Pekka ja Pätkä puistotäteinä

Ruotsinkielinen nimi: Kalle Träskalle och Stumpen som parktanter. Valmistusmaa ja -vuosi: Suomi 1955. Tuotantoyhtiö: Suomen Filmiteollisuus Oy. Tuotannonjohto: Toivo Särkkä. Ohjaus: Armand Lohikoski. Käsikirjoitus: Reino Helismaa. Kuvaus: Pentti Valkeala. Lavastus: Aarre Koivisto. Kampaaja: Fanny Cederberg. Ehostus: Pentti Taivainen. Musiikki: Toivo Kärki. Laulut: Kärki, "Ammattimies" ja Kärki "Orvon osa". Leikkaus: Elmer Lahti. Ääni: Yrjö Saari. Järjestäjä: Lasse Saxelin. Pääosissa: Esa Pakarinen (Pekka), Masa Niemi (Pätkä), Siiri Angerkoski (Justiina), Risto Jussila (Otto), Eila Peitsalo (Anna-Liisa Eaikas), Olavi Virta (perämies Antti Markkanen), Armas Jokio (talonmies). Helsingin ensiesitys: 4.3.1955 Rex, Tuulensuu. VET 5466– S – 1760 m / 64 min

Sarjakuvataitelija Ola Fogelbergin luoma hahmo Pekka Puupää, joka tunnettiin kaverinsa Pätkän kanssa myös nimellä Pekka ja Pätkä, esiintyi sarjakuvassa vuodesta 1925 vuoteen 1975. Suomen Filmiteollisuus tarttui Reino Helismaan neuvosta tunnettuun aiheeseen 1953 ensimmäisessä Pekka ja Pätkä kesälaitumilla elokuvassaan. SF:n johtaja T. J. Särkkä oli saanut oikeudet Ola Fogelbergin leskeltä muodossa, joka oikeutti sarjan jatkamiseen, vaikka palkkio tiettävästi maksettiin vain ensimmäisestä elokuvasta.

Ohjaajana toimi Armand Lohikoski, joka ohjasi kaksitoista elokuvaa. Viimeinen, sarjan kolmastoista elokuva Pekka ja Pätkä neekereinä jäi Aarne Tarkakselle. Visa Mäkinen teki 1980-luvulla aiheesta sekä tv-sarjan että kaksi elokuvaa.

Pekka ja Pätkä puistotäteinä on lähtökohdiltaan surumielinen elokuva. Parivaljakko ottaa hoiviinsa äitinsä menettäneen ja isänsä kadottaneen Otto-pojan (Risto Jussila), joka keräilee roskia kadulta henkensä piti-mekseen, sillä hänen isänsä on merillä, äiti kuollut ja hän itse karannut peukalokyydillä Turusta juopon holhoojatätinsä luota.. Samaan aikaan perämies (Olavi Virta) haikailee koti-Suomeen, jossa oleskelee hänen poikansa. Talonmies Pikkarainen (Armas Jokio) kuitenkin katkoo turhimmat tunteilut kuululla nyrkinpuinnillaan, jonka voittokulku alkoi tästä elokuvasta.

Huumorin elementteinä on jälleen kerran ristiinpukeutuminen, drag-henkinen iloittelu, joka jää kuitenkin varsin laimeaksi. Olavi Virta laulaa hämmästyttävän vähän, vain vajaan minuutin Toivo Kärjen säveltämää "Orvon osaa". Häntä enemmän äänessä on ottopoika Risto Jussila. Tavallisesti varsin hyvätapaiset Pekka ja Pätkä eivät tupakoi, mutta tässä elokuvassa suupielissä röyhyää sikari.

Pekka ja Pätkä –elokuvien katsojamäärät vuosikymmenten varrella sekä teatterissa että televisiossa ovat huikeita. Niihin johdattelivat Ilta-Sanomissa esitetyn tapaiset arvostelut: "Täysikasvuisten katseltavaa Pekka ja Pätkä puistotäteinä ei missään tapauksessa ole, mutta lapsia sen karkeasti veistetyt karikatyyrit, meluisa tilannekomiikka ja alkukantainen huumori varmaan riemastuttavat ainakin siinä määrin, etteivät he tunne itseään petetyksi eivätkä halua kierittää elokuvan tekijöitä tervassa ja höyhenissä, mihin joillakin isoisemmalla katsojalla saattaa ilmetä harras halu." (Juha Nevalainen, IS 5.3.1955)

– Jari Sedergren Orionin esitykseen 2.11.2008