Footloose

Suom. nimi: Footloose. Valmistusmaa: Yhdysvallat 1984. Tuotantoyhtiö: Paramount Pictures, Indieprod Company. Tuotannonjohto: Daniel Melnick. Tuottajat: Lewis J. Rachmil, Craig Zadan. Ohjaus: Herbert Ross. Käsikirjoitus: Dean Pitchford. Kuvaus: Rick Waite. Lavastus: Ron Hobbs. Mary Swanson. Laulut: Originaalina: "Footloose" (es. Kenny Loggings, säv. & san. Kenny Loggings ja Dean Pitchford) ja "The Girl Gets Around (es. Sammy Hagar, säv. & san. Sammy Hagar ja Dean Pitchford), "Dancing in the Sheets" (es. Shalamar, säv & san. Bill Wolfer ja Dean Pitchford),"Holding Out For a Hero (es. Bonnie Tyler, säv. et san. Jim Steinman ja Dean Pitchford), Never (es. Moving Pictures, säv. & san. Michael Gore ja Dean Pitchford), Somebody's Eyes (es. Karla Bonoff, säv. & san. Tom Snow ja Dean Pitchford), "Let's Hear It for the Boy" (es. Deniece Williams, säv. et san. Tom Snow ja Dean Pitchford, "I'm free (Heaven Helps the Man)" (es. Kenny Loggings, säv. et san. Kenny Loggings ja Dean Pitchford), "Almost Paradise… (Love theme from Footloose)" (es. Mike Reno ("Loverboy") ja Ann Wilson ("Heart"), säv. Eric Carmen ja Dean Pitchford ). Ei-originaali musiikki: "Waiting for a Girl Like You" (es. Foreigner, säv. & san. Mick Jones ja Lou Gramm), "Hurts So Good" (es. John Cougar Mellencamp, säv. & san. John Cougar Mellencamp ja George Green), "Bang Your Head (Metal Health)", (es. Quiet Riot, säv. & San. Carlos Cavazo, Kevin DuBrow, Frankie Banali, Tony Cavazo), "Cartoon Music" (säv. & san. Y. Blais ja J. Michale). Puvut: Gloria Gresham. Ehostus: Daniel C. Striepeke. Koreografia: Lynne Taylor-Corbett. Leikkaus: Paul Hirsch. Pääosissa: Kevin Bacon (Ren MacCormack), Lori Singer (Ariel, pastorin tytär), John Lithgow (pastori Shaw Moore), Dianne Wiest (Vi Moore), Chritstopher Penn (Willard), Sarah Jessica Parker (Rusty), John Laughlin (Woody), Elizabeth Gorcey (Wendy Joe), Frances Lee McCain (Ethel MacCormack), Jim Youngs (Chuck), Douglas Dirkson (Burlington Cranston), Lynne Marta (Lulu). Helsingin ensiesitys: 20.4. 1984 Formia 1. Televisiolähetyksiä: 20.8. 1991 TV3, 3.8. 2002 ja 27.10. 2002 Nelonen – maahantuoja: United Pictures Finland Oy. Videolevitys: Esselte Video – VET 91871 – K11 – 2940 m / 107 min

Footloose–elokuvan ohjannut Herbert Ross (1927-2001) oli alun perin tanssija ja koreogrogi ennen kuin ryhtyi ohjaajaksi. Suurille yhtiöille ohjatuissa tanssi-, baletti- ja musiikkielokuvissa esiintyivät sellaiset naistähdet kuten Barbara Streisand, Jane Fonda ja Goldie Hawn. Aiempiin meriitteihin kuuluivat esimerkiksi loistava Hyvästi, Mr Chips (1969) ja Woody Allenin tähdittämä Kerta vielä, Sam (1972). Mutta 1980-luvun alussa hän oli valmis tekemään rock- ja nuorisoteemaa hyväksikäyttävän teinielokuvan.

Footloose-elokuvassa Ross matkaa teinien maailmaan Yhdysvaltojen uskonnollisella "raamattuvyöhykkeellä" (Bible Belt) Utahin osavaltiossa, jossa yksittäinen saarnaajapappi (John Lithgow) onnistuu saamaan - kirjoja rovioilla polttavien kiihkouskovaisten vanhempien myötävaikutuksella - nuorisomusiikin kokonaan kielletyksi.

Nuorison kohdalla kiellot eivät tietystikään toimi, vaan tuloksena on kaksinaamaisuuden maailma, jossa pinnan alla tapahtuu aivan toista kuin mitä pinnalta ulospäin näytetään. Kyse on siis moraalin määräyksistä, jolta puuttuu eettisen käytännön perusta.

Muutoksen voimaksi Bomontin pikkukaupunkiin tulee Ren (Kevin Bacon), joka on lähtöisin suurkaupungista, Chicagosta. Hän ryhtyy kapinoimaan ahdasta moraalisäännöstöä ja etenkin tanssikieltoa vastaan. Ulkopaikkakuntalaisena hän joutuu vainon kohteeksi ja perää lopulta kansalaisoikeuksiaan, vaikka onkin keskittynyt sitä ennen lähinnä tanssahtelemaan tupakka suussaan ja olutpullo kädessään karuissa ympäristöissä. Kansalaisaatteen ja demokratian henkeä täynnä hän sitten Raamattu kädessään kuljettaa vaatimuksensa demokratian kehtoon, kaupunginvaltuustoon.

Footloose liittyy suoraan siihen Paramountin harjoittamaan genreen, joka pulpahti pintaan Bee Geen musiikin ja John Travoltan tähdittämällä Saturday Night Fever –elokuvalla (1977) ja jatkui sitä seuranneilla musiikki- ja tanssielokuvilla Grease, Flashdance sekä Staying Alive. Itse asiassa sama rumba realisoituu nykyäänkin muutaman vuoden välein. Näille elokuville on yhteistä se, että ahdistus ja vapauden puute korvaantuu rytmillä ja ruumillistuneella tanssilla.

Jos niistä haluaa löytää jotakin uutta, on se juuri tanssivien ruumiiden korostus. Tanssi on toisaalta taidetta, ja toisaalta se on katseen kohde tanssivana, rytmisenä ruumiina. Nämä elokuvat hyödyntävät jälkimmäistä enemmän. Niillä on toinenkin omaperäinen erityispiirre. Tanssikohtaukset sulautetaan tarinaan mahdollisimman pienillä katkoksilla, pinnalta katsoen lähes naturalistisesti, ja taatusti kivuttomasti, miellyttävästi energisoiden.

Footloosen saama kritiikki oli yhtä kovakouraista kuin rockin iskevä soundi. Vaikka tunnustettiinkin se, että ohjaaja saa teinigenren ihmisiin syvyyttä genren tavanomaista keskivertoelokuvaa paremmin, vertauskohtana vaikkapa (yllättävän monen mielielokuva) Dirty Dancing (1987), genren tasapaksuun nostatti ajatuksia elokuvasta bisneksen välikappaleena vaikka toisaalta pääosien näyttelijätyö ei ollut hullumpaa.

Elokuvan 13 kappaletta nähtiin pahimmillaan vain juuri sopivana pakettina levymyyntiin. Nyt paluu näiden biisien äärelle herättää kuitenkin ihan mukavia muistoja. Ja silloin tarinalle, sen liberaalisuutta väärinkäyttävälle lepsuudelle, sanotaan piupali paupali – on rokin ja tanssin aika. Herbert Rossin myöhemmistä elokuvista kannattaa mainita esimerkiksi Teräskukat (The Steel Magnolias, 1989) ja Väritetty totuus (True Colors, 1991).

– Jari Sedergren Orionin elokuvaesitteessä 15.7. 2004.