tiistaina, marraskuuta 02, 2004

Kahlekuningas

Ruotsinkielinen nimi: Utbryterkungen. Valmistusmaa ja -vuosi: Suomi 2002. Tuotantoyhtiöt: Kinoproduction Oy, Moviemakers Nord Ab, Filmpoll Nord AB. Tuotantopäällikkö, apulaistuottaja: Markku Tuurna. Tuottaja: Claes Olsson. Yhteistuottaja: Göran Lindström, Moviemakers Nord Ab. Ohjaus ja käsikirjoitus: Arto Koskinen. Apulaisohjaaja: Kimmo Taavila. Kuvauspäällikkö: Juha Tuura. Kuvaus: Hans Welin. Lavastus: Risto Karhula. Erikoistehosteet: Jari Hakala, Tuomo Hintikka, Petteri Linnnus, Sam Shingler (Generator Post) Puvut: Elina Kolehmainen, Karin Sundvall. Ehostus: Leila Mäkynen. Hilkka Stenberg ja Kaisa Pulkkinen (hiukset). Musiikki: Samuli Laiho. Laulut: "Minun sydämeni on särkynyt", (säv. A.W.Yrjänä/Janne Halmkrona, san. A.W.Yrjänä, sov. CMX & Gabi Hakanen) Oy EMI Finland Ab, CMX - kappale albumilta Isohaara. "Veckans affärer" (John Holm) John Holm, Multitone Musikförlag Ab, Warner/Chappell Music Sweden. "Miehen kunnia", (säv. ja sov. A.W.Yrjänä, teksti trad.), Alans Apartmen ja Timo Lindholm. "Kesäilta", (säv. ja sov. Samuli Laiho, san. Uuno Kailas). Selestina-kuoro, johtajana Tarja Vanhala. Leikkaus: Kauko Lindfors. Ääni: Jyrki Rahkonen. Äänisuunnittelija: Olli Pärnanen. Pääosissa: Miikka Enbuske (Esko), Emil Lundberg (Patrick), Heikki Hela (Toivo, isä), Maija Junno (Aino, äiti), Arttu Kapulainen (Juhani, Eskon veli), Sulevi Peltola (pappa), Lina Hofvenberg (Henele, Patrickin sisko), Ralph Carlsson (Patrickin isä), Joe Hamari (Sauli), Mikko lamminen, Joonas Lipponen, Petteri Siimes ja Ville Kotajärvi (Eskon kavereita), Mika Koski (Kenneth), Janne Hyytiäinen (Martti, poliisi, Saulin isä), Reijo Kontio (Usko Keränen), Kjell Morin (ruotsalainen siltavahti), Christian Sandström (ruotsalainen poliisi), Pauli Konttajärvi ja Kaisu Koski (opettajia), Juuso Hirvikangas ja Kimmo Taavila (lentäjät), Joni Alasaukko-oha, Niklas Pelli, Andreas Riestola ja Mattias Wiklund (ruotsalaista jengiä), Terveet Kädet bändin jäsenet: Arttu Kapulainen (laulaja), Heikki Rättyä (rumpali), Rauno Hemminki (basisti), Riku Rousu ja Ristomatti Myllylahti (kitaristit). Teatterilevitys: Columbia TriStar Egmont Film Distributors Oy. Videolevitys: Oy Nordisk Film Ab (2003) – 90 min

1970-luvulla elävä torniolainen nuori mies, 11-12 -vuotias Esko turvautuu valkoiseen valheeseen pelastaakseen nahkansa sen jälkeen kun ruotsalaispojille tarkoitettu, mutta omiin osunut kepponen osoittautuukin kalliiksi. Hyvän mielikuvituksen luova käyttö ei kuitenkaan käy kivuttomasti, sillä tihutyöstään kiinni jäävät parhaat kaverit hylkäävät Eskon, joka on päässyt tekosistaan kuin koira veräjästä. Uudeksi ystäväksi tulee Patrick Haaparannasta, Ruotsin puolelta.

Siirtymä Ruotsiin on tietysti jo edistysaskel teini-ikään tulevalle suomalaiselle: mieltä tuossa iässä kiihottavat asiat kuten rock ja sex ovat siellä kovemmassa huudossa kuin vielä puritaanisessa Suomessa. Perheet suhtautuvat ystävyksiin molemmilla puolilla rajaa varauksellisesti. Eskon luonteenpiirteisiin kuuluu se, että hän haluaisi olla jotakin muuta, mitä hän on. Sama vaiva on oikeastaan koko hänen perheensä ongelma. Mutta Patrickilla on pakkomielteitä, jotka liittyvät paitsi sotaan myös Harry Houdiniin, maailman kuuluisimpaan kahlekuninkaaseen, joka uhmaa fysiikan lakeja. Ja nyt Esko aikoo suorittaa Houdinin vaikeimman tempun.

Elämänpiiri käy rankaksi kun Eskon isä saa työstään potkut, äiti menettää hermonsa, vaarilla ei enää kaikki ole kohdallaan ja Patrick on saanut äärimmäisen vaarallisen sairauden, leukemian. Se avaa elokuvan teemat, joihin lukeutuvat niin sairaudet, kuolema, menetykset kuin surukin.

Nuoret näyttelijät tekevät valloituksen katsojien sydämessä. Heikki Hela esittää perusisää, joka ei oikeastaan lotkauta korvallakaan velvollisuuksiinsa sen enempää isänä kuin aviomiehenäkään. Kuusikymmenluvulla siitä saattoi jo olla seurauksia perheyhteyden jatkuvuudelle. Valitettavasti aina auvoisa Sulevi Peltola joutuu esittämään umpimielisen ex-sotasankarin roolia enemmän vaikenemalla kuin näyttelmällä.

Elokuva kiinnittää ansiokkaasti huomiota ajankuvaan. 1970-luku näyttäytyy valkokankaalta nykyiseen silmään pistävine korneine vaatteineen, väreineen ja junttiasenteineen kuin valistusfilmista "Ei koskaan enää".

– Jari Sedergren Suomen elokuva-arkiston esitteessä 29.10. 2004

Ei kommentteja: