Kersantilleko Emma nauroi?

Ruotsinkielinen nimi: Emmas sergeant. Valmistusmaa ja -vuosi: Suomi 1940. Tuotantoyhtiö: Suomi-Filmi Oy. Tuotannonjohto: Risto Orko. Tuottaja: Matti Schreck. Studiopäällikkö: Väinö Tulosmaa. Ohjaus ja käsikirjoitus: Ilmari Unho. Alkuperäisromaani: A. V. Multia (1939). Kuvaus: Ernst Westerberg. Kamera-assistentti: Georg Goubtschenko. Kuvausryhmän jäsenet: Niilo Harju, Nils Saarinen, herra Komppa. Lavastus: Ville Salminen. Naamiointi: Rakel Linnanheimo. Musiikki: Toivo Lampén. Leikkaus: Elle Viljanen. Äänitys: Georg Brodén. Apulaisäänittäjä: Hugo Ranta. Äänitysassistentit: Yrjö Saari, Eino Oksanen. Järjestäjät: Pentti Pihlaja, Karl Tulkio. Valokuvat: Eero Troberg. Pääosissa: Uuno Laakso (johtaja Tobias Strömberg), Reino Valkama (räätäli Hesekiel Naukkarinen), Irja Rannikko (Emma, everstin palvelijatar), Lea Joutseno (Helvi, everstin tytär), Kullervo Kalske (luutnantti Raimo Tappara), Paavo Jännes (eversti), Oiva Sala (Nännimäinen alias runoilija Alfons Kaukokaipuu), Veikko Linna (vääpeli Joki-Paavola), Salli Karuna (everstin rouva), Eine Laine (apteekkarska, Raimo Tapparan äiti), Jenny Hjelmman (Hesekielin äiti), Onni Veijonen (kanttori Liironen), Arvi Tuomi (sotilaslääkäri), Kalle Rouni (tri Oiva Kilpi), Väinö Parviainen (Pipinen), Oiva Luhtala (rintatautinen reserviläinen), Vilho Auvinen (Iisakkinen, roisto), Pentti Saares (kersantti), Tuire Orri (Impi, konttoristi), Varma Lahtinen (rva Strömberg), Sirpa Sivori (Hesen sisko), Hannes Veivo (Haitari-Kalle), Evald Terho (matkustaja junassa), Holger Salin (Reissu-Ville), Nestori Lampi (lihava reserviläinen), Onni Timonen (reserviläinen) Georgi Goubtschenko (pitkä laiha reserviläinen), Mikko Kallakari (Hautala), Yrjö Liukkonen (sotamies), Laila Jokimo (konttoristi). Helsingin ensiesitys: 3.11.1940 Kino-Palatsi, Scala. Televisiolähetyksiä: 8.5.1977 MTV1; 4.2.1996, 29.3.2005 ja 6.6.2006 YLE TV2, VET A-1451 – S – 2800 m / 102 min

"Uusi, virkistävä tuttavuus sotilasfarssien joukossa", mainosti Elokuva-Aitta Ilmari Unhon toista Suomi-Filmille valmistunutta elokuvaa Kersantilleko Emma nauroi? (EA 21/1940). "Sankarina on tällä kertaa tomera ja sotahullu kersantti, eikä mikään typerys ja nahjus – 'vanhanaikaisten' sotilashupailujen tapaan."

Unho oli paitsi ohjannut, myös käsikirjoittanut elokuvansa A. V. Multian (oik. puolustusvoimain kantaupseeristoon kuuluva kapteeni Akseli Viljam Viljasalo, s. 1879) samannimisen romaanin perustalle. Sotahullun kersantin – se on siis ehdottoman positiivinen luonnehdinta – tarkoituksena oli tehdä "mahdottomimmastakin aineksista miehiä" (Ajan Suunta 26.10.1940). Jopa "professoriryhmään" vasten tahtoaan joutuva liikemiesreserviläinen (Uuno Laakso, 1896-1970) "vähitellen muokkautuu reippaaksi sotahulluksi hänkin". (Suomen Sosialidemokraatti 31.10.1940). Reippaana luutnanttina elokuvassa näyttelee jälleen kerran Kullervo Kalske (1912-1977), everstin osan Paavo Jännes (1892-1970), jolle vuorineuvosten ja muiden arvokkaiden henkilöiden roolit usein siunaantuivat.

Unho muokkasi käsikirjoitusta – mikäli mahdollista – vieläkin viihteellisemmäksi. Arveluttava vakoilusivujuonne, jonka päähenkilö Iisakkisen nimikin viittaa juutalaisbolsevikkiin, kuinkas muuten – häivytettiin olemattomiin niin, että miehestä tuli vain korttihuijari ja autovaras.

Äärioikeistolaisten luonnehdintojen piiriin on helppo laskea myös romaanin ylitunnollinen konttoristi Asko Nännimäinen, josta tuli elokuvassa kliseisesti runoilija Kaukokaipuu, haaveilija ja (naismainen) hupakko, "seppelöity hengenjättiläinen", kuten vävyksi häntä suunnitteleva everstin rouva mieleistä hahmoa luonnehtii. "Mun sydämeni on kuin kenkämuste, ei kasva siin' ees rikkaruoho, luste" riittänee esimerkiksi runoilija lahjoista. Huumoria revitään runsaasti myös Suomen murteista.

Unho peri ohjaajanpaikan Orvo Saarikiveltä, joka oli passitettu korkeakirjallisempaan Karjala–aiheiseen elokuvaan, Kerstin Bergrothin Anun ja Mikon pariin. Unhon kuvaajaksi valikoitui Wayler Hildebrandin elokuvissa 1930-luvulla Ruotsissa kunnostautunut Ernst Westerberg, ruotsinmaalainen, jonka ainoaksi työksi Suomessa sotilasfarssi jäi.

Kersantilleko Emma nauroi? menestyi hyvin. Sen ensi-esitys oli 3.11.1940 Kotkan Bio-Biossa ja tuotantokustannukset oli saatu Kansallisfilmografian mukaan takaisin jo tammikuun puolivälissä 1941. Elokuvaa kuvattiin "sotilasjohdon hyväntahtoisella suostumuksella viikon verran" Utissa ja Tuusulassa.

– Jari Sedergren 30.8.2006