Opri

Ruotsinkielinen nimi: Opri. Valmistusmaa ja -vuosi: Suomi 1954. Tuotantoyhtiö: Suomen Filmiteollisuus Oy. Tuotannonjohto: T. J. Särkkä. Ohjaus: Edvin Laine. Käsikirjoitus: Olavi Veistäjä Kyllikki Mäntylän näytelmään. Kuvaus: Pentti Unho. Olavi Tuomi (B-kuvaaja), Antero Ruuhonen (kamera-assistentti). Lavastus: Karl Fager. Ehostus: William Reunanen. Vivan Gustafsson (kampaaja). Musiikki: Heikki Aaltoila. Leikkaus: Armas Vallasvuo. Ääni: Kaarlo Nissilä. Kuvaussihteeri: Maila Toivo. Järjestäjä: Paavo Hukkinen. Pääosissa: Rakel Laakso (Opri), Elsa Turakainen (Akviliina), Elna Hellman (Miina), Liisa Pakarinen (Tiina), Ossi Kostia (Otto Arolin, ent. käräjäkirjuri), Eero Roine (Alpertti, ent. maalari), Sylvi Salonen (kunnalliskodin johtajatar Laine), Marjatta Kallio (Heinäsirkka), Kosti Klemelä (Jussi, renki), Esko Vettenranta (ylikonstaapeli Lauri Marto), Saimi Vuolle (Anttilan emäntä), Kunto Karapää (Mannolan Yrjö), Nestori Sarri (veitsenteroittaja), Kaarlo Saarnio (sokea hoidokki), ida Salmi (Mannolan emäntä), Hannes Veivo (Vesi-Antti), Veikko Sinisalo, Usko Kantloa, Paavo Hukkinen, Osmo Pöntinen(kylänpoikia), Kyösti Erämaa (maanmittausinsinööri), Heimo Karppinen, Enok Sikiö (maanmittausinsinöörin apulaiset), Irja Kuusla, Helmi Lehosti, Laina Laine, Hilly Lindqvist, Eino Noponen, Pentti Irjala, Kaarlo Halttunen, Otto Noro, Rosi Rinne, Annikki Linnoila, Urho Lahti, Anton Salmi (hoidokkeja), Jalmari Parikka (Tynkä-Taneli), Laila Rihte (tyttöjä tanssilavalla), Anu Kilpiö (tyttöjä tanssilavalla), Veikko Mård (poika tanssilavalla), Fiinu Autio (Oprin mummo), Anni Rönkkö (siivooja), Fritz-Hugo Backman (apteekkari). Helsingin ensiesitys: 25.12.1954 Rex, Tuulensuu. Televisiolähetyksiä: 19.1.1964 STV; 25.12.1965; YLE TV1; 10.11.1970 YLE TV1; 24.12.1974 YLE TV1; 7.10.1986 YLE TV1; 24.08.1990 YLE TV2; 23.10.1996 YLE TV1; 1.2.2003 YLE TV2; 27.7.2004 YLE TV2 – VET: A-5736 – S – 2160 m / 79 min

"Oprin suuri, tavanomaisuudesta poikkeava merkitys on siinä, että sitä katsottaessa ei voi pysytellä kylmänä ja välinpitämättömänä, se ei ole tyhjä ja yhdentekevä katsottava, niin kuin elokuvamme useimmiten", Juha Nevalainen kirjoitti viisaita sanoja aikalaisarvioinnissaan.

Kirjailija Kyllikki Mäntylän Karjala-aiheisesta tuotannosta ("Portti sulkeutuu", 1944, "Punaisen sillan kylä", "Opri", 1953, "Opri ja Oleksi", 1955, "Kala-Tirri", 1955, "Feutora ja muut monumentit", 1956) "Opri ja Oleksi" kelpasi säveltäjä Tauno Pylkkäselle kolmiosaisen oopperan libretoksi, mutta filmatisointeja on tehty vain "Oprista". Miksi suositun kirjailijan töitä ei ole nähty enemmän?

Linnan elämäkerturin Kalevi Kalemaan mukaan Oprin saattaminen elokuvaksi ei ollut helppoa: "Itkuherkkien naisdramaatikkojen kanssa suoraniitinen ohjaaja ei kaikistellen tahtonut pärjätä. Tampereen Työväen Teatterin johtajan, Eino Salmelaisen kanssa yhteistyötä tehdessään ilon pisaroista pettymyksen kyyneliin soudatellut karjalais-kuopiolainen Kyllikki Mäntylä oli hätää kärsimässä jouduttuaan 'Opri'-näytelmänsä kanssa Laineen ja Särkän filmikäsittelyyn. Ensiksi molemmat torjuivat suoralta kädeltä mäntylän ehdotuksen, että Salmelainen tekisi filmikäsikirjoituksen. Sen jälkeen kaikki meni kirjailijan mielestä pieleen, myös näyttelijävalinnat, Rakel Laakson nimihenkilöä ja paria muuta lukuun ottamatta, muutenkin iskettiin päätä turhaan Karjalan mäntyyn: "kamera liikkui liian nopeasti ja runous oli hävinnyt."

Tunnedynamiikan erot katkaisivat pian kirjailijan suhteen Salmelaiseen ja Laineeseenkin, vaikka näytelmän "Elämäntapaus" hän vielä vuonna 1955 ohjasi teatteriin. "Et sinä voi pakottaa Kansallista mihinkään erikoisoikeuksien antamiseen itsellesi", Laine sanoi kirjailijalle, kun tämä tarjosi Oprin elokuva- ja teatterimenestyksen jälkeen ohjattavaksi "Feutora"-näytelmäänsä.

Vaikka Laine ei ripustautunut kirjailijan mielestä riittävän hitaaseen tempoon, eikä pyrkinyt häikäisemään filmillisillä keksinnöillä, kuten eräskin kriitikko kirjoitti, kiiteltiin ohjaajan hallittua ja maltillista työskentelyä niin, että "siitä on pakko pitää".

Teatterinomaisuus, joka puhkoo suomalaisen elokuvan historiassa elokuvallisuuden rajoja häiritsevällä tavalla, eikä ollut poikkeuksellista myöskään Laineen henkilöohjausta painottavassa tyylissä, on tästä elokuvasta pois pyyhkäisty.

Tampereen Työväen Teatterin näyttelijät olivat olleet parhaita näytelmää teatterissa esitettäessä, mutta niin he olivat elokuvassakin. Kuvaaja Pentti Unho ei myöskään jättänyt käyttämättä Rakel Laakson kauniita kasvoja erityisen kiinnittävinä kohteina ja kun Heikki Aaltoilan musiikkikin löysi liikutuksen, herkkyyden ja toimivan paikkansa, on tuloksena yksi suomalaisen elokuvan klassikoista – ehkä jopa hieman turhankin taka-alalle jäänyt. Opri on mestariteos tämänkin päivän näkökulmasta.

– Jari Sedergren 21.9. 2005