In nome della legge

Elokuva esitetään Orionissa 14.12. klo 19.00

Suomenkielinen nimi: Lain nimessä. Ruotsinkielinen nimi: I lagens namn. Valmistusmaa ja -vuosi: Italia 1949. Tuotantoyhtiö: Lux film s.p.a. Tuottaja: Luigi Rovere. Antonio Musu. Ohjaus: Pietro Germi. Käsikirjoitus: Giuseppe Mangione (tarina). Tarinaa muokkasivat lisäksi Federico Fellini, Pietro Germi ja Aldo Bizzarri. Tullio Pinelli (käsikirjoitus). Perustuu Giuseppe Guido Lo Schiavon romaaniin "Piccola pretura". Kuvaus: Leonida Barboni. Lavastus: Gino Morici. Musiikki: Carlo Rusticelli. Leikkaus: Rolando Benedetti. Pääosissa: Massimo Girotti (Guido Schiavi), Jone Salinas (paronitar Teresa Lo Vasto), Camillo Mastrocinque (paroni Lo Vasto), Charles Vanel (Turi Passalacqua), Saro Urzì (marsalkka Maresciallo Grifò), Turi Pandolfini (Don Fifi), Umberto Spadaro (Faraglia), Saro Arcidiacono (Il cancelliere), Ignazio Balsamo (Francesco Messana), Nanda De Santis (Lorenzina), Francesco Navarra (Vanni Vetriolo), Nadia Niver (Bastianedda), Pietro Sabella (Gallinella). Helsingin ensiesitys: 9.9.1955 Adlon – maahantuoja: Kelo-Filmi Oy – VET: 42108 – K15 – 2770 m / 101 min

Italian Liguriassa syntynyt ja Roomassa kuollut Pietro Germi (1914–1974) tunnetaan komedioistaan ja draamoistaan. Il nome della legge on kuitenkin ensimmäinen toisen maailmansodan jälkeinen mafiaelokuva. Sen teemana on rikkaan maanomistajan ehdoton valta takapajuisessa maalaiskylässä ja esittämisen keinot sitovat sen neorealistiseen traditioon.

Neorealismi ei ollut ohjelma, joka olisi muodostanut sääntökirjan, eikä Germi sääntökirjoja edes kaivannut. Vaikutteita on listattavissa monia. Elokuvan kompositiosta ja leikkauksesta mieleen tulee helposti Sergei Eisenstein. Yhtymäkohdat amerikkalaisen westernin traditioon ovat huomattavia. Musiikilla on tärkeä asema. Germin luottohenkilö elokuvanteossa oli jo tähän elokuvaan musiikin tehnyt, marraskuussa 2004 kuollut Carlo Rusticelli, joka sai urallaan kaksi Oscar-ehdokkuutta, toisen niistä Germin elokuvassa Avioero italialaiseen tapaan (1961).

Kaupallista yleisömenestystä ja kansanomaista suosiota neorealistisista elokuvista, jotka muodostivat vain reilun kymmenesosan tehdyistä italialaisista elokuvista, tuli oikeastaan vain kolmelle: ensimmäisenä suosiossa paistatteli Roberto Rossellinin Rooma, avoin kaupunki (Roma, città aperta, 1945). Kapuallisesta näkökulmasta toiseksi ja kolmanneksi suosituimmat Lain nimessä ja Giuseppe De Santisin Katkeraa riisiä (Riso amaro, 1949), joka kertoi marxilaissävytteisen matalapalkkaisista tilapäistyötä tekevistä riisinpoimijanaisista. Ne valmistettiin vuonna 1934 perustetussa Lux-yhtymässä, jolla oli myös elokuvien maahantuojana käsissään elokuvan levityksen avaimet. Rossellinin Paisa – vapauden tuli (Paisà, 1946) ja Vittorio De Sican Polkupyörävaras menestyivät nekin kohtalaisesti, mutta eivät Germin elokuvan tasolle.

Nykyisin taka-alalle ja unohdetuksi tullut Germi oli elämänsä aikan suosittu myös kansainvälisesti. Avioero italialaiseen tapaan (1961) sai kolme nimitystä Oscareihin ja voitti parhaan ulkomaalaisen elokuvan palkinnon 1961. Suosio ei ollut omana aikanakaan itsestään selvä, sillä Germi ei rakastanut lehdistöä ja otti muutenkin etäisyyttä neorealismin pääteemoihin. Hänen kiinnostuksensa toimintaelokuvista, italowesterneihin ja komediaan ei ollut paras tapa miellyttää kriitikoita. Ongelmia tuotti se, että myös poliittisesti sosiaalidemokraatti Germi erosi marxilais-leniniläisistä kriitikoista ja ohjaajista. Siinä suhteessa hän rinnastuu Federico Felliniin, joka ei myöskään tehnyt mihinkään suuntaan "poliittisesti korrekteja" elokuvia.

Germin ystävä ja työtoveri Fellini antoi hänelle lempinimeksi "suuri puuseppä". Se kuvaa intohimoa luoda jotakin uutta ja erilaistä, mutta antaa arvoa ammattimiehen tavalle tehdä taidetta, vaikka se ei sitä aina tavoittelisikaan näkyvällä tavalla.

Nuori Guido Schiavi (Massimo Girotti) joutuu virkamiehenä Sisilian peräkylillä tekemisiin mafiosojen kanssa. Vastoin oletuksia hän asettuu vastahankaan taistellessaan lain, oikeudenmukaisuuden ja järjestyksen puolesta. Selvittäessään korruptiota ja sisäisiä ristiriitoja hän ei saa aikaan oikeastaan muuta kuin realistisen kohtaamisen mafian koko voiman kanssa. Germi käsittelee teemaa tuomitsematta kyläläisten oikeutta määrätä omista asioistaan, vaikka mafian kritiikki onkin selvää.

– Jari Sedergren 14.12. 2004