Laukaus tehtaalla

Elokuvan ruotsinkieliset nimet: Skottet på fabriken / Skottet i fabriken. Valmistusmaa ja vuosi: Suomi 1973. Tuotantoyhtiö: Jörn Donner Productions Oy. Tuotanto: Jörn Donner. Tuotantopäällikkö: Anssi Mänttäri. Ohjaus: Erkko Kivikoski. Apulaisohjaaja: Juho Gartz. Käsikirjoitus: Paavo Rintala, Erkko Kivikoski, Juho Gartz. Kuvaus: Esko Nevalainen. Äänitys: Jouko Lumme. Apulaisäänittäjä: Juhani Jotuni. Leikkaus: Juho Gartz. Miksaus: Tuomo Kattilakoski. Operatöörit: Vesa Hauhia, Kari Kekkonen. Kertoja: Matti Oravisto. Valokuvat ja valokuvasarjat: Kaj Holmberg, Juho Gartz. Tuotantosihteeri: Tuula Söderberg. Kuvaussihteeri: Jaana Leppo. Negatiivinleikkaus: Leena Palmu. Pääosissa: Urpo Poikolainen (metallimies Henriksson), Aarne Hakulinen(insinööri, varatoimitusjohtaja Tauno Pylvänäinen), Pentti Viljakainen (pääluottamusmies Ensio Vuori), Artturi Haikonen (metallimies Oskari Niemi), Erkki Helo (vuorineuvos Gustaf Ingman), Raimo Ahrenberg (insinööri Raimo Alakurtti), Esko Valonen ( insinööri, johtaja Nordberg), Arvo Hursti (vanha metallimies, Pauli Virtanen (toimitsija Kuitunen), Eino Ali-Kovero (metallimies),Ahti Setälä metallimies), Seija Mikkonen (Alakurtin vaimo), Jarmo Snäll (nuori metallimies), Pentti Pykälä-Aho (Tuomola), Seija Saarikuru (Airi Pylvänäinen), Jussi Myyrä (toimitsija Lauri Pohjola), Pentti Sipiläinen (konttoripäällikkö), Sulo Hesenius (Rotary-veli), Risto Juhani (kuvauslupaa kysyvä paikallisjohtaja), Nestori Huhtanen (Yhtyneet Metallit Oy:n pääjohtaja), Sirkka Pohtimo (rouva Välipekkala, Henrikssonin tytär), Jorma Saari (metallimies), Martti Hokkanen (metallimies), Leena Raunio (rouva Laanila, Pylvänäisen sihteeri), Mauno Harri (henkilö valokuvamontaasissa), Nina Hyvönen (henkilö valokuvamontaasissa, Anna-Leena Linnainmaa-Vikstedt henkilö valokuvamontaasissa),Hanna Mulari (henkilö valokuvamontaasissa), Pentti Pajukallio (tuotantomatemaatikko), Erik Brander, Leevi Linko, Heikki Nurmi, Veikko Pikkujämsä, Yrjö Saarnio (johtokunnan jäseniä), Marjo Väisänen (Marjo Pylvänäinen), Ilkka Valli (Ilkka Pylvänäinen), Aini Front (Niemen vaimo), Reijo Franck (laulaja), Kaj Holmberg (henkilö valokuvamontaasissa), Pentti Pitkäaho (Rissanen, mies lakkokokouksessa), Pauli Hartikainen, Markku Majaranta, Tauno Raateoja, Eero Tuomi (väkeä työväentalolla), Mirja Paavilainen (Tuomolan vaimo), Kalle Paavilainen (Kalle), Tuula Lahdelma (Tuula Tuomola), Tarja Heiskanen (Ingmanin sisäkkö). Helsingin ensiesitys: 2.3.1973 La Scala. Televisiolähetyksiä: 2.12. 1975 YLE TV1, 3.1. 1981 YLE TV2, 11.3. 1994 YLE TV1, 7.4.2000 YLE Tv2, 22.7.2003 Yle Teema. VET: A-221665 – K7 – 2274 m / 83 min

Fennada-Filmi oli suunnitellut Paavo Rintalan "Lakko"-romaanin filmatisointia jo vuonna 1956, mutta hanke ei toteutunut. Kyse oli lehtitietojen mukaan varsin laajasta spektaakkelista. Lakko-aihe ja Rintalan käsikirjoitus nousi uudelleen esille 1960- ja 1970-luvun taitteessa. Nyt toiseksi käsikirjoittajaksi ja elokuvan toteuttajaksi valikoitui Erkko Kivikoski. Fennada anoi ja sai elokuvasäätiöltä käsikirjoitusapurahaa, mutta nähtyään käsikirjoitusversioita se vetäytyi hankkeesta vähin äänin. Ei ole varmaankaan liioittelua sanoa, että yhtiö säikähti teeman poliittista luonnetta. Rintalan ja Kivikosken lisäksi käsikirjoitusta työstämässä oli jo silloin elokuvan apulaisohjaaja ja leikkaaja Juho Gartz.

"Olin tehnyt siinä vaiheessa tätä elokuvaa varten noin vuoden verran työtä ja ykskaks ilmoitetaan, ettei tästä nyt oikein tule mitään ja tarjotaan jonkin tanskalaisen pornofilmin ohjausta minulle!", tuohtunut ohjaaja kertoi Sinikka Pitkon haastattelussa (VIP 3/1973). Jörn Donner kiinnostui kuitenkin hankkeista ja haki elokuvasäätiön apurahan siirtoa itselleen. Fennada onnistui kuitenkin keplottelemaan jo myönnetyt rahat toiseen hankkeeseensa, Veijo Meren "Tukikohdan" filmatisointiin. Kivikoski nosti asiasta melun, sillä kävi ilmi, ettei tuo hanke edennyt – vain rahat katosivat. Jörn Donner onnistui rahoittamaan elokuvan siirtämällä toisen hankkeensa varat Kivikosken käyttöön.

Tekijän vaikeudet jatkuivat, sillä elokuvalle ei löydetty helposti kuvauspaikkaa. Högfors Karkkilasta lupautui, mutta perui viime hetkessä. Tehtaan johto oli ajatellut, että poliittinen elokuva voisi kuumentaa heidän ja työväen välistä muutenkin arassa vaiheessa olevaa suhdetta.

Vaikeudet eivät päättyneet tähän. Elokuvan levitys ei ottanut onnistuakseen, ja ensi-iltakin pidettiin 24.2.1973 Hyvinkäällä, mistä kuvauksia oli suoritettu mm. VR:n konepajalla ja Tiikerinkallion kartano. Elokuvassa esiintyi myös monia hyvinkääläisiä. Helsingistä esitysteatterin löytäminen oli vaikeaa. La Scalasta tuottaja joutui maksamaan viikon esitysajaksi takuurahan, Suomi-Filmi löysi esitysteatteriksi yhden pienistä paikoistaan Kallion työväenkaupunginosasta. Näin poliittinen elokuva sai poliittisen vastaanoton.

Ohjaaja itse luonnehti elokuvaansa seuraavasti: "Tämä elokuva kuvaa työn ja pääoman välistä ristiriitaa. On pieni paikkakunta ja sillä yksi ainoa työnantaja – metallialan yritys. Tämä tehdas on vanha perheyhtiö, joka on kannattamattomana joutunut fuusioitumaan suurempaan yhtymään. Fuusion jälkeenkin ollaan kuitenkin saman probleeman edessä: millä saada tämä tehdas kannattavaksi. Toisin sanoen pääomalla on kysymys, millä saada pääoma pysymään tuottoisana. Yhtymä tulee siihen tulokseen, että tehdasta on pakko rationalisoida ja tässä yhteydessä pitää sanoa osa työntekijöistä irti. Näin tapahtuu: 42 työntekijää irtisanotaan. Ristiriita syntyy tässä tilanteessa. Ihmiseltä viedään hänen toimeentulomahdollisuutensa paikkakunnalla, johon hän on juurtunut. On rakennettu omakotitalot, lapset ovat koulussa, elämä raiteillaan. On täysin selvää, ettei tällaista tilannetta karvoineen niellä [– –]. Haluaisin korostaa sitä, että tämän elokuvan tarkoitus ei ole antaa oppituntia yhteiskunnan teorioista, vaan kuvata sellaista asiaa, joka on tärkeä meille jokaiselle palkastamme elantomme saavalle. Tämä elokuva on pyrkinyt lähentymään tavallista ihmistä ja niitä arkisia ympyröitä, mitä tällaisen ihmisen elämässä on."

Erkko Kivikoskella oli ollut idea lakkoaiheisesta elokuvasta. Se oli syntynyt käytännön tilanteessa, jossa hän edusti työntekijöitä lakkouhan aikaisissa neuvotteluissa. "Näissä neuvotteluissa koin miten tällainen tilanne vaikuttaa: kaikki henkilökohtaiset tuttavuudet puolin ja toisin hävisivät, jäljelle jää vain kylmät tosiasiat ja kireä pennilinja. Tunsin miten tärkeätä olisi kuvata työn ja pääoman välistä ristiriitaa, jonka olemassaoloa tuskin kukaan omilla aivoilla ajatteleva yksilö kieltää. Tämä ristiriita on kaikissa hyvinvointivaltioissa, joissa pyritään yhä suurempaan tehokkuuteen koneellistamisella ja rationalisoinnilla siten, että mahdollisimman pienellä työvoimalla pitää saada mahdollisimman suuri tulos."

Kivikoski oli opiskellut syksystä 1971 asti tiedotusoppia Tampereen yliopistossa, jota tuolloin usein nimitettiin "punaiseksi yliopistoksi" erityisesti tiedotusopin laitoksen vuoksi. Nämä opinnot olivat vaikuttaneet hänen näkemyksiinsä. "Olen tähän ratkaisuun tyytyväinen ja aivan vakuuttunut siitä, että opiskelu aikuisenakin on hurjan hedelmällistä. Näin saa ikään kuin uuden kosketuksen asioihin ja tuntee itsensä paljon läheisemmäksi yhteiskuntaan."

Aiemmissa elokuvissaan Kivikoski oli pannut paljon huomiota elokuvan estetiikkaan, siihen "miten tuoreesti ja rytmikkäästi osaa ilmaista. Siihen että musiikki on kivasti mukana", kuten hän haastattelussaan sanoi. "Nyt on aika toinen. Tällä hetkellä koen elokuvan tekijän vastuuksi kertoa asioista, jotka liittyvät ihmisen jokapäiväiseen elämään. Ja kertoa niin, että sanomaa olisi mukava seurata, että sanomani antaisi jotakin sisältöä, jotakin ainesosasia jokaisen katsojan ajatteluun. Elokuvantekijän pitää tuntea vastuusta siitä, millaisia elokuvia hän maailmaan levittää. Ja omalta osaltani ovat vieraita sellaiset filmit, jotka toimivat tiedon tukahduttajina ja pakoteinä todellisuudessa."

Elokuvan arvostelut olivat saaneet mausteensa nekin poliittisista tulkinnoista: vaikeudet jatkuivat arvosteluissa. "Elokuvalta puuttuu nyansseja, tekniikkaa ja dramatisointia. Se on kaupallisen ohjelmiston kriteereillä huono elokuva", tulkitsi Teppo Kulmala Aviisissa (9.3.1973) Aamulehden murskakritiikkiä. Kulmalan oma äärivasemmistolainen tulkinta oli ajalle ominainen: "Laukaus tehtaalla on nykymuotoisen filmiteollisuuden puristuksista ammutti kuti, joka oikein nähtynä lyö kaupallisen elokuvan lampaansyöjät irvikuvaksi. Onhan aivan tolkutonta ajatella, että elokuvaa joka on luotu laajoille kansanjoukoille, työläisille ja vähävaraisille, esitetään eliittikoukeroisten arvostelijoiden riepoteltavaksi ja tarjotaan jäännökset muutamille halukkaille viiden ja puolen markan pääsylippuhinnoin."

Fennada vastasi kritiikkiin sanomalla, ettei se hyväksynyt elokuvaa, koska arvioi sen mahdollisuudet kaupallisesti huonoksi. "Ennakkoarvio osoittautui kuitenkin oikeaksi, sillä tätä kirjoitettaessa elokuvaa on esitetty neljä päivää ja kaikkien sitä esittäneiden teattereiden tulokset ovat pohjanoteerauksia."
Kun elokuva esitettiin televisiossa ensimmäisen kerran joulukuun alussa 1975, se sai yli 2 miljoonaa katsojaa. Sellaisesta katsojamäärästä voi nykyään vain haaveksia huokaillen.

– Jari Sedergren 15.2.2006