Kotiinpaluu

Kesä tuo digiboksin omistajille Unkarin ehkä tunnetuimman ja merkittävimmän elokuvaohjaajan Miklós Jancsón (s. 1921) elokuvien sarjan. Jancsón tyyli on omaperäinen, se vaatii katsojalta keskittymistä ja monissa elokuvissa vahvat taustatiedot Unkarin historiasta, mutta yhtä kaikki elokuvien uniikki käsittelytapa sellaisista teemoista kuin vallasta, valtasuhteista ja vallan mekanismeista on universaalia, kiehtovaa ja toimivaa. Katsojan omistautuminen palkitaan.

Lakia, etnografiaa ja taidehistoriaa opiskellut Jancsó teki sodan jälkeen etnologista tutkimusta Transsylvaniassa ennen kuin hankkiutui Budapestin draama- ja elokuva-akatemiaan. 1950-luvun mittaan hän teki yli 40 lyhyttä dokumenttielokuvaa, kunnes siirtyi tyystin pitkän näytelmäelokuvan pariin esikoiselokuvallaan Cantata (1962). Läpimurron hän teki neljännellä elokuvallaan Miehet ilman toivoa (1966), jossa erääseen linnakkeeseen teljetyistä talonpojista seulotaan väkivallalla ja uhkauksilla esiin legendaarista talonpoikaisjohtaja Sándoria ja hänen lähimpiä miehiään. Muita hänen tunnettuja elokuviaan ovat Punaiset ja valkoiset, Hiljaisuus ja huuto, Punainen psalmi ja Vapauden tuulia.

Aiheensa Jancsó on saanut Unkarin yhteiskunnallisista kuohuntavaiheista - ja niitä todellakin riittää - sodista ja niiden jälkipuinneista. Useimmiten hän syöksyy elokuvallaan historiaalliseen epookkiin, jossa on meneillään on valtataistelu, jossa itse kunkin on valittava puolensa eri tavoin vastenmielisten tai suorastaan sietämättömien vaihtoehtojen välillä. Jancsó ei halua tarjota mitään ratkaisuja, kylvää vain epäilyjä kaikkia yksinkertaisia vastauksia kohtaan. Jancsón elokuvien teemoilla on yllättävän läheinen kosketuspinta Tavianien veljesten tapaan tarttua ihmisten keskeisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin, jonka ratkaisuissa väkivallalla on merkittävä sijansa.

Jancsón käsittelytavalle on tyypillistä, että monimutkaisetkin historialliset prosessit tulevat ymmärrettäväksi vaikka katsoja ei tuntisikaan monia käännekohtia sisältävän tapahtumasarjan yksityiskohtia. Hänen elokuviensa pitkät, yli kymmenminuuttiset kohtaukset "muistuttavat kollektiivista balettia ja tallettavat yleensä siirtymiä vallanpitäjien ja alistettujen suhteissa, usein väkivaltaisessa muodossa; 'Jancsón maisema', joka paljastaa laakean taivaanrantaan saakka ulottuvan pustan, on käsite", kuten tohtori Peter von Bagh luonnehtii ohjaajan valkokankaalle järjestelemää maailmaa. "Hänen kuvissaan ja aihelmissaan on paljon toistuvia piirteitä: kansatieteellistä kuvastoa ja äänimaailmaa, aseiden ja hevosten korostettu osuus ja puvustuksen ja univormujen tarkoin harkittu dramaturgia, jonka vastapainona on - usein myös kuvissa - alaston, riisuttu ihminen. Symbolit, yleensä runsas runollinen kuvakieli, ovat Jancsólle menneisyyden mytologian konkreettisia dokumentteja, siis hyvin todellinen lisä hänen elokuvansa realismiin, täsmennys hänen historiallisessa erittelyssään."

Jancsón elokuvien sarja alkaa tänään juhannuspäivänä alkaa komealla elokuvalla Kotiinpaluu (Igy jöttem, Unkari 1964). Siinä 17-vuotias unkarilaspoika Joshka vaeltelee toisen maailmansodan viimeisinä päivinä maaseudulla, kunnes venäläiset sotilaat vangitsevat hänet. Hänet vapautetaan, mutta otetaan kiinni uudestaan, koska hän on pukenut kylmän ilman vuoksi ylleen saksalaisen sotilaan univormun. Vankeudessa hän ystävystyy venäläiseen sotilaaseen Koljaan, eräänlaiseen poikkeukselliseen sotilaaseen. Pojan yritykset päästä kotiin ovat Jancsólle tyypillisiä elokuvan teemojen maiseman, väkivallan ja luonnon voimien satunnaisuuden kristallisoitumia.

Mustavalkoisessa elokuvassa pääosia esittävät András Kozák, Judit Meszléry, Sergei Nikonenko ja Béla Barsi.