keskiviikkona, toukokuuta 04, 2005

Pahat pojat

Valmistusmaa ja -vuosi: Suomi 2002. Tuotantoyhtiö: Solar Films Inc. Oy.Tuottaja: Markus Selin. Tuotantopäällikkö: Sirkku Rautiainen. Ohjaus: Aleksi Mäkelä. 1. ap.ohjaaja: Marja Pyykkö. Käsikirjoitus: Pekka Lehtosaari. Kuvaus: Pini Hellstedt. Lavastus: Risto Karhula. Pukusuunnittelu: Minna Kiviranta. Ehostus: Mari Vaalasranta. Musiikki: Tuomas Kantelinen. Leikkaus: Kimmo Taavila. Äänitys ja äänisuunnittelu: Jyrki Rahkonen. Pääosissa: Peter Franzén (Otto Takkunen), Niko Saarela (Matti Takkunen), Lauri Nurkse (Ilkka Takkunen), Jasper Pääkkönen (Eero Takkunen), Vesa-Matti Loiri (Jouko Takkunen), Elsa Saisio (Pirjo Suutari), Risto Tuorila (Ensio Suutari), Hannu-Pekka Björkman (Muukkonen), Janna Herttuainen (Leena), Eero Milonoff (Aulis), Arttu Kapulainen (Timo), Eeva Litmanen (Tuulikki Suutari), Tiina Pirhonen (hoitajatar Miettinen), Outi Mäenpää (Sirkka Takkunen), Oiva Lohtander (rehtori), Vesa Mäkelä (Veijo Esso), Juha Veijonen (Harri Hammas-Lärvinen), Jukka Sipilä (Pauli Kotkanen), Pekka Huotari (konstaapeli Kaasi), Hannu Kivioja (konstaapeli Sisu), Tommi Korpela (konstaapeli Mutka), Kari Hietalahti (kioskinpitäjä), Jonna Järnefelt (sosiaalivirkailija), Teemu Aromaa (postimies), Anna-Maria Arvola (ilotyttö), Johann Lassila (asianajaja Petri Siitonen), Jenni Banerjee (Timon tyttöystävä), Ikka Kärkkäinen ja Pentti Loikkanen (vartijoita), Pauliina Pulkkinen (veikkauskioskinmyyjä), Pirjo Nuotio (uutistenlukija), Raija Pelli (poliisi-tv), Matts Dumell (rikosraportti), Pertti Nieminen (pappi), Jukka Toikka (suntio), Kari Sohlberg ja Christian Hellgren (mielisairaanhoitajia), Raija Niemelä ja Markku Kairajärvi (postityöntekijöitä). Helsingin ensiesitys: 17.1. 2003 – K11 – 120 min

Aleksi Mäkelä aloitti seikkailujännärillä Romanovin kivet (1993), jonka kriitikot määrittelivät kansainvälistä tyyliä hakevaksi toimintaelokuvaksi. Siirtymä elokuvaan Häjyt (1999) piti yllä esikoiselokuvan toiminnan ja "poikaenergian", kuten sitä on myös nimitetty, mutta nyt toimintakenttänä oli suomalaisistakin suomalaisin Etelä-Pohjanmaa.

Mäkelän elokuva Pahat pojat on suosituin kotimainen leffa vuosiin, sillä 700 000 katsojaa alkaa olla tätä kirjoitettaessa saavutettu kanta. Sellaisen katsojamäärän ovat saaneet viime vuosikymmeninä vain elokuvat, joita on tavattu nimittää "kansallisiksi suurtapauksiksi." Pahat pojat ei kuitenkaan käsittele kansakunnan kohtalonhetkiä tai suurmiehiä, vaan syrjäisessä Eurassa asuvaa veljessarjaa, jotka psyykkisesti sairaan isänsä auktoriteetin sanelemasta väkivaltaisesta ja uskonnollisesta kodista irtaantuessaan ryhtyvät lähinnä mitättöminä pidettävien rikosten tielle. Poikien tausta oli pyhäkoulumaisen nuhteeton, siitä isän raamattu- ja nyrkkikasvatus oli pitänyt huolta.

Mistä sitten poikkeuksellinen suosio? Pahat pojat on nykysuomalaiselle onnistunutta draamaa kielletyn ja sallitun rajamailta, sillä siinä on kantava perustarina, sujuva dialogi, riittävästi toimintaa sekä yleistä kiinnostusta herättävät hahmot, joilla oli vankka human interest –tunnettuus iltapäivälehtijournalismissa.

Hahmot esitetään niin pitkälle sympatisoiden, että julkinen keskustelu elokuvasta laajeni moraalikeskusteluksi: oliko oikein, että rikolliset ja luuserit esitetään näin sympaattisina? Moraalikeskustelu on tietysti myös parasta lisämainosta silloin, kun suosiota jo on – sen takasi elokuvaa edeltänyt valtaisa mainoskampanja ja suuri esityskopiomäärä. Mutta vasta keskustelujen ja kiistan kautta Pahoista pojista tuli elokuva, joka "on pakko nähdä". Moraalikeskusteluun kuuluu myös sensuurikeskustelu: kuka elokuvan saa nähdä ja kuka ei. Kyse on ikärajoista.

Kuten tiedämme, nämäkään tekijät eivät aina riitä menestykseen, jolle ei viimeistä taetta tietenkään olekaan. On etsittävä jotain vielä houkuttelevampaa. Arvostelijoiden kommenteissa toistuivat säännönmukaisesti myös veljessarjaa esittävien nuorten miesten ruumiiden spektaakkelimaisuus. Niiden ajateltiin houkuttavan erityisesti naiskatsojia. Kokemuksesta tiedämme, että naiskatsojien mukana teattereihin tulee myös mieskatsojia. Jos kohta tarina ei paljasta mitään uutta ihmiselämän monimuotoisuudesta, lähes alastomat ruumiit paljastavat, sillä ne ovat osa luvattoman kiehtovuutta, joka on elokuvan syvintä perusainesta. Myös elokuvan symboliikka onnistui viekottelemaan kaikki: elokuvamainoksen kissanpennun myötä päiväkotilapsetkin rakastuivat Lauri Nurkseen.

Pikainen katsaus elokuvan saamiin arvosteluihin osoittaa, että esiin nousivat myös elokuvalliset tekijät, ohjauksen sujuvuuden lisäksi ennen muuta konkareiden näyttelijätyö: Vesa-Matti Loiri ja Peter Franzén saivat ansaittua kiitosta roolitöistään. Ja ainakin edellinen tatskan pyllyynsä, kun katsojia oli yli odotusten.

– Jari Sedergren 14.11. 2003

2 kommenttia:

Toveri kirjoitti...

Pahat pojat oli sensaatiohakuinen, viihdyttävä ja perusteellisesti markkinoitu elokuva keskinkertauisuuksien joukossa. Ei siis mikään ihme, että se nousi suursuosikiksi - kotimaisten viihde-elokuvien sarjassa kun ei ole paljoa parempaa tarjolla.

Oikeudenmukaisessa ja onnellisessa elokuvamaailmassa Pahat pojat määrittelisi sen keskinkertaisuuden, josta elokuvan tulisi erottua.

Jos unohdetaan kilpailutilanne, niin Pahat pojat todellakin on epätäydellisyyksineen melkoinen keskinkertaisuuden ylistys. Jopa elokuvan juliste onnistuu olemaan yhtä aikaa onnistunut ja edukseen erottuva markkinointiväline ja teknisesti kehno pikainen photoshoppaus.

Solar Filmsin elokuvajulisteet ovat muuten yleisesti ottaen todella halpaa kuvankäsittelyä. Useimmat tuntemani amatööritkään eivät kelpuuttaisi itseltään sellaista jälkeä kuin Levottomat 3:n juliste.

Sedis kirjoitti...

Kiitän kiintoisasta kommentista. Tänne elokuvablogiin niitä tulee aivan liian harvoin.