Spider-Man

Spider-Man

Hämähäkkimies / Spiderman

Yhdysvallat 1977. Tuotantoyhtiö: Columbia Pictures Corporation, Danchuk Productons.Tuotannonjohto: Charles Fries, Dan Goodman. Tuottaja: Edward J. Montage. Ohjaus: B. W. Swackhamer. Käsikirjoitus: Alvin Boretz. Leikkaus: Aaron Stell. Kuvaus: Fred H. Jackman Jr. Erikoistehosteet: Don B. Courtney . Lavastus: James Hulsey, Charles Korian. Puvut: Frank Novak. Ehostus: Robert Hickman, Bette Iverson. Musiikki: Johnnie Spence, Greg Hundley. Ääni: Martin Raymond Bolger. Pääosissa: Nicholas Hammond (Hämähäkkimies / Peter Parker), David White (J. Jonah Jameson), Lisa Eilbacher (Judy Tyler), Michael Patatki (kapteeni Barbera), Hilly Hicks (Joe ”Robbie” Robertson), Jeff Donnell (May Parker, Peterin täti), Robert hastings (Monahan), Ivor Francis (professori Noah Tyler), Thayer David (Edward Byron). Stunttimies: Fred M. Waugh. Helsingin ensi-esitys: 4.4.1980 Rex, maahantuoja: Warner Bros. / Columbia Pictures. VET: 87855 – K12 – 2545 m /  93 min

Nyt vuonna 2016 elämme valkokankaiden supersankareiden aikaa. Uusin, jo pari vuotta liikkeellä elokuvateattereissa ollut villitys on yhdistää monet aiemmat sankarit yhteen ja samaan elokuvaan, usein keskinäisen vastakkainasettelun merkeissä. Supersankareiden yksilöllisyys on siis puntarissa uudesta näkökulmasta. Mutta näin ei ole aina ollut.

Hämähäkkimiehen hahmo sinällään oli tuttu Marvelin sarjakuvista jo vuodesta 1962. Amazing Fantasy -lehdessä esitelty supersankaritarina oli Stan Leen kirjoittama ja Steve Ditkon piirtämä. Siksi oli luontevaa, että ensimmäiset sovellukset televisioon olivat animaatioita.

Nyt nähtävä Hämähäkkimies oli televisiossa vuonna 1978 alkaneen sarjan The Amazing Spider-Man pilottiosa, jota tuottajat päätyivät levittämään myös elokuvateattereihin. Se ei ollut ajalleen ainutkertaista, sillä Ihmenaisen, Hulkin ja Dr. Strangen ja Kapteeni Amerikan ympärille rakennettiin 1970-luvun loppupuolella omat tv-elokuvansa (telefilm). Ne eivät olleet sarjoina kovin pitkäikäisiä, vaikka Hulk sentään jatkoi sillä kierroksella vuoteen 1982.

Spider-manin juonikuvio vaikuttaa lähes neljänkymmenen vuoden jälkeen kovin tutulta, vaikka tuttuutta voitaisiin hyvin etsiä jo 1950-luvun Teräsmies-tarinoista: New Yorkia ja oikeastaan muutakin maailmaa uhkaa riittävän hullu, rahanahne tiedemies, joka on tietokoneita hyväksikäyttämällä kehittänyt mahdollisuuden ajatuksensiirron avulla mullistaa elämän perusteet. Sanomalehti Daily Buglen toimituksessa kuitenkin tapahtuu kummia, kun radioaktiivinen hämähäkki puraisee tulevaa sankaria: lehden käyttämä free lance -valokuvaaja saa tämän sattumuksen kautta kolhuja kestävän ruumiin, liimanäpit ja kiipeilytaidon, jonka avulla konnia voi toimittaa sinne minne he laillisessa yhteiskuntajärjestyksessä kuuluvatkin.

Suoraviivaista ja selkeää, mistä myöhemmät hämähäkkimiestarinat pyrkivät irti päästäkseen syvempiin vesiin. Aivan kuten Batman-tarinoissa synkemmät ja mutkallisemmat juonet kytkeytyvät supersankarien identiteettien monimuotoisuuteen ja sen aiheuttamiin vakaviin henkilökohtaisiin ongelmiin. Toki viitteitä elokuvamme antaa siihenkin, sillä huonona vaihtoehtona rahalle ovat nimenomaan joukkomittaiset itsemurhat, teema, jota traumaattinen Hämähäkkimies ikuisesti tulee vatvomaan yksilötasolla omassa elokuvaelämässään.

–      Jari Sedergren 2016