You’re Ugly Too

You’re Ugly Too

Irlanti 2015. Tuotantoyhtiö: Savage Productions, Iris Film Board.Tuottajat: Conor Barry, John Keville. Ohjaus ja käsikirjoitus: Mark Noonan. Leikkaus: Colin Campbell. Kuvaus: Tom Comerford. Erikoistehosteet: . Lavastus: Neill Treacy. Ehostus: Julie-Ann Ryan. Musiikki: David Geraghty. Ääni: Dean Jones. Pääosissa: Laura Kinsella (Stacey), Aidan Gillen (Will), Simon McQuaid (baarimikko), Jesse Morris (vihainen kuski), George Pistreanu (Tibor), Erika Sainte (Emilile), Steve Wall (lakimies). 81 min

Irlantilaisen käsikirjoittaja-ohjaajan Mark Noonanin ensimmäinen elokuva You´re Ugly Too sai ensi-iltansa Berlinalen sukupolvi-sarjassa.  Keski-Irlannin näyttäviin maisemiin sijoittuva ja sen modernin maailman tuottamia vastakohtia taitavalla kamerakädellä visualisoiva elokuva on positiivisten ja negatiivisten tunteiden kuvaus hyveineen ja puutteineen. Elokuva on palkittu ainakin viidellä kansainvälisellä festivaalilla.

Muutamaa vuotta aiemmin isänsä menettänyt 11-vuotias Stacey (Lauren Kinsella) on olosuhteiden pakosta vaarassa joutua kasvatuskotiin. Eno Will (Aiden Gillen) ehtii kuitenkin vapautua vankilasta ajoissa, ja niin tyttö muuttaa vain kuusi viikkoa äitinsä kuoleman jälkeen syvälle Irlannin maaseudulle. Orpo tyttö ja eno tutustuvat hiljalleen toisiinsa, mutta heidän on kyettävä kestämään menneisyyden kipeät varjot. On päästävä jaloilleen ja annettava mennä, opettaa irlantilaisen huumorin täyttämä elokuva. Avainsanoina ovat toivo ja epätoivo, rakkaus ja väärinymmärrykset – vastakohtapareja voisi luetella enemmänkin. Niitä sitoo yhteen hyvä huumori.

Elokuvan tarinassa pari saa asuinpaikan Staceyn äidin trailerparkkiin jättämästä asuntovaunusta, mutta yhteiselämä ei ole helppoa, koska Willillä on tekemistä paitsi ehdonalaisvalvojansa myös isän roolin omaksumisessa, eikä Stacey teinikapinoinnissaan tee asioita ainakaan helpommaksi. Kun Staceyltä vielä evätään koulunkäynti sairautensa vuoksi, suhde kärjistyy entisestään, vaikka naapuriapua onkin tarjolla.

Elokuvan pienehkö henkilögalleria on uskottava. Ohjaaja käyttää paljon puhetta omassa käsikirjoituksessaan, mutta antaa visuaalista tilaa näyttelijöiden eleille ja ruumiin kielelle, mistä kiitos kuuluu myös kuvaaja Tom Comerfordin kuvaustyylille. David Gerarghtyn kitarapohjainen musiikki antaa tilaa, mutta on silti keskeisessä roolissa, sillä ohjaaja on sijoittanut 81-minuuttiseen elokuvaansa runsaasti musiikkipainotteisia montaasijaksoja.

–      Jari Sedergren 2016