L’Amico di
famiglia
The Family Friend
Italia
2006. Tuotantoyhtiö: Fandango. Indigo Film, Babe Films.Tuottajat:
Domenico Procacci, Francesco Cima, Nicola Giuliano. Ohjaus ja käsikirjoitus: Paolo Sorrentino. Leikkaus: Giogiò Franchini. Kuvaus:
Luca Bigazzi. Lavastus: Lino Fiorito. Puvut: Ortensia De
Francesco. Musiikki: Teho Teardo. Äänitys: Emanuele Cecere, Daghi
Rondanini. Pääosissa: Giacomo Rizzo (Geremia De Geremei), Laura Chiatti (Rosalba
De Luca), Marco Giallini (Attanasio), Luisa De Santis (Silvia), Fabrizio
Bentivoglio (Gino), Clara Bindi (Geremian äiti), Lorenzo Gioielli (Montanaro), Luigi
Angelillo (Saverio), Roberta Fiorentini (Saverion puoliso), Elia Schilton
(Teasuro). 110 min. Englanninkielisin tekstein.
Paolo Sorrentinon kolmas elokuva L’Amico
di famiglia (”Perheystävä”) oli osoitus uuden ohjaajan kyvyistä tehdä
kansainvälisesti huomiota kiinnittävää elokuvaa.
Geremia de Geremei on seitsemänkymppinen rahanlainaaja, ruma, rikas,
kyyninen ja ironinen – sanalla sanoen piikikäs. Hänellä on sairas ja pakkomielteinen
suhde kaikkeen, äitiinsä, isäänsä, naisiin ja tietysti rahaa, ylipäänsä
elämään. Hän on mies, johon kukaan ei halua törmätä, selvästi luonteeltaan mies
”joka ei ota vankeja”. Omasta mielestään hän on yksinäinen kaiken tämän vuoksi.
Mutta Paolo Sorrentino sanoo tässä Cannesin festivaaleille 2006 tuodussa
elokuvassaan, että ei vain Geremia vaan me kaikki olemme hänen kaltaisiaan.
Geremia, joka asuu vanhan äitinsä kanssa, on jatkuvassa hakemisen
tilassa. Hän tarvitsee vaimon tai ainakin naisen. Kun Geremia törmää Rosalbaan,
häneltä rahaa lainanneen perheen tyttäreen, hän on otettu, vaikka tunne on
täysin yksipuolinen. Lähtökohdat ovat Sorrentinon mustalle ja synkälle maailmalle
mitä sopivimmat.
Esikuvia pahaksi muotoutuneella räätälillämme on varsinkin 1800-luvun kirjallisuudessa:
Dickensiltä mieleen tulevat saiturien kuningas Uriah Heep ja Oliver Twististä
tunnettu roisto Fagin (joka on ajalleen tyypillisesti juutalainen) tai Grimmin
pahantahtoinen ja petollinen Rumpelstiltskin (joka on epäkorrektisti oman
aikansa kielellä kääpiö). Apurinaan likaisten töiden tekijänä Geremialla on
Gino, kahvilanpitäjä, jonka kautta esille tulee jälleen kerran italialaisen
elokuvan kosketus Amerikkaan, ihmemaahan.
Sorrentinon suunnat ovat monet, eikä hän takerru realismiin. Se onko
kyseessä todellisuus, mielikuvitus tai vaikkapa unet ei katsojalla aina aukea.
Ainakin hän välttää kriitikkojen inhoaman realismi-illuusion. Kriitikoiden
mielessä Sorrentino vertautui Italian elokuvan suureen erilaiseen, Federico
Felliniin, mutta yhtä hyvin on voitu ajatella, että ohjaaja on näihin vertailuihin
liiankin omaperäinen. Hän on oma lukunsa.
Jos Sorrentinon elokuvista hakee helposti kiitettävää, on se musiikin
kytkentä visuaaliseen. Siihen harvat kykenevät.
–
Eri
lähteitä käyttäen Jari Sedergren 2016
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti