La Vieille fille

Suomen ja ruotsinkielinen nimi: Vanha piika / Ungmö på semester. Valmistusmaa ja -vuosi: Ranska 1971. Tuotantoyhtiö: Lira Films, Praesidens, Pegaso Film. Tuotannonjohto: Ralph Bau. Tuottaja: Raumond Danon. Ohjaus ja käsikirjoitus: Jean-Pierre Blanc. Apulaisohjaaja: Marco Pico. Kuvaus: Pierre L'homme. Musiikki: Michel Legrand. Leikkaus: Hélène Plemiannikov. Pääosissa: Annie Girardot (Muriel Bouchon), Philippe Noiret (Gabriel Marcassus), Marthe Keller (Vicka), Edith Scob (Edith, Monodin vaimo), Catherine Sarnie (Clotilde), Maria Schneider (Mome), Lorenza Guerriri (Punaisa), Albert Simono (Daniel), Claudine Assera (palvelija), Jean-Pierre Darras (Sacha), Michael Lonsdale (Monod). Helsingin ensiesitys: 31.8.1973 Ritz – maahantuoja: MGM – VET 81687 – K7 – 2410 m / 90 min

Monissa 1960-luvun lopun ja 1970-luvun alun elokuvien rakenteessa korostuu tietty palapelimäisyys. Katsojalle vyörytetään palanen toiensa jälkeen, mutta koskaan et voi olla varma siitä, mikä palanen seuraavaksi tulee ja mihin kohtaan se on tarinassa laitettava.

Jean-Pierre Blancin Vanhassa piiassa tämä korostuu sillä, että kuvaus välttää "elokuvallisuutta" – tilalla ovat valokuvamaiset otokset. Harvahko dialogi – vai olisiko parempi puhua monologeista – vain korostaa tätä. Kaikki tämä sen vuoksi, että päähenkilö saisi aikaa ajatella omaa identiteettiään. Tehtävä ei ole tunnetusti helppo. Verkkaisuus saa myös katsojan samastumaan tähän identiteetin muodostusprosessiin. Se ei ole hullumpi saavutus edes taitavaksi tunnetulta ohjaajalta.

Vanhan piian pääroolissa on Annie Girardot, elokuvan vuosikymmenen suuria näyttelijöitä Ranskassa. Vanha piika Muriel ei päästä merenrantahotellissa lomaillessaan lähelleen ketään, vaikka hän on ainakin puolittain saapunut paikalle etsimään itselleen miestä. Hänelle ei kelpaa edes niin hyvä yrittäjä kuin mikä on tarjolla, kun hotelliin eksyy auton rikkoontumisen vuoksi yksinäinen keski-ikäinen Gabriel.

Hellämielinen, vaikka aika ajoin jopa surreaalista lähentelevä komedia ei etene pitkälle, ja vain kerran – vain yhden kerran – heidän välillään voi puhua hienovaraisen intiimisyyden lisäksi jopa seksuaalisuudesta. Miehen ja naisen välisestä keskinäisestä kanssakäymisestä voi silti saada tarkan näkemyksen.

Girardot ja Noiret näyttelivät niin onnistuneesti, että he esiintyivät yhdessä myöhemminkin kahdessa Philippe De Brocan elokuvassa. Valitettavasti sivuosien roolit eivät vedä vertoja pääosien hahmoille hyvistä näytteLijöistä huolimatta.

Michel Legrandin musiikki ansaitsee tässä aikansa box-office –elokuvassa erityishuomion.

– Jari Sedergren 22.5.2007