Woodstock – Three Days of Peace, Music and Love

Suomenkielinen nimi: Woodstock – 3 päivää rauhaa, rakkautta, musiikkia. Valmistusmaa ja -vuosi: Yhdysvallat 1970. Tuotantoyhtiöt: Wadleigh-Maurice Ltd. / Warner Bros. Tuottaja: Robert Maurice. Ohjaus: Michael Wadleigh. Kuvaus: Michael Wadleigh, David Myers, Richard Pearce, Don Lenzer, Al Wertheimer. Musiikki: Alkumusiikki: Canned Heat: "Goin' Up the Country"; Crosby, Stills, Nash & Young: "Suite Judy Blue Eyes", "Wooden Ships", "Woodstock", "Long Time Gone"; Canned Heat: "Going Up the Country"; Richie Havens: "Freedom" / "Sometimes I Feel Like a Motherless Child"; Canned Heat: "A Change is Gonna Come"; Joean Baez: "Joe Hill", "Swing Low Sweet Chariot"; The Who: "We're Not Gonna take It", "Summertime Blues"; Sha Na Na: "At The Hop"; Country Joe And The Fish: "I Feel Like I'm Fixin' To Die Rag", "The Fish And Cheer", "Rock And Soul Music"; Joe Cocker: "With A Little Help From My Friends": Arlo Guthrie: "Comin' Into Los Angeles": Ten Years After: I'm Goin' Home"; Jefferson Airplane: "McStep Blues", "Try"John Sebastian: "Younger Generation"; Santana: "Soul Sacrifice"; Sly And The Family Stone: "Dance To The Music", "I Want To Take You Higher", "Music Lover"; Janis Joplin: "Work Me Lord"; Jimi Hendrix: "Voodoo Child", "Star Spangled Banner", "Purple Haze". Loppumusiikki: Crosby, Stills & Nash: "Woodstock". Leikkaus: Martin Scorsese, Thelma Schoonmaker. Kesto: 186 min. Elokuva-arkiston esityksessä Director's Cut (1994): 222 min

Woodstockin rockfestivaali elokuussa 1969 merkitsi enemmän kuin vain musiikkia: se kokosi yhteen 1960-luvun loppupuolen uuden nuoren sukupolven pian hauraiksi osoittautuneet toivon ja parempana pidetyn, erilaisella tavalla vapaan ja iloisen elämäntavan idut. Tapahtuman takana oli kaksi nuorukaista, jotka vuokrasivat maanviljelijä Max Yasgurilta peltoa Sullivan Countysta, New Yorkin osavaltiosta, ja tilasivat joukon yhtyeitä kolmipäiväiseen konserttiin. Optimistiset järjestäjät varautuivat 60 000 katsojaan ja saivat 400 000.

Sateen sotkettua logistiikan täysin paikka julistettiin katastrofialueeksi, mikä ei ollut muutenkaan ihme, kohtasivathan siellä musiikki, mielikuvituksellinen pukeutuminen tai sen puute, kannabistuotteet ja LSD, Vietnamin sodan ja hallituksen vastaisuus, vapaa rakkaus, itämainen mietiskely ja hippiaate.

Tuottaja Bob Maurice osti kuvausoikeudet ja vastuuseen elokuvasta tuli joitakin lyhyitä dokumentaareja mm. eräistä rocklaulajista ohjannut ja Martin Scorsesen esikoiselokuvan Kuka kolkuttaa ovelleni kuvannut Michael Wadleigh. Warner Brothers satsasi satatuhatta dollaria kuvatakseen Woodstockin kahdellatoista 16mm:n kameralla. Raakamateriaalia kertyi 120 tuntia. Siitä 60 prosenttia oli musiikkia, 40 prosenttia tapahtumaa itseään, kuvia "kolmesta rauhan ja vapauden päivästä". Elokuvan levennys 35–milliseksi ja leikkaaminen kolmituntiseen pituuteensa maksoi huikeat miljoona dollaria.

Tapahtuman 25-vuotisjuhlille elokuva tehdyssä Director's Cut- versiossa elokuva laajeni vielä 45 minuutilla: mukaan tulivat Canned Heat ("A Change Is Gonna Come"), Janis Joplin ("Work Me Lord") ja Jefferson Airplain ("McStep Blues", "Try"), joita alkuperäisessä elokuvassa ei ollut.

Mukana on nyt uudella kuvastolla Jimi Hendrixin legendaarinen pyroesitys, skandaalimainen kansallislaulun sovitus The Star Spangled Banner, jota säestävät nyt kuvat pellon mudassa festivaalin loppuhetkellä tallustelevista sitkaimmista festivaalisankareista.

Wadleigh sai elokuvan nimiinsä, mutta James Monaco antaa kunniaa Martin Scorseselle, tuolloiselle New Yorkin yliopiston opettajalle, joka organisoi yliopiston elokuvaopiskelijoita kuvauksissa ja valvoi valtavaa leikkausprosessia, jossa kuvatun materiaalin hahmottomalle massalle annettiin muoto ja rytmi. Tärkeä editoija on myös Thelma Schoonmaker.

Monacon mukaan Woodstock on eräitä merkittävimpiä leikkauksen ammattitaidon malleja sitten leikkauspöydän keksimisen, ja lisäksi se on toistaiseksi paras esimerkki "split screenin", jaetun kuvan, käytöstä – keino jolla myös tunti tai pari lisää aineistoa saatiin mahdutettua valmiiseen elokuvaan.

Valtavasta työpanoksesta huolimatta Woodstock jää hajanaiseksi, orgaanisesti kasvavaksi, jatkuvasti liikkuvaksi elokuvaksi, josta on turha yrittääkään hahmottaa kokonaisnäkemystä sen enempää tapahtuman kulusta kuin sen tai esitetyn musiikin hengestäkään. Elokuva antaa kuitenkin tarpeeksi tilaa tärkeimmälle, musiikille ja sen sanomalle, tehdäkseen sille oikeutta. Elokuva ei idealisoi tapahtumaa, mutta tekee siitä tiliä asettuen selvästi sen unelman puolelle, joka rockiksi aineellistuneena keräsi hetkeksi todellisen joukkoliikkeen ympärilleen.

- James Monacon ("American Film Now"), Varl Henrik Svenstedtin (Chaplin 4/1970) ja muiden lähteiden mukaan Eila Anttila. Täydenteli ja toimitti edelleen Jari Sedergren (2004).