Koskenkylän laulu

Ruotsinkielinen nimi: Sången om Forsbyn. Valmistusmaa ja -vuosi: Suomi 1947. Tuotantoyhtiö: Suomi-Filmi Oy. Tuottaja: Risto Orko. Studiopäällikkö: Eino Räisänen. Ohjaus: Ilmari Unho. Käsikirjoitus: Lauri Holopainen, Ilmari Unho. Kuvaus: Uno Pihlström. B-kuvaus: Yrjö Aaltonen, Unto Kumpulainen, Eino Heino, Reino Tenkanen. Kamera-assistentti: Niilo Heino. Kuvausapulaiset: Aarne Kantoluoto, Väinö Kolhonen, Veikko Marttinen, Pentti Pirhonen, Erkki Riimala, Tuhkanen. Lavastus: Ville Hänninen. Leikkaus: Yrjö Haapanen. Äänitys: Hugo Ranta. Äänitysassistentti: Eino Oksanen. Musiikki: Ahti Sonninen. Naamiointi: Rakel Tuomi. Kyllikki Heiskanen (kampaaja). Kuvaussihteeri: Maire Rautio, neiti af Enehjelm (myös valokuvat). Järjestäjä: Onni Timonen. Päähenkilöt: Hilkka Helinä (Anna Liuhala), Tauno Palo (Reino Köyri), Kirsti Ortola (Kirsti Kiisu), Emma Väähänen (Venla Liuhala), Elina Kolehmainen (kuppari-Kaisa), Uno Wickström (talollinen Matti Köyri), Vilho Siivola (kauppias Ernesti Kiisu), Reino Valkama (kulkukauppias Roope Liuhala), Santeri Karilo (tukkilainen Anselmi Liuhala), Oke Tuuri (Risto, Köyrin renkipoika), Kalle Kirjavainen (Aaretti, Köyrin renki), Helge Ranin (vallesmanni), Matti Ranin (kyläläinen), Liisa Stenberg (Selma. Köyrin piika), Jouni Kaarnakari (Taavetti, Köyrin renki), Viljo Huttunen ja Otto Noro (miehiä kaupassa), Toivo Lahti (suutari), Lauri Holopainen (mies elopellolla). Helsingin ensiesitys: 26.9.1947 Kaleva, Kino-Palatsi, Ritz – televisiolähetyksiä: MTV1: 22.5.1963, YLE TV1: 12.12.2001; YLE TV2: 12.11.1998 ja 5.9.2006. VET A–2643 – S – 2250 m / 82 min

Koskenlasku, hurjastelu hevoskieseillä, tappelunnujakat sekä perikansallisella tavalla epäsäätyinen rakkaussuhde suuren talon naisiinmenevän pojan ja torpparin kauniin ja vaalean tyttären välillä on yhdistelmä, jota ei voi pitää suomalaisessa elokuvassa omaperäisenä vuonna 1947, vaikka mukaan on hivautettu vähän sukurutsan ja tumman kaunottaren aineksiakin.

Tarjolla on siis jälleen kerran tummaa ja vaaleaa tarjoava maalaismelodraama, kansannäytelmä, jonka pääosassa ovat sekä luonto että ihmisluonto, eikä unohtaa sovi rahan ja rakkauden yhdistämiseen jumiutuneiden säätyrajojen murtamishalujakaan. Suomalaisen elokuvan perusteemoja vain niukasti muuntelevan käsikirjoituksen perustana oli Iitin Vuolenkoskelta kotoisin olevan amatöörikirjoittajan, meijeristi Lauri Holopaisen teksti, jonka alkutekstien mukaan Ilmari Unho oli "vapaasti sovittanut". Käsikirjoitus jäi "rehevistä kansankuvauksistaan" tunnetun Holopaisen ainoaksi.

Kritiikki kiinnitti huomiota teeman tuttuuteen. Olavi Veistäjä sanoi Aamulehdessä, että elokuvaan oli "koottu aineksia aikaisemmista näytelmistä ja elokuvista Koskenlaskijan morsiamesta ja Tukki-joesta Pohjalaisiin saakka", minkä vuoksi juonta "ei todellakaan ole uutuudella pilattu".

Elokuvaa kuvattiin aidoilla kaakkoishämäläisillä nurkilla Iitin Vuolenkoskella, koskea laskettiin kuitenkin Mankalassa Tolppakoskella ja Isokäyrässä. Rohkeissa ja vaarallisissakin laskuissa mukana oli hyvien aikojen merkkinä peräti viisi kameraa.

Kansallisfilmografiaan on kirjattu tunnettu kuvauksissa syntynyt vaaratilanne: "Sunnuntaina 27.7.1947 lautan kiinnittäminen kuvausten välillä rantaan Pikkukäyrän yläpuolella epäonnistui voimakkaan pyörteen vuoksi. Lautalla oli Tauno Palon lisäksi tukkilaisia sekä Yrjö Aaltonen, Unto Kumpulainen ja Pentti Unho. Muut ehtivät hypätä lautalta sen lähtiessä ajelehtimaan lukuunottamatta Tauno Paloa, joka ei heti huomannut vaaratilannetta. Hän kuitenkin selviytyi heittäytymällä kohdalle osuneen siltapalkin varaan ja onnistui pelastamaan myös lautalle jääneen kamera-akun." Tapaus ei ollut ainutkertainen, sillä samantapainen onnettomuus sattui myös seitsemää vuotta myöhemmin, kun kuvattavana oli Ossi Elstelän ohjaama Kaksi vanhaa tukkijätkää (Suomen Filmiteollisuus, 1954 ) Kymin Pernoonkoskella.

Koskenkylän laulu saa merkinnän elokuvahistoriaan myös alkutekstiensä vuoksi. Siinä mainitaan ensimmäistä kertaa "Tuotanto Risto Orko". Tästedes se on mukana kaikissa Suomi-Filmin tuottamissa pitkissä elokuvissa. Sen sijaan muuten alkuteksteissä hutiloidaan: Molemmat yhden u:n Unot on kirjoitettu niissä kahdella!

Elokuvan yleisömenestys oli sen ilmestymisvuonna kolmanneksi paras ja se onnistuttiin myymään sekä Puolaan että Ruotsiin. Mikä parasta, elokuva on mainettaan parempi.

– Jari Sedergren 17.1.2007