Houkutuslintu

Ruotsinkielinen nimi: Lockfågeln. Valmistusmaa ja -vuosi: Suomi 1946. Tuotantoyhtiö: Fenno-Filmi Oy. Tuotantopäällikkö: Yrjö Norta. Studiopäällikkö: Eero Leväluoma. Tuottaja: Emil Viljanen. Ohjaus: Roland af Hällström. Käsikirjoitus: Viljo Hela (= Roland af Hällström). Kuvaus: Esko Töyri apulaisenaan Lasse Boman (kamera-assisentti), Niilo Jalava (kuvausapulainen). Leikkaus: Tapio Ilomäki. Äänitys: Emil Häkkänen apulaisenaan Gösta Salminen. Musiikki: Tapio Ilomäki. Lavastus: Eero Levä. Päähenkilöt: Laila Jokimo (Marja Linnoila), Eino Kaipainen (Antti Kaukonen), Eero Leväluoma (Jussi Lehtonen), Maire Karila (Tuulikki), Joel Asikainen (Riku), Irja Rannikko (Liisa), Kalle Viherpuu (maalaisisäntä), Kerttu Salmi (”hierojatar”), Hillevi Lagerstam (Anja), Mauri Jaakkola. Helsingin ensi-ilta: 1.3.1946 Bio-Bio, Rex. Teatterilevitys: Bio-Kuva Oy. DVD: 2006 Finnkino Oy. Televisiolähetyksiä: 10.9.1966 MTV1, 23.4.1980 ja 24.7.1990 MTV2. VET: A-2171 – K16 (2001: K15) – 2300 m / 85 min (1946 sensuuri leikkasi saunakohtauksesta 10 m)

Roland af Hälström aloitti elokuvauransa ohjaajana Väinän Filmin ainoaksi jääneessä elokuvassa Paimen, piika ja emäntä (1938). Ura jatkui teknisenä ohjaajana Johan W. Bruniuksen mykkäelokuvan Vänrikki Stoolin tarinoiden (1926) sonorisoidussa versiossa (1939). Talvisodan jälkeen hän ohjasi Jäger-Filmille nykyisin kadonneen elokuvan Simo Hurtta (1940). Sodan jälkeen Hällström toimi Teuvo Tulion apulaisohjaajana elokuvan Sellaisena kuin sinä minut halusit suomen- ja ruotsinkielisissä versioissa.

Fenno-Filmi oli elokuvaohjaajien Yrjö Nortan ja Theodor Lutsin vuonna 1942 perustama yhtiö. Yhtiön osakkaat vaihtuivat usein, mutta toukokuun lopussa 1944 Oy Bio Kuvan johtaja Emil Viljanen, Oy Maxim Ab:n johtaja Väinö Mäkelä ja kapteeni Lars Nilsson ostivat Erkki Jarmalle kuuluvat osakkeet. Heistä tuli myös hallituksen varsinaisia jäseniä. Varajäseneksi tuli Väinön poika Mauno Mäkelä. Kun Theodor Luts pakeni sodan loputtua maasta, Emil Viljanen otti toimitusjohtajan tehtävät. Vuonna 1946 sota oli selvästi elokuva-alalla ohi: Mäkelät saattoivat hyväksyä sodan aikaisen päävastustajansa Yrjö Rannikon toimitusjohtajaksi, kuitenkin vain kolmeksi vuodeksi, kun Mauno Mäkelä ryhtyi yhtiön toimitusjohtajaksi toukokuussa 1949.

Sodan aikana Fenno-Filmi oli profiloitunut jännitysfilmien tekijäksi. Sodan jälkeen ilme oli toinen, ranskalaishenkinen. Tyylisuunta sai Ilta-Sanomissa oman nimensäkin: "hairahtumafilmi" (IS 13.2.1946). Parhaiten suuntaus tunnetaan nykyisin kadun tasolla, elokuvateatterien ovien pielissä "kuppafilminä".

Houkutuslinnussa, joka oli mainoksen mukaan "rohkea ja nykyaikainen intohimojen tarina", pääosa on ilotytöllä, joka kyllääntyy kaupunkiin ja pakenee maalle, mistä löytää puhtaan rakkauden, vaikka hänen taustansa tunnistetaankin – tietenkin kaupunkilaisen kotkotuksista, alusvaatteista.

Katso-lehden kriitikko Anna Kerttu Wiik on tiivistänyt tunnelmat (30/1990) tiiviiksi esitykseksi. "Roland af Hällström on ladannut elokuvan alkuun vahvaa tunnelmaa, kapakassa viivähtää jopa mannermainen turmeltunut fiilis."

Se oli tavoitteenakin, sillä elokuvan esite luonnehtii tapahtumaympäristöä vähintään yhtä värikkäästi: "Ilotytön pälyileviä katseita, iskelmälaulajattaren räikeätä laulua, viinanmyyntiä, huvittelevan alamaailman elämöintiä. Tässä miljöössä alkaa Marjan, 'houkutuslinnun', tarina, yhden niistä monista, jotka paheitten ja intohimojen kuumeisessa leikissä yöperhosen tavoin aikansa leikkivät ja lopulta tuhoutuvat"

Sensuuri leikkasi pois vuonna 1946 nykykatsojalle varsin viattomat parikymmentä sekuntia nimihenkilö Marjan ja isännän morsian Tuulikin saunomisesta. Ruotsissa ja Ranskassa elokuvaa esitettiin lyhtentämättömänä ja varsinkin Pariisissa menestys oli luonnonläheisten saunanäkymien myötä hyvä. Elokuva on tiettävästi saatu myydyksi myös Venezuelaan, Argentiinaan, Brasiliaan ja Kreikkaan.

– Jari Sedergren 30.1.2008