Jang aur aman

Muut nimet: War & Peace. Valmistusmaa- ja vuosi: Intia 2001. Tuotantoyhtiöt: First Run Features (us), Icarus Films (us). Tuottaja, ohjaaja, käsikirjoittaja, leikkaaja ja kuvaaja: Anand Patwardhan. Ääni: Simantini Dhuru, Monica Wahl – 148 min

Intiassa, Pakistanissa, Japanissa ja Yhdysvalloissa kuvattu Jang aur aman seuraa toukokuusta 1998 lähtien kolmen vuoden ajan Intian mantereella tehtyjä ydinkokeita. Elokuva on eeppinen ja dokumentaarinen matka rauhanaktivismiin globaalin militarismin ja sodan maailmassa.

Elokuvan lähtökohtana on Mahatma Gandhin murha vuodelta 1948, joka alleviivaa sitä tosiasiaa, että tapahtuman merkitys on pysyvä, eikä se ole yli puolessa vuosisadassa menettänyt merkitystään, kuten eivät Hiroshiman ja Nagasakin kokemuksetkaan. Elokuvan tekijän suku oli läheisessä yhteydessä gandhilaiseen, väkivallasta irtisanoutuneeseen liikkeeseen: elokuva seuraa militarisoitumisen maailmaa surumielisesti, vaikka tuokin hienosti esiin välähdyksiä myös vastarinnasta. Juuri sukuyhteys sai ohjaajan käyttämään vastoin tapojaan ensimmäistä persoonaa: hän tunsi itsensä osalliseksi.

Vastarinnan osoituksista yksi on matka "vihollismaahan", Pakistaniin. Siellä Intian delegaation jäsenet eivät saa vastapuoleltaan pelkästään hienoa kollegiaalista vastaanottoa, vaan he tulevat kohdelluksi hyvin pakistanilaisten keskuudessa yleisemminkin.

Elokuva seuraa myös kansallisen turvallisuuden nimissä tehtyjä toimia kansalaisia vastaan. Kyse ei ole vain ydinkoealueiden lähellä elävistä ihmisistä, vaan myös niistä vaikutuksista, joita uraanin kaivaminen aiheuttaa alkuperäisasukkaiden elämälle: elokuva todistaakin, ettei "rauhanomaista ato-mia" ole olemassakaan.

Elokuva ei myöskään tyydy kuvaamaan kansalliskiihkoa vaan laajenee pohtimaan Yhdysvaltain aggressiivisen politiikan muodostumista roolimalliksi, jossa "mahti on oikeutta". Juuri se malli on siirtynyt täysin maailman kehittyvien maiden eliittien pariin. Pathawardania pohdituttaa se yleinen ajattelu, jonka mukaan mikään ei maailmassa osoita modernisuutta niin kuin ydinvaltion status ja siihen liittyvä teknologiakorostus. Todistuslausuntoja antavat Intian pääministeri Atal Behari Vajpayee, sisäministeri L. K. Advani, uskonnolliset johtajat ja monet keskiluokkaiset menestyjät.

Sodasta on 21. vuosisadalle siirryttäessä tullut ikiaikaista, vanhat vihollisuudet kaivetaan uudestaan esiin ja taloudet sidotaan pysyvästi aseiden tuotantoon ja myyntiin – tässä elokuva käyttää hyväksi nettisaitti Tehelkan paljastuksia. Gandhin muistot ovat kangastuksen lailla näkyvissä maailman vain moraalisilla jättömailla: ne syntyvät rauhanjanosta ja tosiasiallisesta etäisyydestä rauhasta.

Anand Pathawardan on tehnyt poliittisesti latautuneita elokuvia Intiassa jo kolme vuosikymmentä. Hän on voittanut niin kansallisia kuin kansainvälisiäkin palkintoja ja hänen elokuvansa ovat säännönmukaisesti järkyttäneet valtaa pitääviä eliittejä. Reaktiona on usein ollut esityksien estäminen: tämäkin elokuva on joutunut Intiassa virallisen sensuurin kouriin – vaatimuslistalla oli 21 leikkausta, jotka ohjaajan mielestä "tuhoaisivat elokuvan". Hänen tunnetuimmat elokuvansa ovat kuvanneet Mumbain kodittomia (Bombay – Our City, 1985), uskonnollisia fundamentalisteja (In the Name of God, 1992) ja väkivaltaisuutta: näkökulmana intialaisen miehisyyden ja lahkojen suhde.

Jari Sedergren Suomen elokuva-arkiston elokuvaesitteessä 10.3. 2003.

LÄHTEITÄ:
Vinand Lal: Anand Pathawardan
http://www.sscnet.ucla.edu/southasia/Culture/Cinema/AnandP.html
Anand Pathawardan –sivusto:
http://www.ektaonline.org/patwardhan/