Tyttö astuu elämään

Ruotsinkielinen nimi: En flicka i grått. Valmistusmaa ja -vuosi: Suomi 1943. Tuotantoyhtiö: Suomen Filmiteollisuus Oy. Tuotannonjohto: T. J. Särkkä. Studiopäällikkö: Alf Salin. Ohjaus: Orvo Saarikivi. Käsikirjoitus: Mika Waltari. Kuvaus: Armas Hirvonen. Lavastus: Karl Fager. Ehostus: Tuulikki Uskali (kampaaja). Musiikki: Väinö Haapalainen. Orkesteri: Helsingin Teatteriorkesteri. Leikkaus: Orvo Saarikivi, Armas Vallasvuo. Ääni: Pertti Kuusela, Kurt Vilja. Järjestäjät: Leo Sarri, Veikko Linna. Pääosissa: Ansa Ikonen (Elli Arho), Eino Kaipainen (luutnantti Arvo Tani), Laila Rihte (Lillukka Koponen), Kyllikki Forssell (Aino Mäkinen), Yrjö Tuominen (johtaja Arho, Ellin isä), Ossi Elstelä (nostomies Mälli), Eero Eloranta (Veli Arho), Joel Asikainen (Arvi), Sasu Haapanen (punaupseeri), Mervi Järventaus (Maija, keräyslotta), Ensio Jouko (eversti), Aino Lohikoski (järjestelylotta), Varma Lahti-nen (kurssinjohtaja / sotilaskodin johtajatar), Matti Lehtelä (päivystäjäsotamies), Veikko Linna (sänkinen sotamies), Olavi Saarinen (1. kaveri), Leo Lähteenmäki (2. kaveri), Armand Lohikoski (everstin adjutantti), Liisa Peitsalo (pikkulotta), Kalle Rouni (sotilaslääkäri), Kaija Suonio (lotta), Vilho Siivola (vartiomies), Elsa Turakainen (kanslialotta), Pentti Viljanen (Jaakko), Esko Vettenranta (iloinen sotamies). Kreditoimattomina: herra Salonen (hevosmies), Henrik Linnove (sk-pappi), Laila Jokimo (tanssijatar), Senja Soitso (lotta), Regina Heinonen (keskuslotta), Kyösti Käyhkö (sotamies), Leo Sarri (työmies / pioneerisotamies), Vilho Jägermalm (vartiomies), Anna-Maija Kahilahti (lääkintälotta), Erkki Miettinen (kuoleva sotilas), Kalle Kultala (haavoittunut), Arvo Kuusla (lääkintäkersantti), Vilho Ruuskanen (pioneerikersantti), Antti Karppanen (aliupseeri), Eino Salminen (puna-armeijan sotilas), Otto Noro (matkustaja junassa), J. A. F. Sarmo (konduktööri), Onni Korhonen (hovimestari) ja Anton Soini (tarjoilija). Helsingin ensiesitys: 28.2.1943 Rea. Filmitarkastus: 1750 – K16 – 2500 m / 91 min

Orvo Saarikiven ohjaama ja Mika Waltarin käsikirjoittama Tyttö astuu elämään sai mainoksissa luonnehdin-nakseen "nuoren lotan tarina Suomen sodassa 1941". Kertomus ajoittaa tarinan jatkosotaa edeltäviin kuu-kausiin ja hyökkäysvaiheen ensikuukausiin toukokuusta elokuuhun. Kuvausten yhteydessä kesällä ja syksyllä 1942 puolustusvoimain katsauksia sodan alkuaikoina ohjannut ohjaaja Saarikivi lyhensi Waltarin käsikirjoitusta iskevämmäksi. Sodan jälkeen tämä ei riittänyt. Esityskopioista leikattiin pois poliittisesti sopi-mattomaksi katsottuja Suur-Suomi –henkisiä vuorosanoja: "Meistä tulee suuri kansa. Vapaa ja onnellinen kansa". Myös Björn Soldanin puolustusvoimille kuvaama presidentti Risto Rytin tunnettu radiopuhe 26.6.1941 sekä vangiksi joutuneita puna-armeijalaisia esittelevä jakso on elokuvasta poistettu jälkikäteen. Vastaavia leikkauksia on tehty sodan jälkeen moniin sodanaikaisiin elokuviin kaikessa itsesensuurin vaatimassa hiljaisuudessa.

Vaikka Suomen Filmiteollisuuden vahva mies, tuottaja T. J. Särkkä lyhenteli elokuvan uusien poliittisten näkökulmien mukaiseksi, levitykseen hän ei sitä enää laskenut. Lottajärjestön kieltämisen jälkeen tilanne olisi ollut toivoton joka tapauksessa. Sensuurikieltoa elokuva ei koskaan saanut. Näin lähinnä maaseudun katsojamenestyksen myötä hieman keskinvertoa paremmin menestynyt Tyttö astuu elämään kuuluu sodan jälkeen itsesensuurin vuoksi epämääräiseksi ajaksi hyllylle sijoitettuihin. Käytännössä tuottajan päätös oli lopullinen, sillä ääninegatiivi on osin tuhoutunut arkiston pelasteduplikaattia myöten, eikä elokuvaa ole huhtikuun 1944 jälkeen tästäkään syystä julkisesti esitetty missään, ei teattereissa eikä televisiossa.

Aikalaisarviot olivat pohjimmiltaan sodan hengessä isänmaalliselle aiheelle myönteisiä, mutta turhan juhlallisena ja jäykkänä pidetty dialogi alensi arvostusta aikalaisten silmissä. "Tyttö astuu elämään on ajankohtai-nen ja tervehenkinen elokuva", Olavi Vesterdahl tiivisti Aamulehdessä (22.3.1943). "Sen isänmaallinen paatos on sota-aikana paikallaan ja sen pyrkimys on vilpitön [– –]. Monin paikoin tuulahtaa vastaan yksinkertainen, reipas huumori ja lottien arkitouhut on kuvattu uskottavasti ja ilman liikoja paisutteluja. Jos sanailu olisi ollut vähemmän mahtipontista ja toiminnan olisi annettu enemmän puhua puolestaan, olisi vaikutus ollut vielä parempi. Mutta näinkin Tyttö astuu elämään on viimeaikaisten kotimaisten elokuvien joukossa parhaimpia. Onpa sillä psykologisiakin ansioita: nuoren lottatytön kokemukset sodan pyörteissä ja niiden vaikutukset on paikka paikoin kuvattu tavallista syvemmällä otteella." Ansa Ikosen roolityö sai kiitosta, sillä "herkkyys on edelleen Ansa Ikosen parhaita avuja", kuten Olavi Vesterdahl kirjoitti, vaikka häntä pidettiinkin yleisesti hieman vanhana tuoreen ylioppilastytön rooliin.

Lottajärjestön kieltäminen jatkosodan jälkeen vei lotat varastojen elokuvahyllyille täydellisesti yli kymmeneksi vuodeksi. Lotat ja monet monet muut sota-ajan ilmiöt pääsivät valkokankaille uudestaan 1950-luvun puolivälistä lähtien, ensimmäisenä lottiin keskittyvänä elokuvana markkinoille tuli Aarne Tarkaksen lämminhenkinen Rintamalotta (1956). Stalinin kuoleman ja sitä seuranneen Neuvostoliiton "suojasään" myötä Suomessa toteutunut sodan ajan historian revisio – sodan arvojen palautusyritys - päättyi kuitenkin vuosikymmeniksi ensin yöpakkasiin (1958) ja lopullisesti noottikriisiin (1961). Neuvostoliiton kaatuminen palautti lotat osaksi suomalaisen elokuvan sotaepookkia.

Jari Sedergren 9.12.2009