Punahousut

Ruotsinkielinen nimi: Rödbyxor. Valmistusmaa ja -vuosi: Suomi 1939. Tuotantoyhtiö: Suomi-Filmi. Tuotantopäällikkö: Risto Orko. Studiopäällikkö: Väinö Tulosmaa. Tuottaja: Matti Schreck. Ohjaus: Ilmari Unho. Käsikirjoitus: Aarne Orri – Valfrid Ahosen näytelmän "Rakuunat tulivat" aiheesta. Kuvaus: Charlie Bauer. Valokuvat: Lauri Laaksovirta. Kuvausassistentit: Georgi Goubtschenko, Erkki Kokkonen, Yrjö Liukkonen, Kurt Sourander. Kuvausryhmän jäseniä: Niilo Harju, Alfred Parikka, Arvo Räisänen, Nils Saarinen. Lavastus: Ville Salminen. Naamiointi: Rakel Linnanheimo. Musiikki: Harry Bergström. Leikkaus: Elle Viljanen. Äänitys: Georg Brodén. Äänitysassistentti: Ensio Lumes ja Hugo Ranta. Pääosissa: Helena Kara (Irja Mähönen), Kullervo Kalske (ratsumestari Osmo Kyrö), Tuulikki Paananen (Elli Korpio), Aino Lohikoski (Ottilia Mähönen), Salli Karuna, (viskaalin rouva), Kerttu Salmi (Leena, Mähösen palvelija), Vera Piponius (postineiti Irja Hykkyrä), Elsa Turakainen (rouva Alma Korpio), Paavo Jännes (Lars-Anders Mähönen), Reino Valkama (rakuuna Vilhunen), Ville Salminen (rakuunaluutnantti Terä), Hannes Häyrinen (maisteri Uuno Lattaskoski), Hugo Hytönen (eversti Kanto), Paavo Kostioja (poliisi Karppinen), Oiva Luhtala (korpraali Kaartinen), Sasu Haapanen (kauppa-apulainen), Onni Veijonen (kupletinlaulaja upseerikerholla), Pentti Saares (apteekkari), Lauri Korpela (lehtori), Rakel Linnanheimo (naurava neitonen), Onni Timonen (tarjoilija), Lida Salin (rouvasväkeä), Pirkko Raitio, Helvi Järveläinen, Rosi Rinne (rouvasväkeä), Tuli Arjo (tarjoilijatar), Kauko Kokkonen (asiakas tanssiravintolassa). Helsingin ensiesitys: 19.11.1939 Kino-Palatsi – televisiolähetyksiä: 15.3.1975 MTV2, 12.8.1989 YLE TV1, 18.2.1996 ja 7.8.2004 YLE TV2 – VET A-1300 – S – 2600 m / 95 min

Vain 55-vuotiaana kuolleen Kaino Ilmari Unhon (s. 22.10.1906 äitinsä Ilman mukaan Paasikivi, aik. Hellsten – k. 3.4.1961) elokuvaura kesti vain 14 vuotta. Sinä aikana hän ehti ohjata 26 elokuvaa. Orkon luottomiehenä tunnettu teatterimies Unho – hänen toinen vaimonsa Salli Karuna oli Risto Orkon lapsuuden tuttuja – aloitti Suomi-Filmissä skenaristina ja sai jo vuoden kiinnityksen jälkeen luvan tehdä ensimmäisen ohjauksensa. Lappeenrantaan sijoittunut, "sukkelakäänteinen ja täynnään mitä herttaisinta huumoria" sisältävä Punahousut oli sotilasfarssi, kuten sen jälkeinenkin Kersantilleko Emma nauroi? (1940). Ensimmäiset elokuvat on katsottava vain vähän alalla työskennelleen miehen työnäytteeksi.

"Farssimaisista elokuvistamme on Punahousuja pidettävä yhtenä kaikkein parhaimmista", Karjalan Suunta kirjoitti (21.11.1939). "Pienet 'lipsahdukset' eivät lainkaan vaikuta kiusallisilta, joten yleisvaikutuskin jää, kuten sanottu, mitä parhaimmaksi". Karjala-hehti (22.11.39) ei jäänyt huonommaksi, vaikka kirjasikin kritiikkinsä hyväntuulisesti: "Punahousut on tämän syyskauden toinen rakuunailottelu ja epäilyksittä parempi näistä kahdesta. Uljaiden upseerien ja kaupungin neitosten lämpimät välit, rouvien teeskentelevä huolenpito tyttöristään ja vaihteluna keittiöfarssikohtaukset –siinä tämän elokuvan oleelliset raaka-aineet. [-- --] Kun tahti on ylimalkaan riittävän ripeä ja enimmäkseen vanhastaan tutut naurupillerit on sijoitettu oikeaan kohtaan ja höystetty muutamalla todella riemullisellakin koomisella välipalalla, on lopputuoloksena harmiton ja huoleton, vaikkakin köykäinen ilta, johon pikkukaupunkipilailu tuo lisäväriä." Elokuvan naiskäsitystä kritikoitiin myös aikalaisarvosteluissa. Uuden Suomen S. S. (= Simo Salama) moitti sitä, että "käsikirjoituksen tekijällä ei näytä olevan naisistamme kovinkaan korkeata käsitystä." Myös kaksimielisyyksiä eri arvosteluissa paheksuttiin.

Kriisiaikojen sanoman huomaa siitä, että Salama kiinnitti huomiota paitsi elokuvan realismin puutteeseen myös elokuvan armeijakuvaan. "Ruotsissa tänä syksynä valmistunut ja esitetty sotilasiloittelu Landstormens lilla Lotta vastaanotettiin sekalaisin tuntein ja aiheutti monia jälkikeskusteluja lähinnä siitä syysstä, että sen katsottiin kuvaamaan armeijaa peräti köykäisestä näkökulmasta. Punahousuja katsellessa taitaa yhden ja toisen mieleen häivähtää sama ajatus."

Unhon ohjaus sai aikalaisarvosteluissa hyväksyviä kommentteja, Charlie Bauerin pikkukaupunkikuvaus lähes ylistävän ja myös Harry Bergströmin musiikki tunnustettiin. Näyttelijätyötä arvostettiin, vaikka tiettyjen karrikointien (Vera Piponius, Hannes Häyrinen) nähtiin menevän hieman yli.

– Jari Sedergren 23.8.2006