Melancholian 3 huonetta

Ruotsinkielinen nimi: Melancholia 3 rum. Englanninkielinen nimi: Three Rooms of Melancholia. Valmistusmaa ja -vuosi: Suomi 2004. Tuotantoyhtiöt ja tuottajat: Magic Hour Films (Lise Lense-Møller), Lisbet Gabrielsson Film (Lisbet Gabrielsson), Millennium Film Oy Ltd (Kristiina Pervilä), MAJA.DE Films (Heino Deckert). Ohjaus, käsikirjoitus, kuvaus: Pirjo Honkasalo. Kamera-assistentti: Marita Hällfors. Leikkaus: Niels Pagh Andersen, Pirjo Honkasalo. Negatiivinleikkaus: Tuija Kotamäki (Finnlab). Värinmäärittely: Markku Lind. Digitaalinen jälkituotanto: Greg Fisher, Tomi Nieminen. Kertoja: Pirkko Saisio. Äänisuunnittelu: Martti Turunen. Äänitys: Mart Otsa, Kristiina Pervilä, Jaak Elling. Äänen miksaus: Olli Pärnänen. Musiikki: Sanna Salmenkallio. Musiikin tuotanto ja miksaus: Timo "Tipi" Tuovinen. Musiikin äänitys: Mikko Oinonen, Tipi Tuovinen. Muusikot: Risto Joost, Outi Iljin, Max Savikangas, Ulla Hammarberg. Tekstit: Jan-Eric Nyström. Helsingin ensiesitys: 8.10.2004 Tennispalatsi 13. Televisioesityksiä: 29.3.2006, 7.1.2007 ja 3.12.2008 YLE TV2, Dokumenttiprojekti. VET A-29699 (VHS) – K11 – 3009 m / 106 min

Motto: Kaksi palkintoa Venetsian elokuvajuhlilla 2004: Human Rights Film Network Award sekä naisohjaajalle myönnettävä Lina Mangiacapre -palkinto; lisäksi opiskelijajuryn EIUC-kunniamaininta. Pääpalkinto Kööpenhaminan dokumenttielo-kuvafestivaalilla 2004. Amnesty Internationalin Doen-palkinto (5000 e) Amsterdamin kv. dokumenttielokuvafestivaa-lilla (IDFA) 2004. Jussit 2005: paras dokumenttielokuva, paras musiikki: Sanna Salmenkallio. Pääpalkinto Kroatian kansainvälisellä Zagreb Dox -dokumenttielokuvafestivaalilla 2005. Yli 30-minuuttisten elokuvien sarjan pääpalkinto Tampereen elokuvajuhlilla 2005. Signis (kv. katolinen viestinnän ammattilaisten järjestö) -palkinto Mar del Platan festivaalilla Argentiinassa 2005. Kansainvälisten kriitikkojen FIPRESCI-palkinto Thessalonikin kv Images of the 21st Century -dokumenttielokuva-festivaalilla Kreikassa huhtikuussa 2005. Seeds of War -palkinto Full Frame Documentary Film Festivalilla Pohjois-Carolinassa USA:ssa huhtikuussa 2005. Innovatiivisimman elokuvantekijän Arie & Bozena Zweig Innovation -palkinto Chicagon kv. dokumenttielokuvafestivaalilla USA:ssa 2005. Erikoismaininta Tel Avivin DocAviv-dokumenttielokuvafestivaalilla 2005. Parhaan ohjaajan palkinto One World -festivaalilla Prahassa, Tsekissä (jaettu) 2005. Elokuvatuotannon laatutuki 2005 (65 000 e). Pääpalkinto Prix Italia -festivaalilla Milanossa 2005.

Suomen tunnetuimman dokumenttiohjaajan Pirkko Honkasalon kansainvälinen ura on huikea. Melancholian 3 huonetta kuitenkin ylitti kaikki aiemmat saavutukset. Edellä lueteltujen palkintojen lisäksi se on saanut lois-tavan kriitikkovastaanoton yli 100 maassa. Neljä vuotta vienyt kuvaustoiminta ei ollut helppoa, ehkä vaarallistakin, mutta peräänantamattomalla asenteella varustetuille tekijöille mahdollista. Honkasalon niukka, mutta varma kuvaustyyli, jota voisi luonnehtia tarkkailevaksi, on omiaan sellaisiin yhteyksiin. Hukkakuvia ei ole. Dialogi on vähäistä, voice-over käytössä minimaalisen vähän, mutta musiikki saa vahvistaa vaikutelmia vapaasti.

Elokuvan ensimmäinen huone on nimeltään "Kaipaus". Se kertoo Pietarin lähellä olevasta Kronstadtin sotilas-akatemiasta, joka yksi lähes 2000:sta Venäjällä. Kouluun tulevat lähes poikkeuksetta vähäosaisten jälkeläisiä, katulapsia, vanhempien hylkäämiä, hyväksikäytettyjä tai orvoksi jääneitä lastenkodin kasvatteja. 9–11-vuotiaina sotakoulun aloittavien joukossa on myös sotaorpoja Venäjän käymistä sodista, myös Tsetseniasta. Mutta koulussa on ruokaa ja ystäviä ja sen 15-vuotiaina päättäneillä on tulevaisuus, päinvastoin kuin siellä ulkona.

Toinen huone, "Hengittäminen", matkaa yhden Kronstadtin sotakoulun oppilaan mukana Tsetsenian sodan runtelemaan Groznyihin. Mustavalkoinen filmaus löytää raunioista kovia kokeneita asukkaita, rikkinäisiä perheitä, työläisiä ja raunioissa sinnitteleviä kulkukoiria. Tsetseenilasten saama lohtu on ainoa toivo, jonka on vaikeaa nähdä kasvavan tulevaisuudeksi.

Viimeinen huone, "Muistaminen", on kuvattu Tshetshenian naapuriosavaltiossa Ingusiassa. Kuvankauniiden vuoristomaisemien ja lammaslaumojen idylliä rikkovat monet pakolaisleirit sodan ääniä pelkäävine lapsineen, joita jopa kuolevat vanhemmat viimeisenä tekonaan sinne tuovat. Orpokotia pitävät Gatajevit joutuivat sittemmin vaikeuksiin myös Liettuassa, mutta saivat tuekseen elokuvantekijöiden tuen kaikkialla maailmassa.

Sodan ja karujen yhteiskuntien lapsiuhrien painajaismaiset olosuhteet ja julma maailma kuvittuu vahvoilla, tunteita herättävillä kasvokuvilla. Lähikuvien maailmassa on mahdollista myös sielun peiliin liittyvä inhimillinen optimismi. Sitä varjostaa kuitenkin ajatus siitä, mitä nämä kovia kokeneet lapset tekevät aikuistuttuaan.

Jari Sedergren Orionin esitykseen 12.1.2011