TAISTELUN TIE

Vår kamp, Suomi 1940 Ohjaus Risto Orko. Dokumentti talvisodasta.

Suomi-Filmi Oy sai toukokuussa 1939 oikeuden kuvata Helsingissä 1940 pidettäväksi suunnitellut olympiakisat. Näin suureen hankkeeseen suomalaiset voimat eivät riittäneet. Avuksi saatiin amerikkalainen elokuva-alan suuryhtiö Paramount Pictures Co. Hankkeen johtoon tuotantopäälliköksi tuli Suomi-Filmin johtaja Risto Orko, joka päättäväisesti ryhtyi uudistamaan uutiselokuvauksen edellyttämää kuvausteknologiaa. Sitä testattiin ensimmäisen kerran Suomen yleisurheilumestaruuskilpailuissa 1939.

Kun suunnitelma olympiakisoja varten valmistui, eteen tulivat uudet haasteet. Olympialaisia varten rakennettu elokuvien levitysverkosto siirtyi hetkessä Suomen ulkomaanpropagandan käyttöön. Elokuvia vietiin Pohjoismaiden lisäksi yhdeksään maahan, mukaan lukien Yhdysvallat: "Olympialaisverkosto muodostui parissa tunnissa sotakoneistoksi, kamerat automaattiaseiksi ja taidekuvaajamme sotafilmaajiksi", Risto Orko lausui Seura-lehden Veikko Syvänoron haastattelussa.

Orko selvitti samassa haastattelussa tuotantonäkökulmaa sodan uutisointiin tarkoin: "Samana päivänä kun ensimmäiset vihollisen pommit putosivat rauhallisten jokapäiväisiä töitään suorittavien helsinkiläisten keskuuteen, samana päivänä aloimme omalla rintamallamme työskennellä totuuden saattamiseksi koko sivistyneen maailman tietoon. Koko laaja tuotantokoneistomme oli heti alusta organisoitu tätä tehtävää varten. Valokuva ja painettu sana vakuuttavat, mutta filmi esittää koko totuuden aidoimpana ja todistusvoimaisimpana. Filmi merkitsee paljon propagandamme aseena. Saavuttamastamme yleismaailmallisesta myötätunnosta on epäilemättä melkoinen osa filminkin ansiota. [-- --] Mitä kuvauspuoleen tulee, mainitsisin vain, että miehemme työskentelevät rintamilla ase toisessa ja kamera toisessa kädessä. He joutuvat rintamilla samaan tuleen kuin aseellisetkin joukot. Yksityiskohdistaan, tilanteiden vaarallisuudesta, jännittävyydestä ja taistelun tuloksellisuudestahan kaikki ovat jo tietoisia, joten siihen asiaan en puutu. Sotilaan kanssa samassa tulessa, riittää selitykseksi. Kotirintamien ja pommituskohteiden filmaaminen sisältää niin ikään tehtäviä, joissa vaaditaan miehistä rohkeutta ja ammattinsa täydellistä taitamista."

Sodan jälkeen Suomi-Filmi puhkui ylpeyttä monesta syystä, mikä näkyi Suomi-Filmin Uutisaitan kirjoituksessa "Filmi – taistelumme uusin aselaji" sodan jälkeen: "Yksin suoritti Suomi-Filmi sille uskotun tärkeän ulkomaisen propagandatehtävän ja parhaansa koettaen sen onnistui työnsä tuloksilla omalta osaltaan auttaa maatamme sen taistelussa ja sen oikean asian tunnetuksi tekemisessä. Sillä jos maailma ennen tunsi Suomen vain voimakkaana urheilumaana ja rikkaan taiteen tyyssijana, Nurmen ja Sibeliuksen kotimaana, sai se nyt 'nähdä kummakseen, miten täälläkin taistellaan'. Uusin aselajimme läpäisi tulikasteensa kunnialla. Se laajensi ja kirkasti sitä näkökulmaa, miltä maailma meitä nyt katselee. Ja se hankki sota-arkistoon arvokasta todistusainehistoa tältä kolme ja puoli kuukautta kestäneeltä kärsimysten, vaarojen, uhrien, voittojen ja tahrattoman kunnian ajalta. Filmille oli suotu tilaisuus ikuistaa kansamme historiaa, suurta, järkyttävää historiaa, ja saavutetut tulokset todistavat, että se pystyi nousemaan arvokkaan tehtävänsä tasalle."

Sodan päätyttyä yksi tärkeimmistä tehtävistä oli pitää joukot aseissa. Tätä varten tarvittiin myös propagandaelokuvia. Suomi-Filmin panos tähänkin tehtävään oli Risto Orkon kokoama tunnin mittainen dokumenttielokuva Taistelun tie, jota joukot saivat erityisnäytännöissä katsoa. Elokuvat oli alun perin tehty ennen muuta kansainväliseen käyttöön, Orkon sanoin suomalaisen filmin tärkein tehtävä oli "todistaa koko maailmalle sankarillista ja parhaimpansa uhraavaa taistelua vapauden puolesta koko ihmiskuntaa uhkaavaa vaaraa vastaan." Nyt yhteen kompiloitu dokumenttielokuva toimi ennen kaikkea sisäisen propagandan välineenä, mutta ulkoistakaan propagandaa ei unohdettu: elokuva vietiin valmista verkostoa hyväksi käyttäen Ruotsiin, Tanskaan, Saksaan ja Yhdysvaltoihin, jossa juuri tämä elokuva loi pysyviksi jääneet mielikuvat "talvisodan hengestä".

- Jari Sedergren 30.9.2009
Lisätietoa: Jari Sedergren & Ilkka Kippola, Dokumentin ytimessä, Suomalaisen dokumentti- ja
lyhytelokuvan historia 1904–1944. SKS 2009, 537 s.

Pikku myyjätär

Ruotsinkielinen nimi: Den lilla försäljerskan. Suomi 1933. Tuotantoyhtiö: Suomi-Filmi Oy. Tuotantopäällikkö: Risto Orko. Tuottaja: Aarne Wuorenheimo. Tilaaja: Havi Oy. Studiopäällikkö: Armas Fredman. Ohjaus: Georg Malmstén. Käsikirjoitus: Theodor Luts, Georg Malmstén, Oiva Turunen. Kuvaus: Theodor Luts. Kamera-assistentit: Sulo Tammilehto. Äänitys: Rafael Ylkänen. Äänitysassistentti: Hugo Ranta. Leikkaus: Theodor Luts. Lavastus: Carl Fager, Armas Fredman. Naamiointi: Aarne Kuokkanen. Musiikki: Georg Malmstén. Laulujen sanat: R. R. Ryynänen. Valokuvat: Kosti Lehtinen. Pääosissa: Kaarlo Angerkoski (musiikkiopistolainen Kalle), Martta Kontula (pikku myyjätär), Heikki Välisalmi (hra Keinänen), Hilja Jorma (rva Keinänen), Ellen Parviainen (Elsa Keinänen), Eero Eloranta: (kauppakoululainen Jaakko), Siiri Palmu (palvelijatar Mari), Ella Eronen (eräs ostaja), Kaija Suonio (pyyk-käri), Juhani Turunen (Juhani Keinänen), Greta Pitkänen (nainen kutsuilla), Laila Richter (nainen kutsuilla). Helsingin ensi-ilta: 3.12.1933. VET: 227 – S – alkup. 1035 m (38 min), tallella 15 min

Suomi-Filmin Pikku myyjätär tunnistettiin mainokseksi tavalla, joka sai Ilta-Sanomien nimim. J. Sn.:n valittamaan: "Pikku myyjätär on puhdas mainosfilmi, joten ei voi periaatteessa olla valitta-matta sitä, että yleisö pannaan maksamaan siitä reklaamista, jota sille melkein puolen iltaa tyrkytetään." Arvostelija halusi kuitenkin lieventää sanomaansa, sillä hän jatkoi: "Tässä huomautus vain periaatteessa. Sillä itse asiassa Pikku myyjätär kulkee uusia uria, sisältää näppärän juonen ja monta onnistunuttakin kohtausta.

Suomi-Filmi perusti mainosfilmiosaston 1932. Sen ensimmäinen päällikkö oli Carl von Haartman, joka ei pysynyt tehtävässään neljää kuukautta pidempään. Apulaisena toimi Hugo Kaipio. Koko osasto lakkautettiin marraskuussa 1933.

Tulosta ei juuri ollut syntynyt, mutta sentään Havi Osakeyhtiön tilaama ja yhtiön tuotteita mainostava lyytelokuva Pikku myyjätär. Elokuvan valmistuminen ajoitettiin

Yksityisyritteliäisyyden vii-kolle. Sitä esitettiin silloin Herrat täysihoidossa –elokuvan yhteydessä.

Nimiosassa oli ensikertalainen Martta Kontula, miespääosassa Kaarlo Angerkoski. Palvelijalta näyttelee ensi kerran valkokangaselokuvasssa Siiri Palmu. Hänen tunnetaan myöhemmin hyvin Siiri Angerkoskena.

Elokuva jäi Georg Malmsténin ainoaksi ohjaukseksi.

Elokuvan tarkastusmitta oli 1035 min eli 38 minuuttia. Elokuva laskettiin jatkosodan aikana uu-delleen markkinoille 16 mm:n kaitafilminä, joka oli 23 minuutin mittainen. Aivan kaikki tämäkään ei ole säilynyt, tallella on 15 minuutin versio ilman alkutekstejä.

– Jari Sedergren 7.4.2008