Inspecteur Lavardin

Tämän elokuvan voi nähdä Orionissa to 23.9. 2004 alkaen klo 17.oo ja su 26.9. klo 20.00

Suom. nimi: Komisario Lavardin. Ruots. nimi: Kommissarie Lavardin. Valmistusmaa ja -vuosi: Ranska, Sveitsi 1985. Tuotantoyhtiö: CAB Productions, Films A2, MK2 Productions (myös levitys), TSR – Télévision Suisse-Romande. Tuotannonjohto: Catherine Lapoujade. Tuottaja: Marin Karmitz. Ohjaus: Claude Chabrol. Käsikirjoitus: Claude Chabrol ja Dominique Roulet. Dialogi: Dominique Roulet. Kuvaus: Jean Rabier (Eastmancolor). Lavastus: Françoise Benoît-Fresco. Puvut: Magali Fustier-Dray (nimellä Magali Fustier), Dominique Morlotty (Brialyn vaatetus). Ehostus: Josée De Luca (make up), Yann Vanouy (hiukset). Musiikki: Matthieu Chabrol. Orkesterinjohto: Michel Ganot. Laulut: "A training song", "Too late", es. Le groupe Kalashnikov. "Cést ma viet" ja "C'est pas trop tard" (G. Dartois, C. Malot). Leikkaus: Monique Fardoulis. Angela Braga Mermet ja Olivier Rossignol (leikkausassistentit). Ääni: Jean-Bernard Thomasson. Pääosissa: Jean Poiret (Jean Lavardin), Jean-Claude Brialy (Claude Alvarez), Bernadette Lafont (Hélène Mons), Jean-Luc Bideau (Max Charnet), Hermine Clair (Véronique Manguin), Pierre-François Dumeniaud (Marcel Vigouroux), Florent Gibassier (Francis), Guy Lauret (Buci), Jean Depussé (Volga), Jacques Dacqmine (Raoul Mons), Marc Adam (Adam), Michel Dupuy (sammakkomies), Serge Feuillet (pappi), Philippe Froger (esiintymislavan johtaja), Lisa Livane (nainen), Robert Mazet (Léon), Odette Simoneau (Denise), Maurice Regnaut (Pierre Manguin), Chantal Grebbet (Eve), Claire Ifrane (tupakoija). Pariisin ensi-ilta 12.3. 1986. Televisiolähetys: 23.4. 1993 YLE TV1. 96 min

Claude Chabrolin ensimmäinen tarkastaja Lavardin-elokuva Poulet au Vinaigre (1984) valmistui aikana, jota ei parhaimmalla tahdollakaan voi pitää hänen ohjaajanuransa huippuhetkinä. 1980-luvun alun elokuvien –Le Cheval d'orgueil, 1980 ja Le Sang des autres, 1984 – tuottamien taloudellisten pettymysten jälkeen jo tuottajan löytäminen oli vaikeaa. Godardin uutta tulemista aiemmin auttaneen Marin Karmitzin saapuminen kehiin toi tulosta ja "toisen ensimmäisen elokuvan" jälkeen, kuten tuottaja uutta käännettä uralla mainosti, Chabrol oli valmis jatkamaan lähes samalla väellä seuraavaan elokuvaansa.

Inspecteur Lavardin –elokuvassa Jean Poiretin esittämä tarkastaja jatkaa murhamysteerien ratkaisemista: poliisitarkastajan hahmon säilyttäminen ja vaaliminen olikin ehkä juuri se kantava tekijä, jonka varassa uutta elokuvaa kannatti ryhtyä rakentamaan. Myöhemmin Chabrol ohjasi vielä kaksi Lavardin-elokuvaa TF1:n televisiosarjaan Les Dossiers de l'inspecteur Lavardin. Vuonna 1988 ilmestyi L'Escargot noir, seuraavana vuonna Maux croisés.

Vuonna 1985 valmistuneessa, mutta seuraavana keväänä ensi-iltansa saaneessa elokuvassa lähinä lakonisena tyyliltään pidettävä tarkastaja Lavardin, un petit peu de vérite, saapuu Bretagneen selvittääksen kovan linjan katolilaisen kirjailijan Raoul Monsin (Jacques Dacqmine) murhaa. Kunnioitettu Mons on ollut esimerkillinen hyväntekijä ja moraalin vartija paikkakunnallaan. Suureksi hämmästyksekseen Lavardin huomaa, että Monsin vaimo Hélèle (Bernadette Laffont) on hänen vanha tuttunsa, suoranainen nuoruuden rakastettu. Se muuttaa tarkastajan asenteen tutkimusprosessissa, sillä näyttää käyvän niin, että hän nopeasti korvaa murhatun aseman perheessä sekä vaimon että erityisesti Véroniquen (Hermine Clair), aiemmasta avioliitossa olevan tyttären silmissä.

Tässä muutosprosessissa Lavardinin oma identiteetti ja persoonallisuus on koetuksella. Molemmat osoittautuvat muuttuvaiseksi, sillä perheessä hän saavuttaa asemansa autoritaarisen ja paternalistisen käyttäytymisen avulla, mikä on nähtävissä selvimmin kohtauksessa, jossa tarkastaja moitti Véroniquea tämän lähtiessä illanviettoon. Kyse on täydellisestä muutoksesta verrattuna edellisessä Lavardin-elokuvassa esiteltyyn antiautoritaariseen tarkastajaan. Uuden aseman luonne ja vaikeus näyttäytyy täydellisenä vasta elokuvan loppukohtauksessa. Kyse on samalla myös Lavardinin omasta moraalista.

Kyse ei ole käännöksistä vain tarkastajan elämässä. Koko elokuva on käännösten sarjaa. Yksinäinen poliisi osoittautuu perheihmiseksi; Francis, homoseksuaali, ei ole lopulta identiteetistään lainkaan varma; kuolleet voivat tulla eläviksi ja elävät kuolleiksi, ja lopulta syylliset ovatkin ehkä viattomia ja viattomat voisivat hyvin olla syyllisiä. Murhan selvittäminen osoittautuu vaikeaksi siksikin, että kylä on juonnittelujen ja petosten verkon myrkyttämä.

– Jari Sedergren, Suomen elokuva-arkiston esite 23.9. 2004.