Englanninkielinen nimi: Homework. Valmistusmaa ja -vuosi: Iran 1989. Tuotantoyhtiö: Kanoon – Institute for the Intellectual Development of Children and Young Adults. Tuottaja, ohjaus, käsikirjoitus, leikkaus: Abbas Kiarostami. Kuvaus: Iraj Safavi, Ali-Ashgar Mirzai. Äänitys: Ahmad Asguari. Äänen miksaus: Changulz Sayad. Esiintyjiä: Babak Ahmadpoor, Farhang Akhavan, Mohammed Reza Nematzadeh. Pituus: 86 min (16 mm)
Mashq-e shab on Iranin tunnetuimman elokuvaohjaajan Abbas Kiarostamin (s. 1940) pienimuotoinen dokumentti vanhemmuudesta Iranissa. Vähän tunnettu elokuva esittää kertomuksensa lapsen näkökulmasta ja keskittyy tarkestelemaan vanhempien asenteita lastensa kasvatukseen. Kiarostamin omien sanojen mukaan kyse ei ole elokuvasta, vaan elokuvallisesta tutkimuksesta, jonka tarkoituksena oli pureutua Iranin koululaitoksen ongelmiin sellaisena, kun hän oli ne kohdannut joka ilta omien lastensa kanssa.
Asetelma on tietysti hieman erilainen kuin koulutusta pitkään jakaneissa maissa. Iranissa koulua käyvä lapsi joutuu kohtaamaan kotonaan mahdollisesti lukutaidottomat vanhempansa ja sukulaisensa: heille koulu voi olla täysin vieras elementti arkipäivässä. Koulun tavoitteiden ja kodin arkipäivän välille voi rakentua syviäkin ristiriitoja.
Koulusta annettuja kotitehtäviä tehdessään lapset kameran edessä ovat avomielisempiä kuin aikuiset koskaan olisivat – vielä peruskoululaisikäisten lastenkin suusta kuulee totuuksia solkenaan.
Ohjaaja esiintyy itse varsin keskeisellä tavalla filmin alussa selittäen omia tarkoitusperiään, reflektiivisyyden periaate korostuu myös leikkauksessa, jossa kuva siirtyy varsin usein lapsesta kuvaajaan, joka on ohjaaja itse. Ohjaajan oma kommentaari teemaan on tietysti mieliinpainuva: "Emme voi koskaan päästä lähelle totuutta muuten kuin valehtelemalla." Kiarostami ei "Kotitehtävässäkään" anna ratkaisuja, vaan päästää sen sijaan ilmoille joukon kysymyksiä, joilla totuutta voidaan lähestyä.
Elokuva on näistä piirteistään huolimatta hauska, miellyttävä ja helposti katsottava. Lasten karisma muistuttaa meistä siitä, mitä lapsena oleminen tarkoittaa.
Elokuvaa on luonnehdittu kiintoisaksi näkökulmaksi Iraniin, maahan joka on jatkuvasta kansainvälispoliittisesta huomiostaan huolimatta varsin tuntematon suurimmalle osalle eurooppalaisia ja amerikkalaisia.
British Film Institute on nostanut elokuvan kymmenen valiodokumentaarin joukkoon maailmassa.
– Jari Sedergren 22.8.2007
LISÄLUKEMISTA: Sight & Soundin perustelu.
maanantaina, syyskuuta 10, 2007
perjantaina, syyskuuta 07, 2007
Takiaispallo
Ruotsinkielinen nimi: Kardborren. Valmistusmaa ja -vuosi: Suomi 1970. Tuotantoyhtiö: Filmi-Jatta oy. Tuotannonjohto: Pentti Helanne. Tuotantopäällikkö: Peter Lindholm. Ohjaus: Veli-Maitti Saikkonen. Käsikirjoitus: Kerttu-Kaarina Suosalmi ja työryhmä. Kuvaus: Raimo Hartzell. Kamera-assistentti: Peter Holmén. Valokuvat: Risto Laine, Jussi Aalto (julisteen valokuva). Lavastus: Liti Sablotsky. Musiikki: Eero Koivistoinen. Studio-orkesterissa soittavat mm. Vesa Aaltonen, Måns Groundström, Pekka Pöyry ja Jukka Tolonen, kaikki tuttuja Tasavallan Presidentti –yhtyeestä sekä Harry Backlund, Esa Helasvuo, Eero Koivistoinen, Mike Koskinen ja eri orkestereista koottu jousiryhmä. Laulut: "Saat kaiken", säv. Eero Koivistoinen, san. Pertti Reponen, es. Kirka; Vanhan virsikirjan virret 225 ja 557. "Kaukainen valo", säv. ja sov. Eero Koivistoinen, san. Pertti Reponen, es. Kirka. Leikkaus: Risto Salo. Äänitys: Timo Linnasalo, Jouko Lumme. Miksaus: Tuomo Kattilakoski. Järjestäjät: Liti Sablotsky, Irmeli Kaukolehto. Pääosissa: Hillevi Lagerstam (rva Saarinen, Aaron vaimo), Tapio Hämäläinen (työnjohtaja Aaro Saarinen), Aila Arajuuri (Marjatta Kaartinen, Erkin vaimo). Gustav Wiklund (vakuutustarkastaja Erik Kaartinen), Terhi Panula (Annika Saarinen), Kirka Babitzin (pop-yhtyeen laulusolisti), Pekka Saaristo (Martti Saarinen), Sami Panula (Sami Saarinen), Titti Brotherus (Titi Kaartinen), Veikko Nissinen (omituinen mies), Erkki Tolvanen (mies tehdassalissa), Yrjö Pelkonen (luottamusmies), Markku Savolainen (työnjohtaja Miettinen), Anitta Niemi (Annikan tyttöystävä), Teemu Kassila (poika tanssipaikalla). Helsingin ensi-esitys: 11.9.1970 Edison, Ritz, Sininen kuu – tele-visiolähetyksiä: 27.8.1972 ja 3.11.1975 MTV1; 7.8.1980 MTV2; 20.6.1994 MTV3. VET: 20913 – K16 – 2160 m / 78 min
"Takiaispallo ei ole niinkään tähyämistä syvältä analyyttiseen maailmankatsomukselliseen koko-naiskuvaan kuin selkeästi piirrettyä lähikuvaa suomalaisen perheen elämästä", kirjoitti Erkka Lehtola Aamulehdessä. "Normaalielämää" kuvaava ei ollut "kesäkapinaa vaan työnjohtajan päiväkirja kuvitettuna katkelmina kolmen eri ikäkauden välittämästä kokemusaineistosta".
Takiaispallon vastaanotto oli kaiken kaikkiaan myönteinen. Sitä kehuttiin rauhalliseksi, inhimilli-seksi, psykologisesti oivaltavaksi, intiimiksi pieneksi elokuvaksi ja kerrontatyyliltään hyväksi. Se ei ollut tavallista suomalaisen elokuvan arvosteluissa: esikoisohjaaja Veli-Matti Saikkonen (s. 1941) oli onnistunut varmaotteisesti, vaikka kuusiosaisen televisiolle tehdyn mustavalkoisen draamasarjan kahdesta ensimmäisestä osasta tehty elokuvateatteriversio ollut helpoimpia läpilyöntikeinoja elokuvakriitikkojen tunnetusti tiheässä seulassa.
Takiaispallo sai laatutukipalkinnon, pääosassa ollut Hillevi Lagerstam Jussi-patsaan. Siitä huolimatta yleisömenestys ei ollut edes aivan keskitasoa, vaikka 100 000 katsojan raja ylitettiinkin. Silloinkaan katsojamäärä ei riittänyt kääntämään elokuvakohtaista tulosta positiiviseksi: tuotantoyhtiö kärsi yli 100 000 markan tappiot. Elokuva onnistuttiin kuitenkin myymään Ruotsiin.
Elokuva-arkistolla ei ole Takiaispallon käsikirjoitusta.
– Jari Sedergren 3.10.2007
"Takiaispallo ei ole niinkään tähyämistä syvältä analyyttiseen maailmankatsomukselliseen koko-naiskuvaan kuin selkeästi piirrettyä lähikuvaa suomalaisen perheen elämästä", kirjoitti Erkka Lehtola Aamulehdessä. "Normaalielämää" kuvaava ei ollut "kesäkapinaa vaan työnjohtajan päiväkirja kuvitettuna katkelmina kolmen eri ikäkauden välittämästä kokemusaineistosta".
Takiaispallon vastaanotto oli kaiken kaikkiaan myönteinen. Sitä kehuttiin rauhalliseksi, inhimilli-seksi, psykologisesti oivaltavaksi, intiimiksi pieneksi elokuvaksi ja kerrontatyyliltään hyväksi. Se ei ollut tavallista suomalaisen elokuvan arvosteluissa: esikoisohjaaja Veli-Matti Saikkonen (s. 1941) oli onnistunut varmaotteisesti, vaikka kuusiosaisen televisiolle tehdyn mustavalkoisen draamasarjan kahdesta ensimmäisestä osasta tehty elokuvateatteriversio ollut helpoimpia läpilyöntikeinoja elokuvakriitikkojen tunnetusti tiheässä seulassa.
Takiaispallo sai laatutukipalkinnon, pääosassa ollut Hillevi Lagerstam Jussi-patsaan. Siitä huolimatta yleisömenestys ei ollut edes aivan keskitasoa, vaikka 100 000 katsojan raja ylitettiinkin. Silloinkaan katsojamäärä ei riittänyt kääntämään elokuvakohtaista tulosta positiiviseksi: tuotantoyhtiö kärsi yli 100 000 markan tappiot. Elokuva onnistuttiin kuitenkin myymään Ruotsiin.
Elokuva-arkistolla ei ole Takiaispallon käsikirjoitusta.
– Jari Sedergren 3.10.2007
tiistaina, syyskuuta 04, 2007
Torjutud mälestused
Suomenkielinen nimi: Torjutut muistot. Valmistusmaat ja -vuosi: Suomi, Viro 2005. Tuotantoyhtiö: FantasiaFilmi Oy, Allfilm OÜ. Tuottaja: Nina Koljonen. Pille Rünk (yhteistuottaja Allfilmistä). Ohjaus ja käsikirjoitus: Imbi Paju. Kuvaus: Marita Hällfors. Musiikki: Mart-Mätis Lill. Leikkaus: Riitta Poikselkä. Ääni: Ivo Felt. Pääesiintyjät: Aine ja Vaike Paju. Helsingin ensiesitys: 8.1.2006 Bio Rex, erikoisesitys – televisio: 19.12.2006 YLE TV2 – 60 min
Torjuttujen muistojen ohjaaja ja käsikirjoittaja Imbi Pajun äiti ja tämän kaksoissisar kuuluivat niihin virolaisiin, jotka neuvostomiehityksien aikana (1940-1941 ja 1945-1991) joutuivat kymmenien tuhansien kohtalotovereittensa kanssa pidätetyksi ja karkotetuksi syytettyinä kommunismin vastaisesta toiminnasta.
18-vuotiaana vuonna 1948 kehdeksaksi vuodeksi pakkotöihin passitetut vaikenivat kokemuksistaan pitkäksi ajaksi.
Imbi Paju (s. 1959) mielestä liian pitkäksi aikaa: sama pelko pitää yhä kourissaan monia virolaisia.
Pajun kirjoittama saman niminen teos (Like 2006) lähtee kirjailijan mukaan halusta ymmärtää, millaisia kokemuksia hänen äitinsä on kantanut mukanaan ja elänyt unissaan puoli vuosisataa.
Päästäkseen lähemmäksi äitinsä kokemusta hän haastatteli neuvostomiehityksen ja terrorin julmuudet kokeneita ihmisiä ja aihetta tutkineita henkilöitä.
Keskeiseksi kysymykseksi tässä "yhden naisen totuuskomissiossa" nousivat: Mitä oikeastaan tapahtui ja miksi? Miksi Gulagin vankileirillä tapettiin miljoonia hyviä ja lahjakkaita ihmisiä? Miten uhreista tulee syyllisiä?"
Paju päätyy siihen, että terrori tuottamien painajaismaisten muistojen torjuminen on ainoa selviytymiskeino. Pajun äidin sisar sanoi ensimmäisissä haastatteluissa mieluummin kuolevansa kuin kertovansa tarinansa.
Kumpikaan sisar ei vieläkään tiedä, miksi juuri heidät julistettiin rosvoiksi ja miksi juuri heidän kotinsa joutui silmälläpidon alaiseksi. Kohtelun väkivaltaisuus ja sattumanvaraisuus tuo mukanaan yllättävän psykologisen tekijän: uhrin yksilötasolla kokeman häpeän.
Torjutut muistot nostaa yksittäisten perheiden tragedian merkityksen. Toistuessaan ne voivat kasvaa kansalliseksi tragediaksi. Vaikka Viro on itsenäinen, kansallinen trauma kannattelee aiemmin syntynyttä pelon ilmapiiriä, Paju sanoo. Menneisyys halutaan unohtaa, siitä ei haluta puhua, mutta silti sen vaikutukset näkyvät yksittäisten perheiden elämässä ja siten koko yhteiskunnassa.
Parantuminen näistä traumoista on kuitenkin mahdollista vain avautumisen kautta, Paju vakuuttaa. Hän tekee yhtä aikaa surutyötä ja historiantutkimusta.
Elokuvan ohjannut Imbi Paju on tunnetuimpia virolaisiin tiedotusvälineisiin kirjoittavista journalisteista. Suomessa hän on työskennellyt kirjeenvaihtajana sekä Päevalehtin että Postimeesin palveluksessa.
Paju tunnetaan yhteiskunnallisesti arkojen teemojen esille tuojana sekä Viron että Suomen lehdissä. Pajun tunnetuimmat televisioohjaukset ovat: Helsinki - Euroopan kulttuuripääkaupunki (2000), Sangasten linna ja kreivi Berg (1999) ja Rajakülan kansa - elokuva vanhauskoisista (1998).
Suomen Kuvalehden toimittajan Risto Lindstedtin haastattelussa (28.5.2007) Paju kertoo seuraavaa:
"Imbi kirjoitti itselleen ymmärrystä, ja se muuttui ristiretkeksi pahuutta vastaan, tai ehkä paremminkin, ristiretkeksi muistin ja historian dialogin puolesta, kollektiivisen muistamisen puolesta. 'Jos se muisti katoaa, silloin häviää tulevien sukupolvien mahdollisuus vastuunalaisuuteen. Kuinka suurta pahuus on sitten ollutkaan, olen kuitenkin voinut syntyä. Se tarkoittaa vastuunottamista.'
Tähän Paju uskoo ja siihen, ettei kansallinen identiteetti voi missään perustua moraaliselle sokeudelle. 'Yritys jäsentää maailmaa ei ole jonkun puolelle asettumista, paitsi ihmisyyden. Pitää herkistyä, jotta voi ymmärtää ja puhua ilman vihaa.
Kuinka paljon historiasta pitää puhua, kuinka paljon on riittävästi? Muisti on sosiaalihistorian objekti: tutkitaan sitä mitä ei enää ole mutta mikä vaikuttaa edelleen.'
Historia on sitä, mitä aika tekee meissä."
– Jari Sedergren 23.10. 2007
Torjuttujen muistojen ohjaaja ja käsikirjoittaja Imbi Pajun äiti ja tämän kaksoissisar kuuluivat niihin virolaisiin, jotka neuvostomiehityksien aikana (1940-1941 ja 1945-1991) joutuivat kymmenien tuhansien kohtalotovereittensa kanssa pidätetyksi ja karkotetuksi syytettyinä kommunismin vastaisesta toiminnasta.
18-vuotiaana vuonna 1948 kehdeksaksi vuodeksi pakkotöihin passitetut vaikenivat kokemuksistaan pitkäksi ajaksi.
Imbi Paju (s. 1959) mielestä liian pitkäksi aikaa: sama pelko pitää yhä kourissaan monia virolaisia.
Pajun kirjoittama saman niminen teos (Like 2006) lähtee kirjailijan mukaan halusta ymmärtää, millaisia kokemuksia hänen äitinsä on kantanut mukanaan ja elänyt unissaan puoli vuosisataa.
Päästäkseen lähemmäksi äitinsä kokemusta hän haastatteli neuvostomiehityksen ja terrorin julmuudet kokeneita ihmisiä ja aihetta tutkineita henkilöitä.
Keskeiseksi kysymykseksi tässä "yhden naisen totuuskomissiossa" nousivat: Mitä oikeastaan tapahtui ja miksi? Miksi Gulagin vankileirillä tapettiin miljoonia hyviä ja lahjakkaita ihmisiä? Miten uhreista tulee syyllisiä?"
Paju päätyy siihen, että terrori tuottamien painajaismaisten muistojen torjuminen on ainoa selviytymiskeino. Pajun äidin sisar sanoi ensimmäisissä haastatteluissa mieluummin kuolevansa kuin kertovansa tarinansa.
Kumpikaan sisar ei vieläkään tiedä, miksi juuri heidät julistettiin rosvoiksi ja miksi juuri heidän kotinsa joutui silmälläpidon alaiseksi. Kohtelun väkivaltaisuus ja sattumanvaraisuus tuo mukanaan yllättävän psykologisen tekijän: uhrin yksilötasolla kokeman häpeän.
Torjutut muistot nostaa yksittäisten perheiden tragedian merkityksen. Toistuessaan ne voivat kasvaa kansalliseksi tragediaksi. Vaikka Viro on itsenäinen, kansallinen trauma kannattelee aiemmin syntynyttä pelon ilmapiiriä, Paju sanoo. Menneisyys halutaan unohtaa, siitä ei haluta puhua, mutta silti sen vaikutukset näkyvät yksittäisten perheiden elämässä ja siten koko yhteiskunnassa.
Parantuminen näistä traumoista on kuitenkin mahdollista vain avautumisen kautta, Paju vakuuttaa. Hän tekee yhtä aikaa surutyötä ja historiantutkimusta.
Elokuvan ohjannut Imbi Paju on tunnetuimpia virolaisiin tiedotusvälineisiin kirjoittavista journalisteista. Suomessa hän on työskennellyt kirjeenvaihtajana sekä Päevalehtin että Postimeesin palveluksessa.
Paju tunnetaan yhteiskunnallisesti arkojen teemojen esille tuojana sekä Viron että Suomen lehdissä. Pajun tunnetuimmat televisioohjaukset ovat: Helsinki - Euroopan kulttuuripääkaupunki (2000), Sangasten linna ja kreivi Berg (1999) ja Rajakülan kansa - elokuva vanhauskoisista (1998).
Suomen Kuvalehden toimittajan Risto Lindstedtin haastattelussa (28.5.2007) Paju kertoo seuraavaa:
"Imbi kirjoitti itselleen ymmärrystä, ja se muuttui ristiretkeksi pahuutta vastaan, tai ehkä paremminkin, ristiretkeksi muistin ja historian dialogin puolesta, kollektiivisen muistamisen puolesta. 'Jos se muisti katoaa, silloin häviää tulevien sukupolvien mahdollisuus vastuunalaisuuteen. Kuinka suurta pahuus on sitten ollutkaan, olen kuitenkin voinut syntyä. Se tarkoittaa vastuunottamista.'
Tähän Paju uskoo ja siihen, ettei kansallinen identiteetti voi missään perustua moraaliselle sokeudelle. 'Yritys jäsentää maailmaa ei ole jonkun puolelle asettumista, paitsi ihmisyyden. Pitää herkistyä, jotta voi ymmärtää ja puhua ilman vihaa.
Kuinka paljon historiasta pitää puhua, kuinka paljon on riittävästi? Muisti on sosiaalihistorian objekti: tutkitaan sitä mitä ei enää ole mutta mikä vaikuttaa edelleen.'
Historia on sitä, mitä aika tekee meissä."
– Jari Sedergren 23.10. 2007
lauantaina, syyskuuta 01, 2007
V2 – Jäätynyt enkeli
Valmistusmaa ja –vuosi: Suomi 2006. Tuotantoyhtiö: Solar Films. Levitys: Buena Vista International Finland. Tuottaja: Markus Selin. Executive-tuottaja: Jukka Helle. Tuotantopäällikkö: Sirkka Rautiainen. Ohjaus: Aleksi Mäkelä. Kuvaus: Pini Hellstedt. Käsikirjoitus: Marko Leino Reijo Mäen romaanista Jäätynyt enkeli (1990). Leikkaus: Dan Peled. Äänisuunnittelu: Jyrki Rahkonen. Musiikki: Lauri Porra. Laulut: NORTHER: Frozen Angel, säv. & san. K.Ranta. KOTITEOLLISUUS: Pullon henki, säv. Kotiteollisuus, san. Hynynen sov. Kotiteollisuus & M.Karmila.TAROT: Ashes To The Stars,säv. M.Hietala, Z.Hietala & J.Tolsa, san. M.Hietala. BLAKE: Black and Cold, säv. A.Seppovaara san. A.Seppovaara & T.Jarva sov. A.Seppovaara, S.Hassinen, P.Majuri & H.Leidén. THUNDERSTONE: 10.000 Ways, säv. N.Laurenne, K.Tornack, P.Rantanen, M.Rantanen & T.Hjelm san. N.Laurenne. AMORPHIS: House Of Sleep, säv. Esa Holopainen san. Paavo Haavikko. TURMION KÄTILÖT: Pirun nyrkki, säv. & san. MC Raaka Pee & DJ Vastapallo. CHARON: Ride On Tears, säv. Leppäluoto/Sipilä/ Hautamäki/Tuohimaa/Karihtala san. Leppäluoto. KIUAS: Bleeding Strings, säv. & san. Mikko Salovaara. PRIVATE LINE: Sound Advice (3.42) säv. Sammy, Ilari, Fredrik Thomander & Anders Wikström. san. Sammy & Ronny Winter. TIMO RAUTIAINEN: Hiljaisen talven lapsi, säv. & san. & sov. Tuomas Holopainen.MANA MANA: Liisa, säv. & san. Jouni Mömmö, sov. Otra. VENDETTA: Search In The Darkness, säv. & san. Timo Vuorenmaa. THE SCOURGER: Maximum Intensity, säv. S.Tarvainen san. J.Hurskainen & K.Gottberg. KOTIPELTO: Sleep Well, säv. T.Kotipelto & T.Väinölä san. T.Kotipelto. Katso video elokuvan loppulaulusta! Soundtrackin miksaus: Mika Jussila, Finnvox. Lavastus: Pirjo Rossi. Puvustus: Meiju Väisänen. Maskeeraus: Mari Vaalasranta. Päähenkilöt: Juha Veijonen (Jussi Vares), Hannu-pekka Björkman (Jakke Tienvieri), Jussi Lampi (Veikko Hopea), Johanna Kokko (Mirjami Sinervo), Lotta Lindroos (Lila Haapala), Kari-Pekka Toivonen (Taisto Pusenius), Pekka Huotari (Harry Jalkanen), Kari Väänänen (Usko Saastamoinen), Matti Onnismaa (Matti Urjala), Vesa Vierikko (Aarno Kaitainen), Tommi Korpela (Tom Marjola), Jasper Pääkkönen (Dante Hell), Norther: Jukka Koskinen, Petri Lindroos, Tuomas Planman, Kristian Ranta, Heikki Saari (Dante Hell -bändi). Kari Hietalahti (Kullervo Visuri), Elina Knihtiä (Sirkka Bryggman), Markku Pelola (Luusalmi), Jope Ruonansuu (komisario Hautavainio), Jere Kannus (Turkka Mastomäki), Niko Saarela (teatteriohjaaja), Eeva Litmanen (respan täti), Tero Tiittanen, Nea Kivistö, Mirka Mylläri, Kasperi Kuusenmäki (teatterinuoria), Risto Aaltonen (Edwin Hopea), Hannu Kivioja (Kai Hopea), Teemu Lehtilä (vanhempi Lindemann), Janus Hanski (nuorempi Lindemann), Rinna Paatso (Jaana), Pauliina Hukkanen (viiva-Liisa), Jorma Sairanen (kaupunginhallituksen pj. Rantala), Sue Willberg (Isabella), Susanna Tenhunen, Katariina Takkinen, Anu-Minna Mäki, Heini Raatikainen (ruotsalaiset tytöt), Anu-Susanna Koskela (Hellmanin sihteeri), Jaakko Rantala, Veini Hautamäki, Toni Halminen, Pasi Taurén, Mikko Järvenpää, Antti Alitalo (Porin poliisit), Outi Säilä, Juha Terviö (Helsingin poliisit). VET: Levitys: Buena Vista International Finland. Helsingin ensi-ilta: 12.1.2007. Tv-varaus: MTV3. VET: A-50758 – K15 – 2660 m. Väri / 35 mm / 2,35:1 / Dolby Digital / 92 min
Turkulaiskirjailija Reijo Mäen tutuksi tekemä hahmo yksityisetsivä Jussi Varesta (Juha Veijonen) pääsi valkokankaille toistamiseen. Ensimmäinen Vares (2004) oli myös Aleksi Mäkelän ohjaus. 1,5 miljoonan euron budjetilla tehty elokuva laskettiin liikkeelle peräti 46 kopion turvin.
Teknisesti varsin onnistuneen elokuvan tyylilaji on hieman toinen. Kotisivun mainoksen mukaan: "V2 on sarjakuvamaisella henkilögallerialla miehitetty kovaotteinen, tumman huumorin ryydittämä jännityselokuva, jonka toiminnan polttopisteessä kärvistelee Reijo Mäen dekkareista tuttu turkulainen yksityisetsivä, ikuinen oikeustieteiden ylioppilas Jussi Vares. Nelikymppinen Vares on toiminnan mies, joka tekee luottamuksellisia tutkimuksia kenen laskuun tahansa turhia moralisoimatta. Kovapintaisella Vareksella ei ole kuin kaksi heikkoa kohtaa: kylmä olut ja kuumat naiset, joista kummastakaan hänellä ei ole tapana kieltäytyä."
Varsin miehisellä alueella siis liikutaan, eikä elokuvan naiskuva ole muutenkaan poliittisesti korrekti. Elokuva on saanut syytöksiä sekä sadismista että naisvihamielisyydestä. Suurin osa arvostelijoista kuitenkin nyökytteli päätään sujuvasti etenevän elokuvan tahdissa eikä kiinnittänyt huomiota kaljakuppilahuumorin mustimpiin ulottuvaisuuksiin, vaan tunnisti karrikoidut tilanteet huumoriksi.
Toiminta tapahtuu nyt uusissa maisemissa, sillä tällä kertaa antisankarimainen Vares siirtyy avustamaan murhasta syytetyn kaverinsa tilannetta Turusta Porin maisemiin. Matkailumainokseksi elokuvasta ei silti ole, sillä Pori osoittautuu keskimääräistä tylymmäksi ympäristöksi. Elokuva tarjoaakin koko joukon Suomen elokuvahistorian uskottavimpia pahiksia.
Elokuvan tunnusmusiikin tehnyt basisti Lauri Porra on soittanut lukuisissa erityyppisissä yhtyeissä. Tunnetuin niistä on metallibändi Stratovarius, muita hänen yhtyeitään ovat Ben Granfelt Band, Emma Salokoski Trio, Kotipelto, Sinergy ja Warmen. Lisäksi hän on soittanut esimerkiksi Juice Leskisen (1950-2006) ja Mikko Alatalon 2004 julkaistulla Senaattori ja boheemi -levyllä. Porra julkaisi vuonna 2005 ensimmäisen soololevynsä. Metallimusiikkia kuullaan myös julkaistulla soundtrackilla.
Jari Sedergren
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)