Kapò

Suomenkielinen nimi: Kapo – keskitysleirin vartija. Ruotsinkielinen nimi: Kapo – koncentrationsläger. Valmistusmaat ja -vuosi: Italia, Ranska, Jugoslavia 1960. Tuotantoyhtiö: Vides, Zebra Film, Cineriz di Angelo Rizzoli, Francinex, Luvcen Film. Tuottaja: Moris Ergas. Ohjaus: Gillo Pontecorvo. Käsikirjoitus: Gillo Pontecorvo, Franco Solinas. Kuvaus: Goffredo Bellisario, Marcello Gatti, Marco Scarpelli, Aleksandar Sekulovic. Lavastus: Piero Gherardi. Ehostus: Otello Fava. Musiikki: Carlo Rustichelli. Leikkaus: Roberto Cinquini. Pääosissa: Susan Strasberg (Edith / Nicole), Laurent Terzieff (Sasha), Emmanuelle Riva (Terese), Didi Perego (Sofia), Gianni Garko (saksalainen sotilas) sekä Eleonora Bellinghazi, Annabella Besi, Mira Dinulovic, Mirjana Dojc, Dragomir Felba, Graziella Galvani, Paola Pitagora, Bruno Scorpioni. Helsingin ensiesitys: 5.5. 1961 Maxim. – maahantuoja: Columbia Films Oy. DVD: Cristaldi Film (Italia) – VET 56556 – K16 – 3200 m / 117 min

Ristiriitaisia tunteita herättäneiden poliittisten elokuvien ohjaaja Gillo Pontecorvo syntyi Pisassa 1919 (Toskana, Italia), mutta on vaihdellut asuinpaikkaansa Italian ja Ranskan Pariisin välillä niin usein, että hänet tunnetaan myös ranskalaisena ohjaajana. Pontecorvo opiskeli kemistiksi, ja vasta toimiessaan journalistina Pariisissa hän ajautui lopullisesti elokuvan pariin: Yves Allgrétin ja Joris Ivensin assistenttina hän joutui tekemisiin elokuvien kanssa konkreettisesti. Palattuaan Italiaan hän valmisti useita dokumenttielokuvaa, ennen kuin teki ensimmäisen näytelmäelokuvansa Giovanna, joka oli osa monen ohjaajan kokonaisuutta La rosa dei venti (1956).

Pontocorvon elokuvat tunnetaan lyyrisuudestaan, teknisestä taitavuudestaan ja ryhmädynamiikan hallinnastaan. Hänen tunnetuimpiin pitkiin elokuviinsa kuuluu Vaarallinen saalistaja (La grande strada azzurra, 1957), joka sai ensipalkinnon Karlovy Varyssa. Poliittisen elokuvan klassikoihin lukeutuva Taistelu Algeriasta (La Battaglia di Algeri, 1965) voitti Venetsian festivaaleilla 1966 Kultaisen Leijonan. Queimada (1969) oli Marlon Brandon tähdittämä kuvaus epäonnistuneesta kapinasta ja kolonialismin kauhuista, Ogro (1979) terrorismista Francon hallituksen tuhon hetkillä. Vuosina 1992-98 Pontecorvo toimi Venetsian elokuvafestivaalien presidenttinä.

Kapò – keskitysleirin vartija (1960) ei kerännyt palkintoja samassa määrin vaikka olikin Italian ehdokas Oscar-kilpailussa. Syynä oli epäilemättä arkaluonteinen aiheen käsittely. Ohjaaja uskaltautuu tutkimaan ihmisen alennustilaa äärimmäisen vaikeissa olosuhteissa. "Me emme olleet pohjalla", sanoi keskitysleiriin itse joutunut Nobel-palkittu kirjailija Primo Levi, Pontocorvon ikätoveri ja kemisti hänkin, "sillä ne jotka joutuivat, eivät voi siitä enää kertoa." Tällä hän viittasi leirivankien häpeään, tunteeseen siitä, että helvetistä elävänä selviäminen oli vääryys. Usein se saattoi vaatia venyvää moraalia: vapautuksen tästä häpeästä saivat vain kuolleet.

Susan Strassberg on Edith, nuori ranskalainen juutalaisneito, joka joutuu saksalaiseen naisten keskitysleiriin. Hänen vanhempansa tapetaan, mutta hän itse selviää, koska saa apua toiselta vangilta Sofialta (Didi Perego). Sofia auttaa häntä vaihtamaan nimensä Nicoleksi, vangiksi joka on jo kuollut. Selvitäkseen keskitysleiristä elävänä Nicola tekee yhteistyötä natsien kanssa ja ylenee kapoksi, luottovangiksi.

Elokuva keskittyy vankien toimintaa. Vain yksi saksalainen, nuori, lähes sympaattisesti esitetty SS-upseeri, saa enemmän tilaa. Ranskalainen partisaani Teresa, jonka kanssa Nicola ystävystyy, väsyy ja tekee itsemurhan. Kun sitten leiriin tuodaan venäläisiä miesvankeja, Nicola rakastuu yhteen heistä. Sashan rakkaus saa Nicolenkin muuttumaan perusteellisesti. Sashaa näytteli Laurent Terzieff, josta eräskin kriitikko totesi, että hän näyttelee venäläistä, ääntää englantilaisittain ja näyttää saksalaiselta, mikä on saavutus ranskalaiselta. Kritiikkiä sai myös propagandistisina pidettyjen dokumentaarisien otoksien sijoittelu näyteltyjen jaksojen keskelle.

– Jari Sedergren Suomen elokuva-arkiston esitteessä 22.6. 2004