Sadan miekan mies

Ruotsinkielinen nimi: De hundra värjornas man. Valmistusmaa ja -vuosi: Suomi 1951. Tuotantoyhtiö: Suomi-Filmi Oy. Tuottaja: Risto Orko. Studiopäällikkö: Eino Räisänen. Ohjaus: Ilmari Unho. Käsikirjoitus: Simo Penttilä. Lavastus: Roy. Leikkaus: Armas Laurinen. Kuvaus: Erkki Imberg. Kamera-assistentti: Oiva Roininen. Äänitys: Hugo Ranta. Lavastusapulainen: Ville Hänninen. Musiikki: Tauno Pylkkänen. Naamiointi: Aarne Kuokkanen. Puvut: Bure Litonius, Roy. Kuvaussihteeri: Mirja Tiirikka. Järjestäjä: Onni Timonen. Päähenkilöt: Kalervo Nissilä (kapt. Olavi Martinpoika Kaarnoja), aateloituna Barkenhjelm, Marja Korhonen (Elisabeth Gyllenskiöld), Uljas Kandolin (kersantti Hannu Eerikinpoika), Ture Junttu (kapt. Krister Kristerinpoika Gyllenskiöld), Jorma Nortimo (jesuiittaisä Morano, mynheer van Heeren), Oke Tuuri (sotamies Taavetti Kymäläinen), Heikki Savolainen (sotamies Komsi), Aku Korhonen (vanginvartija Laasti), Vilho Siivola (maisteri Mathias Mollerus), Unto Salminen (kenraalimajuri Torsten Stålhandske), Arvo Lehesmaa (Jonne, kirjuri), Kauko Käyhkö (kersantti Susi), Lauri Lahtinen (sotamies Pärttyli Juhonpoika), Oiva Sala (Nikko, sotamies), Matti Aulos (krouvari Niilo Bachter), Veikko Linna (piiskuri Turun linnassa), Ilmari Peitsalo (Henrikki, Koskelan vouti), Maija Karhi (Liisa, Kolmen Tuopin majatalon pikkupiika). Helsingin ensiesitys: 31.8.1951 Kaleva, Kino-Palatsi. VET: 3664 – S – 2400 m / 88min

"Simo Penttilä käsikirjoituksen tekijänä – se tietää ajanvietettä", nimimerkki M. kirjoitti (VS 2.9.1951) vauhdikkaasta ja silmänruokaa tarjoavasta Sadan miekan miehestä. Ilmari Unhon ohjaamassa elokuvassa juoni oli lehden mukaan "viety aina 1600–luvulle ja Turun linnan ympärille – se merkitsee valtaisasti miekankalsketta, sotaisten urhojen ihastelua, jonka huippunäytteenä on eräs tappelukohtaus, missä voittamaton 'kuninkaan mies', kapteeni Olavi Matinpoika ja Hannu-kersantti tekevät selvää pienestä joukko-osastosta, saaden palkakseen kahden aatelisneidon syvän ihailun ja rakkauden. Hurjat miekkailukohtaukset – joihin osallistuvat myös naiset! – ylittävätkin lukumäärältään tässä kotimaisessa ajanvietteessä rakkauskohtaukset. Onko se katsottava kehitykseksi vai taka–askeleeksi, jääköön yleisön arvioitavaksi."

Simo Penttilän eli Uuno Hirvosen seikkailutarina ei ollut päässyt tuotantoon heti käsikirjoituksen valmistuttua. Vasta vuosia sen lunastamisen jälkeen Suomi-Filmi oli valmis satsaamaan 1600-luvulle sijoittuvan historiallisen aiheen vaatimiin lavasteisiin, pukuihin ja muuhun rekvisiittaan.

Päätöksen taustalla oli myös kilpailu rakkaan vihollisen, Suomen Filmiteollisuuden kanssa. Mika Waltarin historiallisen aiheen käsikirjoitus muotoutui kilpailijalla 1800-luvun alkuun sijoittuvaksi suurelokuvaksi Tanssi yli hautojen. Kun se menestyi, Suomi-Filmissäkin ajateltiin ajan koettaneen historiaan liittyvälle genre-elokuvalle.

Suunnitelmiin kuului elokuvan tekeminen väreissä, mutta pari kuukautta ennen ensi-iltaa julkisuuteen tiedotettiin, ettei siihen "ollut mahdollisuuksia näin suuressa mittakaavassa". Väreissä kuvattiin lopulta vain elokuvan traileri.

Sadan miekan miehen historiallinen miljöö on Roy eli Tapio Vilpposen luomusta. Hän pääsi nauttimaan vuoden työnsä hedelmistä seuraavassa Jussi-juhlassa. Ulkokuvat otettiin Paraisilla Kuitian keskiaikaisen kartanon ympärillä, Turussa Luostarinmäellä ja linnan maastossa.

Katsoja voi kuitenkin arvioida ajan trikkikuvauksen tasoa sen perusteella, että elokuvassa kahteen kertaan näkyvä täyskuva Turun linnasta on itse asiassa pienoismalli. Linnan ympäristö lienee ollut liian moderni aitojen kuvien ottamiseen.

Puvustuksen suunnittelija Bure Litonius purki työllään elokuvalla sen teatteriperinteestä nousseen myytin, että kolmikymmenvuotisessa sodassa olisi käytetty yhtenäisiä univormuja.

Litonius itse kertoi haastattelussaan (KL 4/1951), että "määrätty muoti tietenkin oli vallalla, mutta että muuten jokainen valmisti itselleen asepuvun mielensä ja varojensa mukaan. Univormun perusteella ei, esimerkiksi, ilman muuta voinut erottaa kapteenia kenraalista. Köyhällä kenraalilla saattoi olla paljon mitättömämpi puku kuin rikkaalla kapteenilla. Ongelmia syntyi pukujen värityksestä, näyttelijät kun eivät räikeistä väreistä pitäneet, sillä ne häiritsivät heidän eläytymistään rooliin. Mustavalkokuvauksessa tietty värikkyys olisi kuitenkin onnistumisen ehto".

Vaikka näyttelijäkoulutukseen kuuluu perinteisesti miekkailun taitaminen, tätä elokuvaa varten harjoiteltiin ammattilaisvoimin: näyttelijöiden miekkailukohtausten valmentajana toimi ranskalainen Roger Blanc, joka olli maassa Suomen olympiajoukkueen miekkailuvalmentajana.

Pääosaa esitti 38-vuotias Vaasan teatterin ohjaaja-näyttelijä Kalervo Nissilä, joka oli avannut uransa edellisvuona elokuvassa Härmässä poikia kymmenen ja sai Sadan miekan miehen jälkeen välittömästi jatkoa Kuisma ja Helinä –elokuvan kasakkapäällikkönä.

"Filmi on tarjonnut hänelle osia, joissa hänen ihanteensa, väkevätahtoinen mies, pääsee oikeuksiinsa", nimimerkki Spektri kirjoitti Aatami-lehdessä (8/1951).

– Jari Sedergren 7.3.2007