keskiviikkona, maaliskuuta 02, 2005

Honkasalon Melancholialle Grand Prix Zagrebissa

Tässäpä Suomen elokuvasäätiön tuore tiedote. Näin pysyttelemme blogeissa edellä tiedotusvälineitä...

Festivaalit taistelevat Melancholiasta

Pirjo Honkasalon viime syksynä ensi-iltansa saanut elokuva Melancholian 3 huonetta on voittanut pääpalkinnon Kroatian kansainvälisellä Zagreb Dox -dokumenttielokuvafestivaalilla (21.–26. helmikuuta). Juryn lisäksi myös yleisö ihastui elokuvaan: sen kaikki esitykset myytiin loppuun ja katsojia kertyi yhteensä 6500. ”Nämä 6500 kroatilaiskatsojaa todella tietävät, mitä on elää vihassa ja raunioissa”, Honkasalo kommentoi elokuvansa menestystä. ”Tämä on ikään kuin silminnäkijöiden tunnustus, että elokuva ei ole falski.”

Samaan aikaan viitisenkymmentä festivaalia eri puolilla maailmaa on kiinnostunut Melancholiasta. Parhaillaan elokuva osallistuu Adelaiden elokuvajuhlille Australiassa. Seuraavaksi se nähdään Argentiinassa Mar del Platan festivaalilla, joka kuuluu A-luokan festivaaleihin muun muassa Cannesin, Venetsian ja Berliinin rinnalla. Mar del Platassa elokuva kilpailee yhdessä näytelmäelokuvien kanssa festivaalin pääsarjassa. Tammikuussa Melancholian 3 huonetta osallistui Sundance-festivaalille Yhdysvalloissa ja varmisti siten teatterilevityksen Yhdysvalloissa. Samalla elokuva sai kymmeniä kutsuja amerikkalaisille festivaaleille. Muun muassa MoMA ja merkittävä Film Forum New Yorkissa haluaisivat elokuvan kevään ohjelmistoonsa. Myös korkeatasoinen kanadalainen festivaali Hot Docs Torontossa on hiljattain vahvistanut elokuvan valinnan kilpailusarjaansa.

Saksassa Melancholiaa pääsee pian katsomaan myös festivaalien ulkopuolella: elokuva tulee elokuvateatteriensi-iltaan Berliinissä 23.3. Myöhemmin keväällä Melancholia valloittaa Ranskan teatterit kymmenen kopion voimin.

Huhtikuun alussa Thessalonikin Images of the 21st Century elokuvafestivaali osoittaa kunniaa Pirjo Honkasalon koko dokumenttituotannolle. Kreikassa ohjaajalle luovutetaan palkinto, joka on aikaisemmin ojennettu muun muassa David Mayslesille, Johan van der Keukenille ja Stefan Jarlille. Festivaali julkaisee myös kirjan ohjaajan elokuviin liittyvistä artikkeleista. Thessalonikissa Pirjo Honkasalo vetää lisäksi mestariluokkaa.

Suomessa Melancholian teatterilevitys jatkuu paraikaa Oulussa. Helsingissä elokuva palaa valkokankaille lähiaikoina.

Melancholian 3 huonetta -elokuvan on tuottanut Kristiina Pervilä, Oy Millennium Film Ltd ja se on televisioyhtiöiden ja elokuvainstituuttien rahoittama monikansallinen yhteistuotanto.

Lisätietoja:
www.zagrebdox.net

Suomen elokuvasäätiö
Satu Elo
satu.elo@ses.fi
puh. (09) 6220 3020

Ei kommentteja: