Monster House

Monster House

Monsteritalo

Yhdysvallat 2006. Tuotantoyhtiö: Sony Pictures Animation. ImageMovers, Amblin Entertainment, Relativity Media. Tuotannonjohto: Robert Zemeckis ja Steven Spielberg sekä Jason Clark. Tuottajat: Kack Rapke, Steve Starkey. Ohjaus: Gil Kenan. Käsikirjoitus: Dan Harmon, Rob Schrab, Pamela Pettler. Kuvaus: Paul C. Babin, Xavier Pérez Grobet. Puvut: Ruth Myers. Kuvasuunnittelu: Ed Verraux. Musiikki: Douglas Pipes. Lavastus: Norman Newberry ja Greg Papalia (art.dir), lavasteet: Kate J. Sullivan. Leikkaus: Fabienne Rawley, Adam B. Scott. Animaatio: Kevin Wang (motion capture -tekniikka), Robert Fox (johtava animaattori).  Pääosissa (äänet): Steve Buscemi (Nebbercracker), Mitchel Musso (D.J.), San Lemer (Chowder), Spencer Locke (Jenny), Maggie Gyllenhaal (lastenvahti Zee), Catherine O’Hara (äiti), Fred Willard (isä), Jason Lee (Bones), Jon Heder (Reginald “Skull” Skulinski), Kevin James (konstaapeli Landers), Nick Cannon (konstaapeli Lister) ja Kathleen Turner (Constance). Helsingin ensiesitys: 13.10.2006 Tennispalatsi 4 – maahantuoja: Nordisk Film Theatrical Distribution Oy – televisiossa: 11.12.2011 ja 5.2.2012 Nelonen; 10.11.2013, 24.7.2015 TV5. VET 203050 – K11 (myös ltk) – 2530 m / 93 min.

Kauhuromantiikka oli vuonna 2006 yhdistetty erityisesti Tim Burtoniin, mutta Monsteritalon kummisetiä olivat menestyksekkäät amerikkalaisohjaajat ja -tuottajat Robert Zemeckis ja Steven Spielberg, jotka ottivat hoiviinsa nuoren ja lahjakkaan tietokoneanimaattori Gil Kenanin.

Elokuvassa 12-vuotias DJ vahtii kavereidensa Chowderin ja Jennyn kanssa vastapäistä taloa, jonka asukki on häijy lastenvihaaja Nebbercracker. Pian paljastuu, että kärttyisyyteen ja lasten karkottamiseen on hyvä syy: rötiskö onkin kummitustalo, joka syö paitsi lasten lelut ja pallot, myös itse lapset, eivätkä isommatkaan annokset ole poissuljettuja. Tilannetta pahentaa se, että on Halloweenin aatto ja karkinkerjääjiä on liikkeellä joukoittain.

Elokuvan animointi sai kauttaaltaan kehuja, vaikka tietyt vuoden 2006 ajankohtaan liittyvät tekniset rajoitteet havaittiinkin, kun hahmojen ilmeet, eleet ja liikkeet todettiin aika ajoin kulmikkaiksi. Performance capture -tekniikkaa – tuolloin useimmiten nimellä ”motion capture” –, jossa todellisten näyttelijöiden liikkeen perusteella animointi tuotetaan digitaalisesti, oli tuolloin uusi ja vasta kehitteillä. Elokuvasta tehtiin myös 3-D-versio (Real D Cinema).

Kauhuanimaation juonta pidettiin yleisesti vauhdikkaana ja toteutusta hyvin elokuvamaisena, mutta tarinan hahmoihin liittyvistä asenteellisista virityksistä huomautti Suomessakin lähes jokainen kriitikko.

Elokuva oli Oscar-ehdokkaana vuoden parasta animaatioelokuvaa valittaessa.

– Jari Sedergren 31.10.2015