Zakroishtshik iz Torzhka

Venäjänkielinen nimi: Закройщик из Торжка, suomenkielinen nimi: Räätäli Toržokiskista. Ruotsinkielinen nimi: Skräddaren från Torsjok. Valmistusmaa ja -vuosi: Neuvostoliitto 1925. Tuotanto: Mezhrabpom-Rus'. Ohjaus: Jakov Protazanov. Käsikirjoitus: Valentin Turkin. Kuvaus: Pjotr Jermolov. Lavastus: Vladimir Jegorov. Pääosissa: Igor Iljinski (Petja Petelkin, räätäli), Olga Žizneva (tuntematon), Vera Maretskaja (Katja), Anatoli Ktorov (nuorukainen), I. Toltšanov (Semižilov, kauppi-as), L. Deikun (Širinkina, leski), Seratina Birman, E. Miljutina (Širinkinan naapureita). Helsingin ensiesitys: 27.2. 1976 Capitol. Televisiolähetyksiä: 12.12. 1975, YLE TV2, 10.10. 1982 YLE TV1. VET: 84578 – S – 75 min

Jakov Aleksandrovits Protazanov (1881-1945) tunnetaan parhaiten paitsi historiallisista elokuvistaan myös siitä, että hän erikoistui sovittamaan kirjallisuutta (mm. Tolstoita )valkokankaalle. Hän oli syntyperäinen moskovalainen ja aloitti elokuva-alalla näyttelijänä vuonna 1905, ohjaajana hän debytoi jo neljää vuotta myöhemmin.

Ennen vuotta 1917 Protazanov ehti tehdä yli 40 näytelmäelokuvaa. Hän matkusti vallankumouksen yhteydessä muutamaksi vuodeksi Pariisiin, jossa hän työskenteli elokuvastudio Albatrossissa. Se oli perustettu Pariisin esikaupunkialueelle vuonna 1920 ja jatkoi toimintaansa aina vuoteen 1929 saakka: ajanjaksona siellä valmistui 60 elokuvaa. Muita venäläisiä ohjaajia siellä olivat Vjatšeslav Turžanski ja Aleksandr Volkov.

Protazanov onnistuttiin kuitenkin houkuttelemaan takaisin Venäjälle, olihan hänen viimeinen tsaarin aikana valmistettu ja silloin kielletty elokuvansa Isä Sergei itse asiassa oli Neuvosto-Venäjän ensimmäisiä julkisesti esitettäväksi hyväksyttyjä näytelmäfilmejä.

Protazanovista tulikin 1920-luvun suosituimpia elo-kuvaohjaajia Neuvostoliitossa. Scifi-elokuva Aelitan (1924) jälkeen ehti ennen räätälielokuvaa syntyä Ego prizyv (1925), joka kertoi pahoissa aikeissa Neuvostoliittoon palanneesta emigrantista, ja oli muutenkin "uutta neuvostoelämää" esittelevän aiheensa puolesta poliittisesti sopivampi kuin Aelita, jossa neuvostoinsinööri haluaa paeta maallisia murheitaan aina Marsiin asti.

Vuosia 1925-29 on nimitetty neuvostoelokuvan kulta-ajaksi, jolloin studioilla syntyi yli 500 elokuvaa. Yhteistä niille oli tietty valtion intressi. Räätäli Toržokista syntyi Kansallisen finanssikomitean tilaustyönä: ohjaaja Jakov Protazanovia pyydettiin tekemään elokuva aiheesta, joka tukisi valtion verotuottoja lisää-mään tarkoitettuja arpajaisia.

Vastaavia elokuvia syntyi tuolloin myös valtion intresseistä sukupuolitautien ehkäisemiseksi, mutta valtaosa elokuvista ajoi pohjimmiltaan poliittisia tarkoitusperiä.

Räätäli Toržokista esittelee sekin poliittisia teemoja: arpajaisvoiton saanut räätäli saa opetella elämäänsä muitakin arvoja kuin porvarillisen omistamisen periaatteen, mutta sitäkin tärkeämpi oli valistaa maaseudun asukkeja varovai-suuteen viekkaiden kaupunkilaisten kanssa toimiessaan.

Kuten Olli Alho kirjoitti esitteessään 1970-80 –luvun taitteessa, valtiointressi ei haitannut elokuvaa:

"Tästä perin byrokraattisesta lähtökohdasta huolimatta elokuvasta tuli viehättävän kepeä komedia. Tarina räätälistä, joka saa arpajaisvoiton, kuului Neuvostoliitossa mykän kauden tunnetuimpiin ja suosituimpiin teoksiin.

Neuvostoliiton elokuvahistoriassa tällä elokuvalla oli oma erityinen merkityksensä. Käsittämättömän tuotteliaan Protazanovin tuotannossa […] sitä pidetään ehdottomasti parhaana komediana. Igor Iljinskin ja Vera Maretskan näyttelijänurat lähtivät tästä elokuvasta komeaan ja kauan kestävään nousuun.

Protazanov työskenteli vallankumouksen jälkeiset vuodet Pariisissa ja Berliinissä ja palasi 1923 hallituksen kutsusta takaisin kotimaahansa. Hänen komediansa, myös Räätäli, osoittavat, että hän oli tutustunut hyvin aikansa elokuvakomediaan. Protazanov käyttelee mykän farssin keinoja ammattilaisen tavoin, joskin vähemmän rikkaasti ja tutkitusti kuin aikansa parhaat amerikkalaiset slapstick-ohjaajat.

Igor Iljinski esittää yksinkertaista ja lievästi narrimaista räätäliä, joka muuatta leskeä pakoillakseen ajautuu Leningradiin, voittaa siellä arpajaisissa suuren summan rahaa ja palaa sitten kotikaupunkiinsa mielitiettynsä luokse. Suoritus on mainio – Iljinski kuului Moskovan Meyerhold-teatterin näyttelijäkuntaan – eikä ole ihme, että hänestä Räätälin jälkeen tuli nopeasti maan suosituin elokuvakoomikko."

- Jari Sedergren 3.6. 2003 siteeraten laajalti Olli Alhon aiempaa SEA-esitettä: (jonka lähteinä esim. Luda et Jean Schintzer, Histoire du Cinema Sovietique 1919-1940, Paris 1979)