Aan

Suomenkielinen nimi: Salaperäinen Intia. Ruotsinkielinen nimi: Det hemligsfulla Indien. Valmistusmaa ja -vuosi: Intia 1952. Tuotantoyhtiö: Mehboob Productions. Tuotannonjohto: V. J. Shah, M. A. Qureshi. Tuottaja: Mehboob Khan. Ohjaus: Mehboob Khan. Apulaisohjaajat: Chimankant Gandhi, S. A. Master, Mehrish, S.M. Sarkar, Ahmed Sheikh. Käsikirjoitus: R. S. Choudhury. S. Ali Raza (dialogi). Kuvaus: Faredoon A. Irani. Lavastus: M. R. Achrekar (art design), D. R. Jadhav (production design, set decoration). Lavasteapulaisina: Ghulam Nabi, L. G. Ratti. Puvut: Fazal Din, Alla Ditta, Chagan Juvan. Ehostus: Abdul Kader, Gafoor Miya, Tony Tehan (hiukset). Musiikki: Naushad. Koreografia: Surya Kumar. Leikkaus: Shamsudin Kadri. Ääni: J. P. Kaushi, apulaisinan Panduran Baloor, S.N. Modi ja A. H. Patel. Pääosissa: Dilip Kumar (Jai Tilak), Nadira (prinsessa Rajshree), Nimmi (Mangala), Premnath (prinssi Shamsher Singh), Murad (hallitsija), Mukri (Chandan), Amir Banu (Jain äiti), Cuckoo, Sheela Naik, Maya, Abdul, Nilambai, Aca Mahraj. Helsingin ensiesitys: 23.4.1954 Adlon – maahantuoja: Filmileijona Oy – VET 40167 – K16 – 2855 m / 104 min

Mehboob Khanin vuonna 1952 ohjaama Aan on Intian ensimmäinen techinocolor-näytelmäelokuva. Ohjaaja ei jättänyt hyödyntämättä näitä mahdollisuuksia luodessaan lähes surrealistisen näkymän kuvitteellisesta kuningaskunnasta. Epäilemättä luodut kuvat ja elokuvallinen arkkitehtuuri ovat fantasioita Intian maharadzojen elinympäristöstä ennen Intian itsenäisyyttä. Sen vastapainoksi ohjaaja nostaa esille teemoja, jotka tuovat esille vastarinnan ja sosiaalisen tasa-arvon. Näissä sadunomaisissa puitteissa Khan ei epäröi hyödyntää katsojien eroottista mielenkiintoa, joka viedään erityisen pitkälle käytetyn puvuston ja jalkineiden suhteen.

Jos länsimäiselle katsojalle tutumpia vertauskohtia haluaa etsiä, voidaan niitä löytää Bagdadin varkaasta – vuoden 1940 versio jonka pääosassa oli Sabu oli erityisen suosittu Intiassa – sekä keisarillista Roomaa kuvaavista spektaakkeleista. Orientalismi-kritiikkiin perehtyneet voivat epäilemättä löytää monia länsimaisen itäkuvitelmien teemoja lähes sellaisenaan toteutettuna myös Khanin elokuvasta.

Mutta Aanin visuaalisuus tai elokuvallisuus ei tyhjene tähän vertailuun: ohjaajan mieliteemat kuten auringonlaskut, Deccan maisemat, neuvostovaikutteinen populismi (joka ulottuu jopa naisten eroottisiin silhuettikuviin), urdunkieliset runolliset dialogit ja intialaiselle elokuvalle tyypillinen musiikin korostus on oleellista. Laulut on esitetty hindiksi.

Musiikkia täyspitkässä elokuvassa on kerrakseen. Kuuluisa kaksikko Badayuni ja Naushad ovat saaneet elokuvaan peräti kaksitoista laulua, elokuvan mitasta lähes puolet on musiikkiesityksiä.

Pääosan esittäjät Dilip Kumar, joka tunnetaan Mumbaissa "tragedian kuninkaana" on Aanissa parhaimmillaan romanttisena ja charmikkaana henkilönä. Tämä oli ilmeisesti tarpeen myös näyttelijän hyvinvoinnin kannalta, sillä hänen sanotaan hyväksyneen roolin, koska hänen lääkärinsä suositteli näyttelijälle "kepeämpiä rooleja". Vahva on myös talonpoikaisjohtajana esiintyvän Jai Tilakin roolisuoritus. Mumbain juutalainen näyttelijätär Nadira, joka tunnetaan paremmin modernien noitien rooleissaan, on tässä elokuvassa ylpeä prinsessa, jonka asusteet vievät eroottisen viettelyn huippuunsa, mitä kulmakarvojen kieli väsymättä lisää. Asusteet ovat tärkeitä – kun Nadira pukeutuu sariin, katsojat tietävät, että pitkään seurattu kuvio alkaa toimia.

Aanista ei puutu poliittista ulottuvaisuutta. Vaikka elokuva ei ole historiallinen, katsoja tunnistaa helposti jo alkukohtauksesta idealisoidun kansakunnan, minkä symbolina aurat vaihtuvat sodan uhatessa miekkaan. Hara-yhteisö, johon tällä viitataan, liittyy historiallisesti puolisotilaallliseen maanomistuskastiin, joita ovat esimerkiksi marathat ja gujaarit. Näillä kasteilla on aika ajoin historiassa ollut omia kuningaskuntia ja jopa imperiumeja. Elokuvassa tällainen historiallinen yhteys on kuitenkin kaikkea muuta kuin selvä.

–Jari Sedergren eri lähteiden mukaan 20.9.2006