Olympia, I – II

Leni Riefenstahlin Olympiafilmin ensimmäisen osan voit nähdä to 14.10. alkaen klo 19 Orionissa, Suomen elokuva-arkiston elokuvateatterissa Helsingin Eerikinkadulla. Toinen osa esitetään perjantaina 15.10. klo 19. Elokuvissa on suomenkielinen elektroninen tekstitys. Muista myös superharvinainen nitraattifilmiversio elokuvasta Tabu - Tarina Etelämantereelta (1931, ohj. F. W. Murnau) tiistaina klo 21. Se tilaisuus EI toistu elinaikanasi, maailman toisesta nitraattikopiosta tämä on se ainoa esitettävissä, ja on luultavasti viimeinen kerta uusinnassa 16.10. klo 19. Keskiviikkona 13.10. klo 17 esittelen yhdessä Ilkka Kippolan kanssa Suuren Kekkosillan. Merkkaa kalenteriisi ja tule. Saa levittää tietoa!

Muut nimet: Olympia, Teil I, Fest der Völker / Olympiafilmi: Kansojen juhla / Olympia, I del, Nationernas Fest; Olympia, Teil II, Fest der Schönheit / Olympiafilmi: Kauneuden juhla / Olympia, 2. del, Skönhetens fest. Valmistusmaa ja -vuosi: Saksa 1938. Tuotantoyhtiöt: Tobis-Cinema A.G. / Olympia Film. Ohjaus: Leni Riefenstahl. Kuvaus: Willy Zielke, Hans Ertl, Walter Frentz, Guzzi Lantschner, Kurt Neubert, Hans Schieb. Kaikkiaan "40 Saksan parasta kuvaajaa". Lavastus: Robert Herlth. Musiikki: Herbert Windt. Leikkaus: Leni Riefenstahl. Selostajat: Paul Laven, Rolf Wernicke, Henri Nannen, Johannes Pagels. Helsingin ensi-ilta: I osa 5.8. 1938 Rex, II osa 8.1. 1939 Bio-Bio, Rex. Televisiolähetys: I osa: 16.6. 1991 YLE TV1, II. osa: 23.6. 1991 YLE TV1. Filmitarkastus: Osa I, 21757 – S – 3480 m. Osa II, 21758 – S – 2900 m. Kestot: 125 min (I), 97 min (II).

Jo se tosiseikka, että elokuva Berliinin olympialaisista on saanut ensi-iltansa vasta nyt, kertoo ettei sitä koskaan ajateltukaan ajankohtaiseksi reportaasiksi. Tämän tehtävän ovat viikkokatsaukset täyttäneet kiitettävällä tavalla.
Kun sain tehtäväkseni tämän elokuvan suunnittelun, oli minulle heti selvää, että realistisista tapahtumista oli saatava esiin olympiakisojen henkinen idea, oli annettava muoto niille sisäisille voimille, jotka viime kädessä vasta luovat niiden suuruuden ja arvon.
Ihmisen ikuinen kaipuu täydellisyyteen ja kauneuteen, taistelu ja kansoja yhdistävä olympiaidea olivat pääasialliset motiivit, jotka näin tehtävässäni.
Nykypäivän taistelijoiden elävä todellistaminen elokuvan prologissa tuo esille klassisten hahmojen ihanteen. Heitä edustavat naishahmot, joissa ruumiillistuu kaikki se kaipuu, josta liekki yhä uudelleen syttyy.
Stadionilla koemme sitten taistelun – maailman parhaat panevat kaikkensa peliin maansa, kansakuntansa puolesta.
Kun suomalaiset taistelevat, kun Glenn Morris saavuttaa 10-ottelussa uuden maailmanennätyksen, tai kun oma poikamme Karl Hein viimeisellä keskittyneellä heitolla sinkauttaa moukarin lentoon, voimme näissä kuvissa kokea kauneuden ja taistelutahdon yhtyvän mitä suurenmoisimmassa sopusoinnussa.
Niinpä tämän elokuvan ei ole määrä jäädä vain muistoksi Berliinin olympiakisojen unohtumattomista päivistä, sen on määrä olla kannustin ja vertauskuva nuorisolle, vielä kauniimmalle, vielä täydellisemmälle.

– Leni Riefenstahl (Saatesanat, 1938)

Sekä Triuph des Willens että Olympia avasivat uusia ulottuvuuksia elokuvalle. Ei edes Kon Ichikawan suurelokuva Tokion olympialaiset ole pystynyt ylittämään sitä, mitä Leni Riefenstahl teki Olympia-elokuvassaan, joka säilyy monumentaalisena tutkielmana urheilusta, ja yhtä vaikuttavan 30 vuotta myöhemmin kuin syntyaikanaan. Ensimmäiset 20 minuuttia ovat loistava esimerkki tietoisesta tai tiedottomasta propagandasta; olympiakisojen kansainvälinen perinne toimii käyttövoimana jaksossa, joka muistettavasti huipentuu olympiatulen saapumiseen Hitlerin Saksaan; jaksossa ei ole mitään kommentaaria, vain pitkä musiikkijohdanto säestää impressionistista tutkielmaa klassisesta Kreikasta. Näemme kreikkalaisten temppelien raunioita, patsastutkielmia, alastomia urheilijoita, jotka edustavat olympiakisojen perinnettä ja tulen siirtymisen juoksijalta juoksijalle, maasta toiseen, kunnes se syttyy Berliinin stadionilla ja Hitler julistaa kisat avatuiksi. Tämän jälkeen alkaa yhteensä kolme ja puoli tuntia kestävä ainutlaatuinen katsaus eri lajeihin. Ensimmäinen osa kattaa yleisurheilun huipentuen maraton-juoksuun, toisessa osassa käydään läpi voimistelu, nykyaikainen 5-ottelu, purjehdus, pallopelit, ratsastus, 10-ottelu ja uinti.

– Roger Manvell & Heinrich Fraenkel (The German Cinema, 1971)

XI nykyajan olympiadin kisat pidettiin kansallissosialistisen Saksan pääkaupungissa Berliinissä 1.8. -16.8. 1936. Mukana oli 49 kansakuntaa ja osanottajiakin yli 4000, mikä löi entiset ennätykset. Myös tulostaso oli huippua: 16 maailmanennätystä ja 83 olympiaennätystä olivat siitä todisteena. Suomen saalis oli 8 kultaa, 6 hopeaa ja saman verran pronssia. 10000 metrillä Ilmari Salminen, Arvo Askola ja Volmari Iso-Hollo ottivat kolmoisvoiton. Lisäksi Suomi sai kaksoisvoiton 5000 metrillä ja 3000 metrin esteissä.
Kisat valjastettiin Saksan propagandan käyttöön ja sen myötä Leni Riefenstahlin kaksiosainen Olympia-elokuva sai mahtavat valtiolliset resurssit, vaikka tuotantoyhtiö piilotettiinkin yksityisiin suojiin. Tämän yhteyden ohjaaja 1950-luvulla kiisti ja väitti päinvastoin propagandaministeri Joseph Goebbelsin protestoineen elokuvaa. Yhteys on nykyään selvä, eikä se ollut salaisuus aikalaisillekaan, olihan elokuvan ensi-ilta valtaisan paraatin ohella valtakunnankansleri Adolf Hitlerin 49.-vuotissyntymäpäivän päätapahtuma.
Riefenstahlin elokuvan propagandistisen ytimen on tiivistänyt tiukimmin Susan Sontag (teoksessa "Fascinating Fascism", 1974) kirjoittamalla:

"Sekä kommunistisessa että fasistisessa politiikassa tahto lavastetaan julkiseksi johtajan ja kuolon draamassa. kiinnostavaa kansallissosialistisen taiteen ja politiikan suhteessa ei ole se, että taide alistetaan politiikalle, sillä tämä on totta sekä oikeisto- että vasemmistodiktatuureissa, vaan se että politiikka osallistui taiteen retoriikkaan – taiteen myöhäisromanttisessa vaiheessa."

Elokuvaohjaaja Leni Riefenstahl, suomalaisten lehtien luonnehtimana "selväpiirteinen, tyyni, asiantunteva ja mukaansatempaava" tunnettiin maailmalla hyvin, eikä hän tuolloin peitellyt aiemman kokemuksen tuomaa apua pyrkiessään "mahdollisimman täydelliseen kokonaisuuteen".

"Uutta elokuvassani on se, että se on dramaattinen elokuva ilman juonta. [- - -] Työssä oli suureksi avuksi se kokemus, jonka olin Nürnbergin puoluepäiväfilmiä Triumph des Willens sekä muita aikaisempia elokuviani valmistaessani saanut", Riefenstahl kertoi haastattelussaan elokuvan ensi-osan rantautuessa Suomeen.

"Valinta, keskittäminen, aineiston seulonta vei aikaa. Tällöin näin jo suurin piirtein, mitä oli ensi aluksi jätettävä pois. Esim. juoksuista oli mukaan tietysti otettava tärkeimmät lyhyitten, keskipitkien ja pitkien matkojen juoksut. Niinpä 10,000 metrin juoksun tarkka kuvaus oli tärkeää, siinä kun suomalaiset voittivat kolme ensimmäistä palkintoa – ainutlaatuinen, dramaattinen tilanne."

Erityisesti Riefenstahl kertoi joutuneensa kamppailemaan äänen kanssa. "Tärkeä, mutta vaikeasti ratkaistava kysymys olympiafilmissä oli ääni. Kokeilin äänenottoa katsomosta. Ääni oli liian räikeää, liian meluisaa kahden tunnin esitykseen. Sopivin keinoin sitä vaimennettiin, muutamiin kohtiin sovitettiin musiikkia, äänityksessä jarkittiin tarkoin sen sopivaisuutta kunkin urheilulajin 'sieluun'. Muutamista otteluista otettiin 16 eri ääninauhaa, jotka sitten yhdistettiin. Se vaati paljon aikaa ja rahaa. Materiaalin leikkauksessa pidin silmällä, että mahdollisuuksien mukaan jokainen maa tulisi edustetuksi, tietenkin urheilutasonsa mukaan."

Valtiolliset järjestelyt takasivat, että rahaa tekemiseen riitti, vaikka siitä Riefenstahl ei ymmärrettävästi puhunut. "Olympiafilmi maksoi kaiken kaikkiaan 2,300,000 Saksan markkaa, molempine osineen ja ranskalaisine, englantilaisine ja italialaisine ääniversioineen."

Suomalaisista sanomalehdistä Suomen Sosialidemokraatti tyytyi Riefenstahlin vierailun yhteydessä yhden palstan kuvitettuun uutiseen ja huomautti pisteliäästi propagandasta: "Filmi esitettiin yksityisesityksessä myös Helsingissä, jolloin suomalaisella katsojalla oli syytä säälien todeta, että ohjaajan kieltämättä erinomaiset kyvyt oli asetettu palvelemaan perin huonoa tarkoitusta."

Lehti kehui ohjaajan taitoa vangita koko tapahtuman rytmi ja luonnehti ettei elokuva "ole vain reportaashifilmi, vaikka sen ainoana aiheena on todellisuus. Ohjaaja on käsitellyt materiaaliaan monin tavoin itsenäisesti, siten saavuttaakseen taiteellisen korostuksen. Hän mainitsee, että työssä oli ollut 40 valokuvaajaa, jotka laukaisivat kaikilta mahdollisilta suunnilta. Näin on elokuvasta tullut todellisempi kuin itse todellisuus".

Riefenstahlia kaavailtiin myös Helsingin olympialaisten elokuvan tekijäksi vuonna 1952, mutta hän kieltäytyi kunniasta vanhan tuttavansa Risto Orkon pyynnöistä huolimatta, aivan kuten hän sanoi ei myös Oslon talviolympialaisten järjestäjille. Suomalaista olympiafilmia kuvaamassa ja suunnittelemassa oli kuitenkin joukko Riefenstahlin luottokuvaajia. Juuri heidän ansiostaan suomalaisesta olympiaelokuvasta karsittiin pois propagandistisia elementtejä.

– Jari Sedergren 14.10. 2004