perjantaina, huhtikuuta 29, 2005

Sodankylän XX elokuvajuhlat

Sodankylän XX elokuvajuhlat 15.–19. kesäkuuta 2005

Kuvia näet täällä

Sodankylän elokuvajuhlat, haltioitunutta uteliaisuutta
ympäri maailman herättävä Midnight Sun Film Festival, avaa ihmeensä 20. kerran. Juhlavuoden ulkomaisia päävieraita ovat englantilaisen elokuvan mestari ja vankan Hollywood-uran tehnyt Stephen Frears, italialainen veteraaniohjaaja ja elokuvakriitikko Carlo Lizzani ja belgialaiset Jean-Pierre ja Luc Dardenne. Vieraslista on tässä vaiheessa vasta alustava ja siihen tulee vielä täydennyksiä. Lopullinen lista julkistetaan toisessa tiedotustilaisuudessamme, Cannesin elokuvajuhlien jälkeen, 25.5. klo 12.00 Bristolissa.


Vieraat


STEPHEN FREARS (s. 1941) aloitti uransa teatterissa ja televisiossa, toimi mm. Lindsay Andersonin ja Karel Reiszin apulaisohjaajana ja kohosi 1980-luvulla uuden englantilaisen elokuvan ylimpään kärkeen. Frearsin kansainvälinen läpimurtoteos Poikien pesula (My Beautiful Laundrette, 1985) pureutuu 80-luvun Englannin rodullisiin ja taloudellisiin ristiriitoihin hersyvän tarkkanäköisellä ja viihdyttävällä otteella. Frearsin Englannissa valmistuneet elokuvat kuten Prick Up Your Ears (1987) ja Sammyn ja Rosien naimapuuhat (Sammy and Rosie Get Laid, 1987), ovat epäkonventionaalisia ja yhteiskunnallisesti tarkkanäköisiä, aiheisiinsa rajusti ja syvästi pureutuneita näkemyksiä Thatcherin ajan sielunmaisemasta. Muutamaa vuotta myöhemmin Frears siirtyi menestyksekkäästi Hollywoodiin ja avasi siellä kautensa kolme Oscaria voittaneella elokuvalla Valheet ja viettelijät (Dangerous Liasons, 1988). Myöhempi ura on vienyt Frearsin suurten tuotantojen etulinjaan, mutta omaleimainen ja persoonallinen ohjaaja on aina kantanut mukanaan vahvaa tyylitietoisuutta ja inhimillisesti lämmintä otetta, huumorin ja poliittisen tiedostamisen tasoja unohtamatta.

CARLO LIZZANI (s. 1922) toimi Italiassa nuorena lehtimiehenä
ja elokuvakriitikkona ja oli yksi italialaisen neorealismin varhaisimpia teoreetikkoja. Elokuvien pariin Lizzani siirtyi vuonna 1946 ja työskenteli käsikirjoittajana ja apulaisohjaajana mm. Verganon, De Santisin, Rossellinin ja Lattuadan elokuvissa. Oma ohjaajanura eteni dokumenttien kautta fiktioon ja vuonna 1951 Lizzani ohjasi Gina Lollobrigidaa tämän ensimmäisessä suuressa roolissa, Achtung! Banditi!

Carlo Lizzanin muihin pääteoksiin lukeutuu Cronache di Poveri (1954), 1920-luvun puoliväliin sijoittuva fasismin varjossa kytevä rakkaustarina. Sodankylässä tullaan näkemään myös muita Lizzanin merkkiteoksia kuten Roma bene – makeaa elämää (Roma bene, 1971), Nitistäjä (Crazy Joe, 1974), ja Diktaattorin verinen loppu (Mussolini: ultimo atto, 1974) sekä apulaisohjaajavuosien hurjimmat klassikot, Roberto Rossellinin Saksa vuonna nolla (Germania anno zero, 1948) ja Giuseppe De Santisin Katkeraa riisiä (Riso amaro, 1949).

JEAN-PIERRE & LUC DARDENNE (s. 1951 ja 1954), belgialaisen elokuvan kirkkaimmat tähdet, lukeutuvat uuden eurooppalaisen elokuvan ylimpään kastiin. Veljekset ovat työskennelleen yhdessä 70-luvun alusta lähtien.

Dokumenttielokuvissaan he ovat käsitelleet yhteiskunnallisia ja poliittisia aiheita – vastarintaliikkeestä lakkoihin, työläisten underground-lehdistä vapaisiin radioasemiin. Pitkillä elokuvillaan Dardennet ovat sittemmin kohonneet maailman eliittiin mm. teoksilla Lupaus (La promessa, 1996) ja Rosetta (1999), joka palkittiin Cannesissa Kultaisella palmulla.

Jonathan Rosenbaum on kuvaillut heidän tematiikkaansa: ”Kukaan toinen maailmassa ei tällä hetkellä tee elokuvia, jotka ovat yhtä tarkkavaistoisesti kiinni nykyhetken työväenluokan elämässä - - Mutta Dardenneille tuo kaikki toimii vain lähtökohtana henkistyneelle ja syvästi eettiselle odysseialle.” Le Fils ("Poika", 2002) seuraa äärimmäisen läheltä, "niskatuntumasta" Lupauksen kaltaista keski-ikäisen miehen ja nuorukaisen arvoituksellista isähahmo ja poika -suhdetta, huipentaen tekijöiden ja näyttelijä Olivier Gourmet'n pitkän yhteistyön Cannesista voitettuun parhaan näyttelijän palkintoon.

PAWEL PAWLIKOWSKI on noussut uusien brittiohjaajien
kuumimmaksi nimeksi kansainvälisellä läpimurtoteoksellaan My Summer of Love (2004). Unenomainen teos kertoo nuoruuden ystävyydestä ja rakkaudesta aikuistuvan tytön kokemana, uskoon hurahtaneen ex-vankiveljen varjossa. Puolalaistaustainen Pawlikowski on kuvannut tv-dokumenteissaan herkästi Englantia ulkopuolisen silmin, samoin kuin toisessa fiktiossaan Viimeinen ranta (Last Resort, 2001). Oxfordin yliopistossa nykybrittielokuvaa tutkiva ja opettava Pawlikowski on myös keskeinen henkilö kansainvälisen elokuvanteon kokemuksia brittinäkökulmasta koskettelevassa paneelissa, joka järjestetään jo perinteeksi muodostuneen kotimaisen elokuvan paneelin lisäksi.

YESIM USTAOGLU tulee nousevasta elokuvamaasta Turkista. Ustaoglun ei islamilaisena naisena ole varmasti ollut helppoa palkittujen lyhytfilmiensä jälkeen tarttua maansa kiistakysymyksiin. Berliinin filmijuhlilla 1999 parhaana eurooppalaisena elokuvana palkittu Bulutlari Beklerken (Matka aurinkoon, Journey To the Sun) koskettelee erehdyksessä kurdiksi luullun miehen kurimusta Turkissa. Timo Linnasalon leikkaama Günese Yolculuk (Waiting for The Clouds, 2004) kertoo iäkkään naisen tarinan, 1900-luvun alun suuren kreikkalaisvähemmistön, 50 vuotta salatun olemassolon aikaan.

MALGORZATA SZUMOWSKA, Puolan ehkä lupaavin ohjaajatulokas, Lodzin maineikkaan filmikoulun kasvatti, edustaa toisena nuorinta naistekijäkaartia. Esikoisteos Szcesliwy czlowiek (Happy Man, 2001) on Kieslowski-vaikutteinen tutkielma kolmekymppisestä kirjailijavetelehtijästä. Debyytin antamia lupauksia lunastaa Ono (The Stranger, 2004), elämän, lapsen odottamisen ja kuoleman kysymyksiä luotaava intiimi kertomus 22-vuotiaasta naisesta.

Mykkäelokuvat

Hulppean juhlavuoden kunniaksi Sodankylän elokuvajuhlat palaa kunniakkaimpiin perinteisiinsä ja festivaalien jokavuotista kohokohtaa, elävän musiikin täydentämää mykkäelokuvaa säestää Anssi Tikanmäki Film Orchestra. Elokuvana nähdään Lev Kuleshovin legendaarinen Lain mukaan (Dura Lex/Po zakonu, 1926), joka tapahtuu muutaman henkilön kesken Yukonin erämaassa ja pohjautuu Jack Londonin novelliin. Elokuvan henkilöt pistävät pystyyn pikaoikeuden ja hirttävät ystävänsä varsin ennenaikaisesti: erämaan kovasta, aineellisesta todellisuudesta nousee keskustelu porvarillisen lain olemuksesta – irrallaan yhteiskunnasta laki on abstrakti ja puhtaasti epäinhimillinen tekijä. Kullan ja rahan mahti hallitsee paljaana, ilman lievittäviä elementtejä – pohjana jolta purkautuvat väkivaltaiset virikkeet ja jota henkilöt yrittävät silata keinotekoisilla ulkoa oppimillaan moraalikaavoilla.

Anssi Tikanmäen Film Orchestra säestää myös vuosituhannen viimeisen mykkäelokuva, Aki Kaurismäen Juhan (1999), jonka julma tarina – ohjaajansa mukaan yksi kaikkien aikojen parhaista kolmiodraamoista – vetää mukaansa ylevän ja alakulon maille, kaupungin ja maaseudun murnaumaiseen kaksoisvalotukseen.

Kolmas mykkäelokuvaesityksemme on yhtä lailla huumaava tapaus. Laika and the Cosmonauts -yhtye säestää Fritz Langin legendaarisen Metropoliksen (1926), vuoteen 2000 sijoittuvan monumentaalisen ja eeppisesti mielipuolisen tulevaisuuskuvitelman, joka kuvaa suurkaupungin työläisiä ja vallitsevan järjestelmän korruptoituneita rakenteita. Luis Buñuel totesi aikanaan Langin elokuvasta (joka oli yhtäläisesti myös Hitlerin ja Goebbelsin suosikki): ”Sen kuvaustekniikka, tunteen voima ja sanoinkuvaamaton kauneus on ylivertaista.”

3-D

Palaamme jälleen myös suosittujen 3-D esitysten pariin ja esitämme ainakin kaksi lajin maineikkainta klassikkoa. Alfred Hitchcockin Täydellinen rikos (Dial M for Murder, 1954) lataa eteemme avioparin elämän salatun
kerroksellisuuden, jonka taustalla lepää väkivallan uhka ja Hitchcockille tyypillinen epäilyksen ja pelon piirileikki.

Vanhan Sodankylän kävijän André de Tothin Vahakabinetti (House of Wax, 1953) paljastaa puolestaan todellisen kauhun ulottuvuudet ja kalsean kabinetin vahanuket kantavat sisällään yhä lähes lämmintä salaisuutta.

Muita juhlavuoden spesialiteetteja ovat esimerkiksi kulttielokuvien kruunaamattoman kuninkaan Rocky Horror Picture Shown (1975) erikoisherkuilla varustettu telttanäytös, Rovaniemen markkinoilla -elokuvan (1951) juhlaesitys ja suosituksi perinteeksi muodostunut Teuvo Tulio -tribuutti, tämänvuotisena helmenään eräs suomalaisen melodraamaan rajuimmista ja kauneimmista kukinnoista, Sellaisena kuin sinä minut halusit (1944). Elokuva esitetään englanninkielisin tekstein, jotta ulkomaiset ystävämmekin pääsevät nauttimaan tuliaanisen eroksen ja elämänrappion kokonaisvaltaisesta vimmasta.

Suomalaisohjaajien ensi-illat

Kotimaisten elokuvien, ensi-iltojen ja tekijöiden merkitys ja suosio on Sodankylässä noussut vuosi vuodelta. Tällä kertaa maailmanensi-iltaan tulee PETRI KOTWICAN hätkähdyttävä esikoispitkä Koti-ikävä, joka "päivittää nuorisokuvaukset 2000-luvulle".

Suomen kantaesityksensä saa Berliinin filmijuhlilla jo säväyttänyt MIKA KAURISMÄEN musiikkidokumentti Brasileirinho. Vakiintuneeseen tapaan juhlilla nähdään kuluneen esityskauden parhaiden kotimaisten lyhytfilmien ohella pitkät elokuvat (dokumentteja unohtamatta) Auli Mantilan viime vuonna Sodankylässä maailmanpremiäärinsä saaneesta Ystäväni Henrystä KARI PALJAKAN uutuuteen Eläville ja kuolleille. Paljakan ja Kotwican lisäksi kotimaisiksi ohjaajavieraiksi on kutsuttu LIISA HELMINEN (Pelikaanimies), ALEKSI SALMENPERÄ (Lapsia ja aikuisia) sekä AKU LOUHIMIES, jonka Pahaa maata on jännittävä verrata samaan Leo Tolstoin novelliin perustuvaan Robert Bressonin testamenttiteokseen Raha.

Uudet ulkomaiset löydöt

Jo pitkään Sodankylä on tarjonnut Suomen korkeatasoisimman läpileikkauksen maailman tuoreesta tuotannosta. Ulkomaisten helmien valikoimaa täydennetään myöhemmin aina Cannesin löytöjä myöten, ja tulossa on samalla makupaloja kesän Suomen ensi-illoista. Myös nuorempia tekijävieraita on luvassa lisää, mutta Pawlikowskin, Ustaoglun ja Szumowskan ohella kahdella näytteellä esitellään ainakin kaksi muuta merkittävää ohjaajaa.

Kanadan Winnipegin hulvattomalta Guy Maddinilta nähdään Isabella Rossellinin tähdittämä komedia-melodraama-musikaali The Saddest Music In The World ja mykkäfilmi, alkujaan kasimillisellä peepshow-installaatioksi(!) kuvattu Cowards Bend The Knee.

Tunisialaissyntyinen Abdel Kechiche kahmi ennakkosuosikkien nenän edestä Ranskan parhaan elokuvan, ohjauksen ja käsikirjoituksen Césarit "erilaisella" siirtolaisnuorten kuvauksellaan L'Esquive ja palkittiin jo aikaisemmin Venetsian filmijuhlilla samoin siirtolaisaiheisesta esikoisestaan La Faute à Voltaire (Blame It on Voltaire).

Kriitikkoäänestyksissä vuoden parhaan ranskalaisen tittelin on vienyt Arnaud Desplechinin Rois et reine (Kings and queen), raikas kuvaus 35-vuotiaasta leskinaisesta ja hänen neljästä miehestään. Pääosissa ovat Emmanuelle Devos, Mathieu Amalric ja Catherine Deneuve.

Mustan Afrikan kenties kaikkien aikojen tärkein ohjaaja, senegalilainen Ousmane Sembene, esittäytyy suomalaisyleisölle ympärileikkausta käsittelevällä väkevällä kyläkuvauksellaan Moolaadé.

Nousevalta palestiinalais-israelilaiselta filmialueelta tulee Tawfik Abu Waelin Atash (Thirst), arvostelijan kansainvälisen liiton Cannesissa parhaana palkitsema esikoisteos despoottisen isän perheestä. Juopuneitten hevosten ajan iranilaisen tekijän Bahman Ghobadin Lakposhtha ham parvaz mikonand (Turtles can fly), koskettava lapsikuvaus Irakin sodan kurdialueelta, on puolestaan voittanut San Sebastianin filmijuhlien pääpalkinnon.

Kiinan riippumattoman tuotannon tärkein kyky Jia Zhanke näyttää uutuudessaan Shijie (The World), kuinka hukassa kiinalaiset ovat Pekingin mielettömän Maailmanpuiston kaltaisissa muuttuvissa ympyröissä.

Aki Kaurismäki -vaikutteet tulevat tänä vuonna kaukaa Uruguaysta: Juan Pablo Rebellan ja Pablo Stollin mainion minimalistisen komedian Whisky päähenkilöt eivät ole tulitikkutehtaan tyttöjä, vaan sukkatehtaan vanhapoika ja -piika.

Lastennäytökset

Elokuvajuhlat tarjoaa yhteistyössä Suomen Elokuvakontaktin kanssa perinteiseen tapaan lapsille elokuvaelämyksiä Kitisenrannan koulun alakerran auditoriossa. Kymmeneen näytökseen on koottu valikoima kotimaisen lastenelokuvan helmiä vuosien varrelta.

Elokuvakasvatusprojektin tapahtumat

Viime vuonna Sodankylässä elokuvakasvatuskurssia ja mestariluokkaa pitäneen ranskalaisen huippuasiantuntijan Alain Bergalan elokuvakasvatusta käsittelevän kirjan L’hypothèse cinéma (Like) suomenkielinen laitos julkistetaan juhlilla. Lisäksi järjestetään elokuva-analyysin kurssi opettajille ja kansainvälinen elokuvakasvatuksen kesäkurssi lukioikäisille.

Festivaaliklubi

Festivaaliklubia Hotelli Sodankylässä, yhteistyössä Radio Helsingin kanssa järjestettävää festivaaliklubia isännöivät Janne Haavisto ja Markku Peltola. Klubilla esiintyvät mm. Markku Peltola & Buster Keaton -orkesteri, Laika and the Cosmonauts, Maj Karman kauniit kuvat, Vibrakööri ja Eero Raittinen. Luvassa on myös yllätysnimiä.

Elokuvajuhlapaketti

20-vuotisjuhlan kunniaksi Lapin matkailu Oy tarjoaa: Lennä, majoitu ja nauti elokuvista. Elokuvajuhlapaketti sisältää edestakaiset lennot (Rovaniemelle), majoituksen, viisi vapaavalintaista elokuvalippua (Ei mykkäelokuvia). Lennoilta ja majoituspaikoista (Luostolta) on järjestetty suorat kuljetukset tapahtumapaikoille. Tutustu pakettiin Lapin matkailu Oy:n ja Sodankylän elokuvajuhlien kotisivuilla: www.lapinmatkailu.fi, www.msfilmfestival.fi

Finnairin erikoislähdöt elokuvajuhlille

Finnair tarjoaa Helsingistä Rovaniemelle huippuedullisia erikoislähtöjä. Lippu sisältää meno-paluulennon Rovaniemelle. Lennot voi varata kätevästi Sodankylän elokuvajuhlien kotisivun kautta: www.msfilmfestival.fi, jolla matkojen myynti alkaa toukokuussa 2005.

Festivaalijuna

Elokuvajuhlien tunnelmaan pääsee jo festivaalijunassa, joka suuntaa Helsingistä pohjoiseen keskiviikkona 15.6. kello 7.04. Juna kulkee Ouluun asti InterCity -junana (IC49), saapumisaika kello 13.55, Oulussa on vaihto kello 14.20 lähtevään Oulu-Rovaniemi-pikajunaan (P973). Festivaalijuna saapuu Rovaniemelle kello 16.53, mistä ehtii suoralla bussikuljetuksella juhlien avajaisnäytökseen Sodankylään. Lippuvaraukset VR:n puhelinnumerosta 0600 41 900 tai internetsivulta www.vr.fi.

Kiitokset
AVEK, CANAL+, Euroopan Unionin Media-ohjelma, Lapin Kulttuurirahasto, Radio Helsinki, Suomen elokuva-arkisto, Suomen elokuvasäätiö, Sodankylän kunta, TV-maailma ja VR sekä British Council, Centre culturel français, Goethe Institut ja Istituto Italiano di Cultura.

Lisätietoja:

HELSINGIN TOIMISTO
Malminkatu 36, 00100 Helsinki
Puhelin: (09) 685 2242
Faksi: (09) 6855 2242
Sähköposti: press@msfilmfestival.fi
Internet: www.msfilmfestival.fi

SODANKYLÄN TOIMISTO
Kansanopistontie 5, 99600 Sodankylä
Puhelin: (016) 614 523
Faksi: (016) 614 522
Sähköposti: office@msfilmfestival.fi
Internet: www.msfilmfestival.fi

LIPUNMYYNTI JA MAJOITUS
Tiedustelut: Sodankylän toimisto, puhelin (016) 614 525.

LIPPUJEN ENNAKKOMYYNTI alkaa 30.5. klo 12.
Elokuvakartta julkistetaan maanantaina 30.5. klo 12

Varaamme oikeuden mahdollisiin muutoksiin.

Ei kommentteja: