päätöstä jättää Suomi ja lähteä keväällä 1994 palkkasoturiksi entiseen Jugoslaviaan, ollaankin yhtäkkiä tyhjän päällä. Toisaalta [– –] päätöksen taustan voi nähdä siten, että vaikkaa taustaa olisikin, ei Mänttärin metodiin ja estetiikkaan kuulu taistottaa tapahtuvaa, vaan vain pikemminkin näyttää mitä tapahtuu ja antaa katsojalle mahdollisuus tulkita (jos sellaiseen on tarvetta tai halua). Itse asiassa juuri tässä mielessä Mänttäriä voi pitää suomalaisen elokuvan johtavana modernistina, silä sisälsihän Marrraskuun harmaa valo aivan samalla tavoin normaalia logiikkaa väistäviä ratkaisuja."

Elokuva sai teatterikierroksellaan vain muutama sata katsojaa, mutta televisioesitysten katsojaluvut olivat vajaat 200 000 kummallakin kerralla. Palkkasoturin viimeiset kuvat kuvattiin Kroatiassa lyhytelokuva Romanan kuvausten yhteydessä.

– Jari Sedergren 16.5.2009