Ruotsinkielinen nimi: Mor eller kvinna. Valmistusmaa ja -vuosi: Suomi 1953. Tuotantoyhtiö: Suomi-Filmi Oy. Tuottaja: Risto Orko. Ohjaus: Ilmari Unho. Käsikirjoitus: Usko Kemppi Hilja Kilven näytelmään "Sillankorvan emäntä", 1915 / Tampereen Teatteri 13.11.1915. Lavastus: Ville Hänninen. Leikkaus: Armas Laurinen. Kuvaus: Erkki Imberg. Kamera-assistentti: Hans Haataja. Äänitys: Harald Koivikko. Musiikki: Einari Marvia. Naamiointi: Kaisu Vihervuori. Kuvaussihteeri: Mirja Tiirikka. Järjestäjä: Onni Timonen. Päähenkilöt: Helena Futtari (Sillankorvan Mailiisa), Aku Korhonen (Savelan Eetu), Elina Pohjanpää (Sillankorvan Johanna), Helge Herala (Hallan Jaakko), Anni Aitto (Kreeta, Sillankorvan emäntäpiika), Eero Leväluoma (Tapani, Mallisen setä), Salli Karuna (Anttilan Anni, ompelijatar), Alli Häjänen (Anttilan Elli, omperlijatar), Tommi Rinne (Paavo-renki), Arvo Lehesmaa (Hallan vanha isäntä), Topo Leistelä (rovasti), Irja Elstelä (1. akka), Laina Rinne (2. akka), Rosi Rinne (3. akka), Aino Lohikoski (4. akka), Hei-mo Lepistö (isäntä), Uljas Kandolin (Sillankorvan Janne), Paavo Honkamäki (1. isäntä), Joel Asikainen (2. isäntä). Helsingin ensiesitys: 4.9.1953 Kaleva, Kino-Palatsi. VET: 4601 – S – 2460 m / 90 min
Vuonna 1952 valmistuneet "Jees, olympialaiset, sanoi Ryhmy" ja Rengasmatka olivat olleet aiemmin Suomi-Filmin taidefilmien pääohjaajana toimineen Ilmari Unhon uralla aikamoisia pohjanoteerauksia niin taiteellisesti kuin taloudellisestikin. Ohjaaja sai kuitenkin yrittää hieman kunnianhimoisemmankin hankkeen puitteissa, kun yhtiö halusi maalaisaiheisia elokuvia. Vihdissä kuvattu Sillankorvan emäntä, Unhon 26. elokuva, jäi hänen viimeisekseen. Elokuvan valmistumisen jälkeen Suomi-Filmi erotti ohjaajan, joka sen jälkeen haki toimeentulonsa ensin Kouluteatteri-nimisen kiertueen johdossa, kunnes sai lopulta pestin Porin teatterin johtajana, missä työskenteli neljä vuotta kuolemaansa saakka 1961.
Usko Kempin elokuvakäsikirjoituksen pohjaksi oli valikoitunut kirjailija Volter Kilven puolison Hilja Kilven (1884-1927) näytelmä vuodelta 1915 (WSOY). Siihen ei katsottu tarpeelliseksi tehdä juurikaan muutoksia, vaan vuosisadan alkupuolen asenteet ja näkemykset saivat kelvata sellaisenaan 1950-luvulle uudelleen ajoitettuun elokuvaan.
Tarinan kulku on varsin yksinkertainen. Helena Futtari, jonka ura jäi neljään elokuvarooliin, tykkää nuoresta isännästä, Fenno-Filmin Hallin Janne –elokuvassa vuonna 1950 tunnettuuteen nousseesta Helge Heralasta, joka puolestaan ihastelee lesken tytärtä Elina Pohjanpäätä.
Kolmiodraama ja maaseutupaikkakunnan kohutuin juorunaihe on valmis. Maaseutudraamana Kilven työ oli omana aikanaan kuin aavistus tulevasta Hella Wuolijoen Niskavuori-sarjasta. Lieneekö aiheen valinnassa ollut mielessä kilpailevalle yhtiölle Suomen Filmi-teollisuudelle edellisenä vuonna valmistunut Niskavuoren Heta (1952, ohj. Edvin Laine).
Sillankorvan emännän arvostus on kasvanut myöhempinä vuosikymmeninä, vaikka monet arvostelijat pysyivätkin kylmänä televisioesitystenkin yhteydessä. "Omassa dramaattisessa tyylissään Sillankorvan emäntä on kieltämättömän ehjä", totesi H. Kataja (IS 17.9.1977). "Dramaattisuuttakaan ei ole päästetty ihan huvittavuuksiin asti niin kuin usein tämäntapaisissa jutuissa on ollut laita. Hilja Kilven aikojen alussa kirjoittama näytelmä vain oli jo elokuvan tekemisenkin aikoina autta-mattomasti vanhentunut. Vielä enemmän se on sitä tietysti nyt, lähes neljännesvuosisadan kuluttua elokuvan valmistamisesta."
Erityisen huomion saa myöhemmissä televisioarvosteluissa naispääosan esittäjä, talon ankara emäntä Helena Futtari. "Tummanuhkeassa Helena Futtarissa ruumiillistuu kypsän naisen kuuma seksuaalisuus, joka etsii tyydyttämistään. Sillankorvan haulikko on yhtä varmoissa käsissä kuin kaulinkin", arvostelija intoutui luonnehtimaan Kansan Uutisten Viikkolehdessä (29.7.1994). Mikael Fräntin mielestä (HS 3.8.1994) "Futtari hurjistuu roolissaan melkein kuin Barbara Stanwyck samojen aikojen westerneissä." Se on paljon sanottu, sillä Unho sai syytteitä Hollywood-tempoon kasvaneilta kriitikoilta pateettisuudesta, liiasta raskaudesta ja hitaudesta, aivan kuten hän oli saanut koko mittavan uransa ajan. Mutta ei kaikilta, eikä läheskään aina oikeutetusti.
– Jari Sedergren 25.4.2007
perjantaina, huhtikuuta 13, 2007
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti