Ruotsinkielinen nimi: En rekryt på miljonen. Valmistusmaa ja -vuosi: Suomi 1953. Tuotantoyhtiö: Fennada-Filmi Oy. Tuottaja: Mauno Mäkelä. Studiopäällikkö: Väinö Tulosmaa. Ohjaus: Raoul af Hällström. Käsikirjoitus: Kalle Kivipää (= Kaarlo Nuorvala). Kuvaus: Esko Töyri, Ensio Suominen. Kamera-assistentti: Jarmo Mustonen. Lavastus: August Lindström. Kampaaja: Aili Kokko. Ehostus: Assi Raine. Musiikki: Usko Kemppi. Leikkaus: Nils Holm. Ääni: Gösta Salminen, Aarre Elo. Kuvaussihteeri: Kauko Vuorensola. Järjestäjä: Mauri Jaakkola. Alkutekstit: Eka Karppanen. Valokuvaaja: Erkki Markko. Pääosissa: Lasse Pöysti (alokas Lasse Vihuri), Toini Vartiainen (Toini, everstiluutnantin tytär), Sakari Halonen (alokas Pekka Miettunen), Pentti Viljanen (ylivääpeli Kulkunen), Heikki Savolainen (alokas Mikko Mönttö), Airi Uitto (Irja, kapt. Männyn ystävätär), Elvi Saarnio (Miina, sotilaskotisisar), Reino Valkama (korpraalimajuri Peltomies), Mauri Jaakkola (korpraali), Heikki Heino (kapteeni Mänty), Eero Leväluoma (everstiluutnantti), Kauko Vuorensola (huoltomies, alokas), Veikko Sorsakivi (kersantti). Helsingin ensiesitys: 3.7.1953 Rex, Tuulensuu – teatterilevitys: Fenno-Filmi Oy, videolevitys: Yleisradio / Tallennepalvelu (1992). Televisiolähetyksiä: 17.10.1964 MTV1, 24.6.1976 MTV2, 4.8.1996 YLE TV1, 16.1.2002 ja 27.7.2005 YLE TV1 – VET 4545 – S – 15 % / vv – 2180 m / 80 min
Miljonäärimonni ei ollut Fennada-Filmin ensimmäinen sotilasfarssi, sillä kesällä 1952 oli ilmestynyt Kaikkien naisten monni, jonka pääosassa ja myös ohjaajana toimi Lasse Pöysti. Sotilasfarssien ohjaaminen jäi Pöystillä yhteen kertaan, mutta näyttelijänä hän puki alokkaan sotilaspuvun varsin monessa filmissä 1950-luvulla. Fennada-Filmin sotilasfarssista tuli jokakesäinen perinne aina vuoden 1958 kesään saakka. Lasse Pöysti esiintyi seitsemästä elokuvasta kuudessa.
Miljonäärimonnin käsikirjoittaja Kaarlo Nuorvala, alan tuotteliampia 1950-luvun alkupuolella, käytti tällä kertaa farssihenkeen sopivalta tuntuvaa nimimerkkiä Kalle Kivipää.
Tuottaja Mauno Mäkelä halusi tämänkin elokuvan verovapaaksi, sillä "elokuva on kepeästä sisällöstä huolimatta rakentava. Niin repliikeissä kuin juonen kehittelyssä korostetaan sitä huomattavaa merkitystä, joka armeijalla ja sen luomalla hyvällä toverihengellä on kasvatettaessa pojista miehiä ja yhteiskuntaan sopeutuvia vastuuntuntoisia kansalaisia."
Lasse Pöystin lisäksi valkokankaalle asteli saman vuoden Miss Suomi –kilpailussa elokuvatytöksi valittu Airi Uitto. Toisin kuin Suomen kansallisfilmografia (13/1953, s. 88) mainitsee, Uitto esiintyi myöhemminkin elokuvissa. Visa Mäkisen 1980-luvun elokuvissa sukunimi oli tosin vaihtunut Airi Pihlajamaaksi.
Miljonäärimonni oli äärimmäisen suosittu varsinkin pääkaupungin ulkopuolella alusta lähtien. Kun Miljonäärimonni esitettiin ensimmäisen kerran televisiossa Mainos-Television ohjelmistossa, se sai nykyisin käsittämättömät 1 380 000 katsojaa. Elokuvan ja sen nimen, ehkä myös Lasse Pöystin vetovoima on suuri, sillä 12 vuotta myöhemminkin katsojaluvut ylittivät reilusti miljoonan ollen 1 186 000.
Kriitikoilta oli turha odottaa ymmärtämystä. Työkansan Sanomien Martti Savo (Modest Savtschenko) kirjoitti: "Ajat muuttuvat, kaikki virtaa ja kehittyy, näyttelijätkin vaihtuvat, muttta kotimaisten sotilasfarssien mitättömyys on jäänyt entiselleen." Positiivisia mielipiteitä esitti Satakunnan Kansan nimimerkki Camera, joka oli havaitsevinaan päähenkilössä "älyllisiäkin piirteitä". Kansan maku ei ehkä sittenkään ole älyvapaata.
– Jari Sedergren 2.7.2008
torstaina, toukokuuta 29, 2008
Saariston tyttö
Ruotsinkielinen nimi: Skärgårdstösen. Valmistusmaa ja -vuosi: Suomi 1953. Tuotantoyhtiö: Fennada-Filmi Oy. Levittäjä: Adams-Filmi Oy. Tuottaja: Mauno Mäkelä. Ohjaus: Roland af Hällström. Käsikirjoitus: Hilkka Helovuo (= Kaarlo Nuorvala). Kuvaus: Esko Töyri. B-kuvaaja: Ensio Suominen. Lavastus: Lauri Elo. Musiikki: George de Godzinsky. Leikkaus: Nils Holm. Ääni: Gösta Salminen. Järjestäjä: Kauko Vuorensola. Kuvaussihteeri: Heikki Kataja. Pääosissa: Mirja Mane (Liisa), Leif Wager (Antti), Henake Schubak (Peter), Sirkka Saarnio (Maija), Anton Soini (haitarinsoittaja Masa), Toivo Hämeranta (Simeon, Liisan ja Maijan isä), Elvi Saarnio (Martta), Joel Asikainen (kalanostajaherra), Saara Ranin (Hanna), Irja Kuusla (Saara), Ale Porkka (Mikko), Enok Väänänen (Lennu), Matti Aulos (merivartioaluksen päällikkö) Helsingin ensiesitys: 30.1.1953 Bio-Bio, Tenho. Televisiolähetyksiä: Mtv2: 19.6.1975; MTV3: 2.8.1998; YLE TV2: 5.6.1983, 14.5.1987, 3.12.1993; YLE TV1: 3.10. 2001, 7.7.2004, 16.11.2005. VET 4352 – S – 2200 m / 80 min
"Saariston tyttö kuvaa rakentavassa mielessä saaristoväen vaikeuksia sekä rehellisesti ja aidosti saaristolaisten tapoja ja elämää", kirjoitti Fennada-Filmin Mauno Mäkelä Valtion elokuvatarkastamolle. Mäkelä toivoi verovapautta turhaan, vaikka hän oli puuttunut kirjelmässään myös moraalikysymyksiin: "Filmin pohja-ajatuksena on moraalisesti rakentava korostaen uskollisuuden merkitystä omaa elinmuotoa ja kotiseutua kohtaan."
Ohjaaja Raoul af Hällströmillä oli kuitenkin myös yhteiskunnallista sanomaa, sillä elokuva kuvasi laajasti ottaen saariston elinehtojen muutosta ja voimakkaaksi yltynyttä muuttoliikettä mantereelle. Elokuvan sanomasta ei kuitenkaan paljon puhuttu, vaikka Vapaan Sanan nimim. M. S. huomautti enemmän melodraamaan ja sensationalismiin kuin yhteiskunnallisuuteen viitaten: "Ohjaaja on paisutellut pikkuseikkoja eikä ole kaihtanut laskelmointia vakavamoraalisten, jopa uskonnollisten tunnelmien varjolla". (VS 1.2.1953)
Elokuvalle eivät lämmenneet kriitikotkaan, vaikka Esko Töyrin kuvauksen ansiot tunnustettiin. Elokuva-Aitan Valma Kivitien luonnehdinta oli suorastaan ylistävä: "Esko Töyrin kuvaus oli silmää hivelevän kaunista, pehmeydessään se toi mieleen jopa ranskalaisen, etten sanoisi italialaisen elokuvan." (EA 4/1953) Eikä Uuden Suomen J. Hurme jäänyt Valmaa pahemmaksi: "Varsinkin sisäkuvien hallittu kokonaissävy, varma ja punnittu valojen ja varjojejn käyttö, vahvistavat käsitystämme Töyristä yhtenä parhaimpana kuvaajistamme." (US 1.2.1953)
Sen sijaan Keskisuomalaisen nimim. Pta meni vipuun kehuessaan elokuvan hyviä myrskykuvia. (Ksml 17.3.1953) Puolitoista minuuttia pitkä myrskykohtaus oli nimittäin jouoduttu hankkimaan Ruotsista, kun Suomen merenkäynti ei osoittanut filmaajien läsnäollessa riittävää raivoa. Muutenkin elokuvaa rakennettiin hieman tavallisuudesta poikkeavalla tavalla. Elokuvaa kuvattiin Ahvenanmaan Brändössä, tarkemmin Jurmon saarella mykkäkameralla, minkä vuoksi se jälkiäänitettiin. Apuna elokuvanteossa oli paikkakuntalaisia.
Saariston tytön pääosassa oli Mirja Mane, alun perin Mirjami Manelius, joka oli vakuuttanut Fennadan väen jo ensimmäisessä suuressa roolissaan elokuvassa Noita palaa elämään (1952). Saariston tyttöä varten luontojaan tumma Mane blondattiin, mutta aineet olivat liian vahvat: hiukset olivat irrota päästä ja osassa elokuvaa hän esiintyykin tästä syystä huivi päässä.
– Jari Sedergren 25.6.2008
"Saariston tyttö kuvaa rakentavassa mielessä saaristoväen vaikeuksia sekä rehellisesti ja aidosti saaristolaisten tapoja ja elämää", kirjoitti Fennada-Filmin Mauno Mäkelä Valtion elokuvatarkastamolle. Mäkelä toivoi verovapautta turhaan, vaikka hän oli puuttunut kirjelmässään myös moraalikysymyksiin: "Filmin pohja-ajatuksena on moraalisesti rakentava korostaen uskollisuuden merkitystä omaa elinmuotoa ja kotiseutua kohtaan."
Ohjaaja Raoul af Hällströmillä oli kuitenkin myös yhteiskunnallista sanomaa, sillä elokuva kuvasi laajasti ottaen saariston elinehtojen muutosta ja voimakkaaksi yltynyttä muuttoliikettä mantereelle. Elokuvan sanomasta ei kuitenkaan paljon puhuttu, vaikka Vapaan Sanan nimim. M. S. huomautti enemmän melodraamaan ja sensationalismiin kuin yhteiskunnallisuuteen viitaten: "Ohjaaja on paisutellut pikkuseikkoja eikä ole kaihtanut laskelmointia vakavamoraalisten, jopa uskonnollisten tunnelmien varjolla". (VS 1.2.1953)
Elokuvalle eivät lämmenneet kriitikotkaan, vaikka Esko Töyrin kuvauksen ansiot tunnustettiin. Elokuva-Aitan Valma Kivitien luonnehdinta oli suorastaan ylistävä: "Esko Töyrin kuvaus oli silmää hivelevän kaunista, pehmeydessään se toi mieleen jopa ranskalaisen, etten sanoisi italialaisen elokuvan." (EA 4/1953) Eikä Uuden Suomen J. Hurme jäänyt Valmaa pahemmaksi: "Varsinkin sisäkuvien hallittu kokonaissävy, varma ja punnittu valojen ja varjojejn käyttö, vahvistavat käsitystämme Töyristä yhtenä parhaimpana kuvaajistamme." (US 1.2.1953)
Sen sijaan Keskisuomalaisen nimim. Pta meni vipuun kehuessaan elokuvan hyviä myrskykuvia. (Ksml 17.3.1953) Puolitoista minuuttia pitkä myrskykohtaus oli nimittäin jouoduttu hankkimaan Ruotsista, kun Suomen merenkäynti ei osoittanut filmaajien läsnäollessa riittävää raivoa. Muutenkin elokuvaa rakennettiin hieman tavallisuudesta poikkeavalla tavalla. Elokuvaa kuvattiin Ahvenanmaan Brändössä, tarkemmin Jurmon saarella mykkäkameralla, minkä vuoksi se jälkiäänitettiin. Apuna elokuvanteossa oli paikkakuntalaisia.
Saariston tytön pääosassa oli Mirja Mane, alun perin Mirjami Manelius, joka oli vakuuttanut Fennadan väen jo ensimmäisessä suuressa roolissaan elokuvassa Noita palaa elämään (1952). Saariston tyttöä varten luontojaan tumma Mane blondattiin, mutta aineet olivat liian vahvat: hiukset olivat irrota päästä ja osassa elokuvaa hän esiintyykin tästä syystä huivi päässä.
– Jari Sedergren 25.6.2008
keskiviikkona, toukokuuta 21, 2008
Ylijäämänainen
Ruotsinkielinen nimi: Stulen kärlek. Valmistusmaa ja -vuosi: Suomi 1951. Tuotantoyhtiö: Fennada-Filmi Oy. Tuotannonjohto: Mauno Mäkelä. Ohjaus: Roland af Hällström. Käsikirjoitus ja studiopäällikkö: Jussi Talvi. Kuvaus: Esko Töyri. Kuvausryhmän jäsen: Holger Blommila. Lavastus: Ville Hänninen. Puvut: Torsti Ahonlinna, Inga Ahonlinna; Wieniläinen Pukimo (Tauno Palon puvut, naisten turkikset). Musiikki: Tapio Ilomäki. Äänitys: Gösta Salminen. Leikkaus: Armas Laurinen. Järjestäjä: Torsti Ahonlinna. Valokuvat: Erkki Markko. Pääosissa: Asta Backman (Laura Kari), Tauno Palo (Lennart Qvist), Kyllikki Forssell (Ella Qvist, o.s. Lähde), Harri Sinijärvi (osastopäällikkö Harri Suvanne), Saara Ranin (Alli Ikäheimo), Emma Väänänen (rva Heino), Sven Relander (kauppaneuvos), Seppo Sariola (komisario Seppä), Sirkka Hirvonen (Anita, myyjätär), Uljas Kandolin (Ellan lääkäri), Aarne Laine (sairaalan lääkäri), Assi Raine (myyjätär), Matti Karvonen (kahvilapianisti), Ema Vinermo (Revontulen portieeri), Maria Braithwaite (Inkeri), Hilly Lindqvist (viinikassa), Annikki Niira (tukeva naisasiakas), Laila Nieminen (myyjätär), Lea Penttinen. Helsingin ensiesitys: 16.3.1951 Rex, Tuulensuu – VET 3519 – K15 – 2100 m / 77 min
Fenno-Filmillä työskennellyt kirjailija Jussi Talvi siirtyi Hornankosken (1949) käsikirjoitettuaan Fennada-Filmin studiopäälliköksi. Fennada oli saanut juuri valmiiksi uuden studionsa Kulosaareen. Yhtiön toinen elokuva, jonka Talvi käsikirjoitti, ajoittuu tähän kauteen. Sotavuosille sijoittuvaa takaumajaksoa ja miehen hääkuvausta lukuun ottamatta käsikirjoitus pysytteli omassa ajassaan. Kuvattaessa käsikirjoituksessa mainittu, sotavuosille sijoitettu häätapahtuma siirtyi sodan jälkeiseen aikaan.
Elokuvan saama veroluokka ei tuottaja Mauno Mäkelää miellyttänyt. Hän valitti Valtion elokuvalautakuntaan ja perusteli ajan tavan mukaisesti valitustaan elokuvan yhteiskunnallisella luonteella. Erityisesti tuottaja ajatteli naisen asemaa: "Samalla kun naisen harteille yhteiskunnassamme on sälytetty yhä suurempi työtaakka ja monet, huoltajansa menettäneet perheet, ovat suurissa taloudellisissa vaikeuksissa, ovat useat miespuoliset kansalaiset ottaneet vapauksia, joihin heillä ei ole minkäänlaista moraalista oikeutusta. Tätä taustaa vasten pyrkii Ylijäämänainen ratkaisemaan rehellisesti yksinäisen naimattomaksi jääneen naisen ongelman kohottavalla tavalla."
Tuottajalla oli esitettävänä monia kysymyksiä ja ratkaisumalleja: "[M]illainen voi olla yksinäisen naisen suhde omaan, tinkimättömään käsitykseen vapaasta rakkaudesta, mikä hänen pyrkimyksenään saada elämälleen tarkoitus, joka kestäisi, millainen on hänen suhteensa työtovereihin ja esimiehiinsä. Onko hänen asetettava totuus ja rehellisyys etusijalle vaiko menetettävä työpaikkansa tai olisiko hänen annettava vain kaiken mennä vastuuttomasti? Elokuva heittää valaistusta kysymykseen naisen moraalisesta vapaudesta ja tehdä samoin kuin mieskin. Kysymys ei siis enää ole vain yksilömoraalista, vaan laajemmastakin: yhteiskunnallisesta kannanotosta varsin kipeässä aiheessa." Vero pysyi ennallaan.
Suomi-Filmin lavastajiin kuuluva Ville Hänninen ja saman yhtiön leikkaaja Armas Laurinen vierailivat tämän elokuvan parissa Fennada-Filmissä, joka sai käyttää yhtenä sisäkuvien ottopaikkanaan Suomi-Filmin Munkkisaaren studiota. Tavaratalo Stockmann oli taas kerran kuvauskohde Helsingin keskustassa.
Naispääroolin saanut Asta Backman oli ensimmäisessä suuressa roolissaan. Hän oli aikaisemmin esiintynyt pienessä sivuosassa Hannu Lemisen ohjaamassa Synnin jäljet –elokuvassa vuonna 1946. Osastopäällikön rooli oli kirjoitettu suoraan sitä esittäneelle Harri Sinijärvelle.
Tapio Ilomäen musiikissa johtoaiheena on venäläinen sävelmä Mustat silmät, mutta mukaan mahtuu myös virolainen Äidin sydän (Ema süda), skottilainen Auld Lang Syne ja Johann Strauss nuoremman Tonava kaunoista. Matti Karvonen soittaa (play-off) pianolla joulusävelmiä ravintolamusiikki-improvisaatiokohtauksessa.
– Jari Sedergren SKF 4:n mukaan
Fenno-Filmillä työskennellyt kirjailija Jussi Talvi siirtyi Hornankosken (1949) käsikirjoitettuaan Fennada-Filmin studiopäälliköksi. Fennada oli saanut juuri valmiiksi uuden studionsa Kulosaareen. Yhtiön toinen elokuva, jonka Talvi käsikirjoitti, ajoittuu tähän kauteen. Sotavuosille sijoittuvaa takaumajaksoa ja miehen hääkuvausta lukuun ottamatta käsikirjoitus pysytteli omassa ajassaan. Kuvattaessa käsikirjoituksessa mainittu, sotavuosille sijoitettu häätapahtuma siirtyi sodan jälkeiseen aikaan.
Elokuvan saama veroluokka ei tuottaja Mauno Mäkelää miellyttänyt. Hän valitti Valtion elokuvalautakuntaan ja perusteli ajan tavan mukaisesti valitustaan elokuvan yhteiskunnallisella luonteella. Erityisesti tuottaja ajatteli naisen asemaa: "Samalla kun naisen harteille yhteiskunnassamme on sälytetty yhä suurempi työtaakka ja monet, huoltajansa menettäneet perheet, ovat suurissa taloudellisissa vaikeuksissa, ovat useat miespuoliset kansalaiset ottaneet vapauksia, joihin heillä ei ole minkäänlaista moraalista oikeutusta. Tätä taustaa vasten pyrkii Ylijäämänainen ratkaisemaan rehellisesti yksinäisen naimattomaksi jääneen naisen ongelman kohottavalla tavalla."
Tuottajalla oli esitettävänä monia kysymyksiä ja ratkaisumalleja: "[M]illainen voi olla yksinäisen naisen suhde omaan, tinkimättömään käsitykseen vapaasta rakkaudesta, mikä hänen pyrkimyksenään saada elämälleen tarkoitus, joka kestäisi, millainen on hänen suhteensa työtovereihin ja esimiehiinsä. Onko hänen asetettava totuus ja rehellisyys etusijalle vaiko menetettävä työpaikkansa tai olisiko hänen annettava vain kaiken mennä vastuuttomasti? Elokuva heittää valaistusta kysymykseen naisen moraalisesta vapaudesta ja tehdä samoin kuin mieskin. Kysymys ei siis enää ole vain yksilömoraalista, vaan laajemmastakin: yhteiskunnallisesta kannanotosta varsin kipeässä aiheessa." Vero pysyi ennallaan.
Suomi-Filmin lavastajiin kuuluva Ville Hänninen ja saman yhtiön leikkaaja Armas Laurinen vierailivat tämän elokuvan parissa Fennada-Filmissä, joka sai käyttää yhtenä sisäkuvien ottopaikkanaan Suomi-Filmin Munkkisaaren studiota. Tavaratalo Stockmann oli taas kerran kuvauskohde Helsingin keskustassa.
Naispääroolin saanut Asta Backman oli ensimmäisessä suuressa roolissaan. Hän oli aikaisemmin esiintynyt pienessä sivuosassa Hannu Lemisen ohjaamassa Synnin jäljet –elokuvassa vuonna 1946. Osastopäällikön rooli oli kirjoitettu suoraan sitä esittäneelle Harri Sinijärvelle.
Tapio Ilomäen musiikissa johtoaiheena on venäläinen sävelmä Mustat silmät, mutta mukaan mahtuu myös virolainen Äidin sydän (Ema süda), skottilainen Auld Lang Syne ja Johann Strauss nuoremman Tonava kaunoista. Matti Karvonen soittaa (play-off) pianolla joulusävelmiä ravintolamusiikki-improvisaatiokohtauksessa.
– Jari Sedergren SKF 4:n mukaan
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)