Suom. nimi: Mildred Pierce – amerikkalainen nainen. Ruots. nimi: Mildred Pierce – en amerikansk kvinna. Valmistusmaa ja -vuosi: Yhdysvallat 1945. Tuotantoyhtiö: Warner Bros. Tuotannonjohto: Jack L. Warner. Tuottaja: Jerry Wald. Ohjaus: Michael Curtiz. Apulaisohjaaja: kreditoimaton Frank Heath. Käsikirjoitus: Ranald MacDougall, apunaan kreditoimattomat James Faulkner ja Catherine Turney. Lähtökohtana: James M. Cain, Mildred Pierce (1941). Kuvaus: Ernest Haller. Lavastus: George James Hopkins (set decoration); Anton Grot (art direction). Erikoistehosteet: Willard van Enger. Puvut: Milo Anderson. Ehostus: Perc Westmore. Musiikki: Max Steiner. Leo F. Forbstein (musiikin johto). Leikkaus: David Weisbart. James Leicester (montage). Ääni: Oliver S. Garretson. Pääosissa: Joan Crawford (Mildred Pierce Beragon), Jack Carson (Wally Fay), Zachary Scott (Monte Beragon), Eve Arde (Ida Corwin), Ann Blyth (Veda Pierce), Bruce Bennet (Bert Pierce), Lee Patrick (Mrs. Maggie Biederhof), Moroni Olsen (tarkastaja Peterson), Veda Ann Borg (Miriam Ellis), Jo Ann Marlowe (Kay Pierce). Helsingin ensiesitys: 22.11. 1946 Metropol. Televisiolähetys: 14.7. 1988 YLE TV1. – maahantuoja: Warner Bros. – VET 26359 – K16 – 2950 m / 108 min
Mildred Pierce on kertomus vahvatahtoisesta amerikkalaisesta naisyrittäjästä, joka toteuttaa rikastumisen unelman, mutta ei saavuta onnea. Kalifornian 1930-luvun taloudellista ja sosiaalista muutosta läpi käyvän; kieltolain, laman ja elpymisen maailmaa kuvaavan James M. Cainin romaanin konteksti on pyyhkiytynyt elokuvasta pois.
Silti Mildred Pierce on elokuvana upea ajankuva, ei tosin sotaa edeltävästä, vaan sodanjälkeisestä yhteiskunnallisesta tilanteesta ja moraalista Amerikassa. Ajankohdan hämmennys ja uusien arvojen etsintä näyttäytyy elokuvassa niin rakenteellaan kuin symboliikallaan tavalla. Elokuvan ensimmäistä ja laajinta jänniteverkostoa kannattaa tarkkailla mielessään kulttuurintutkimuksen esiin tuomat kysymykset taloudellisesta, sosiaalisesta, sosiaalisesta sukupuolesta ja rodusta / etnisyydestä. Se auttaa avaamaan elokuvaa kertomusta syvemmällä tasolla.
Elokuvan kertomus esitetään film noirille tyypilliseen tapaan sarjana takaumina: elokuvan voice over on Mildredin. James M. Cainin romaani käyttää kolmatta persoonaa, ja romaanista puuttuu myös elokuvan suuri kysymys: kuka murhasi Montyn? Onkin selvää, ettei Cainin Mildred Pierce ei ole sama kuin Michael Curtizin. Cain itse ei pitänyt elokuvasta.
Elokuvan toisen jänniteverkoston muodostavat Mildredin elämän miehet. Ensimmäinen katoaa ja jättää Mildredin kahden lapsen kanssa puille paljaille. Mildred ryhtyy tarjoilijaksi, mutta ei tyydy siihen. Omatoimisuudellaan hänestä tulee menestynyt yrittäjä, mikä pukee kertomukseksi sodan aikana tapahtuneen muutoksen: amerikkalainen nainen on itsenäistynyt ja oppinut tulemaan omillaan – jopa niin pitkälle ettei miestä enää välttämättä tarvita.
Toki Mildred saa apua myös miehiltä, ystävältään liikemies Wallylta, joka on aidosti kiintynyt Mildrediin, ja aristokraattiselta Montelta, jonka selvästi renttuihin taipuvainen Mildred nai. Mutta Monte on auttamattomasti playboy, ja Mildredin rakkain lapsi ja tärkein suojelukohde Veda on kasvamassa aikuiseksi. "Unohdetun" lapsen, Kayn, menettäneen äidin mielestä Vedan saatava kaikki, mikä hänen omasta elämästään puuttui. Veda itse on totaalisen kiittämätön äitinsä uhrauksista. Kysymys perheestä, äidistä ja tyttäristä muodostaa elokuvan kolmannen jännitteiden verkon, josta ei myöskään puutu laajempaan sosiaaliseen kontekstiin viittaavaa symboliikkaa. Näin yksilölliset kertomukset ovat avaimia kollektiiviseen maailmaan.
Kun Joan Crawfordin ura MGM:llä loppui 1943, hän pääsi onnekseen Warner Brothersin leipiin. Siellä pian 40 täyttävä näyttelijätär etsi pitkään käsikirjoitusta, joka takaisi pomminvarman "comebackin". Siihen tarkoitukseen Mildred Pierce oli unelmien keidas: sen tyylilajit vaihtelevat dynaamisesta murhamysteeristä naistenelokuvaan ja saippuaoopperan, eikä siitä puutu myöskään mustan komedian elementtejä.
Crawford onnistui vakuuttamaan ohjaaja Michael Curtizin, jota näyttelijättären melodramaattinen tyyli ei periaatteessa innostanut. Curtiz ja Warner Brothers saivat haluamansa: elokuva oli kassamenestys ja Curtiz sai parhaan elokuvan Oscarin. Crawford palittiin parhaana naisnäyttelijänä, Ranald MacDougall parhaasta käsikirjoituksesta ja sama kunnia kohtasi Ernest Halleria mustavalkokuvauksesta, joka käyttää upeasti hyväksen varjoisia silhuetteja ja arkitehtoonisia muotoja.
Yksi James M. Cainin vaimoista oli suomalainen. Mildred Piercen esikuva oli vaimon äiti Sofia Sjöstedt, hotelliyrittäjä 1910-luvun Helsingissä.
– Jari Sedergren 10.9. 2003
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti