Heinähattu ja Vilttitossu

Ruots. nimi: Halmhatten och Filttofflan. Valmistusmaa: Suomi 2002. Tuotantoyhtiö: Kinotaurus Oy. Tuottajat: Marko Rauhala ja Sinikka Usvamaa. Ohjaus: Kaisa Rastimo. Käsikirjoitus: Kaisa Rastimo Sinikka ja Tiina Nopolan Heinähattu ja Vilttitossu –kirjojen pohjalta. Kuvaus: Tuomo Virtanen. Lavastus: Kati Ilmaranta. Rekvisiitta: Sari Kiiski. Puvut: Tiina Kaukanen. Ehostus: Eija-Leena Lehmuskallio. Musiikki: Heikki Harma (Hector). Leikkaus: Kaisa Rastimo. Ääni: Pietari Koskinen. Pääosissa: Katriina Tavi (Heinähattu), Tilda Kiianlehto (Vilttitossu), Minna Suuronen (tyttöjen äiti Hanna Kattilakoski), Antti Virmavirta (tytöjen isä Matti Kattilakoski), Merja Larivaara (Helga Alibullen), Päivi Akonpelto (Halise Alibullen), Heikki Sankari (konstaapeli Isonapa), Robert Enckell (konstaapeli Rillirousku). Helsingin ensiesitys: 18.10. 2002 Tennispalatsi 1, Kinopalatsi 1, Kino 1. Video- ja DVD-levitys: FS-Film Oy – VET 107070 – S – 75 min min

Ensimmäinen Sinikka ja Tiina Nopolan kirjoittama Heinähattu ja Vilttitossu -kirja julkaistiin1989. Tähän mennessä sarjassa on ilmestynyt yhdeksän erillistä teosta. Kaisa Rastimon elokuvakäsikirjoitus käyttää hyväkseen kirjasarjan hahmoja ja joitakin tapahtumia, mutta itse tarina on uusi, vain elokuvaa varten luotu. Kansainvälisessä yhteistyössä kehitellyn käsikirjoituksen tapahtumat sijoittuvat sadunomaiseen maaseutuidylliin, joka on saanut virikkeitä kirjojen kuvastosta. Ohjaajan mukaan tämä perustuu siihen, että lapset ovat konservatiivisia katsojia. Tavoitteena oli samalla universaali elokuva, jonka esikuvia on ennen muuta Peppi Pitkätossu anarkistisine ajatuksineen.

"Omalta lapseltani on puuttunut Peppi- ja Vaahteramäen Eemeli -lapsuus. Muistan millaisia tapauksia nämä elokuvat olivat omassa lapsuudessani. Niitä kerääntyi katsomaan television ääreen koko perhe, vauvasta vääriin. Minussa herää halu tarjota suomalaisille lapsille ja heidän perheilleen vastaava kokemus. Ohjata heille kotimainen elokuva, jonka pääosissa seikkailisivat oikeat, pienet lapset" Rastimo kirjoittaa kolumnissaan Elokuvantaju -lehdessä.

Koko perheen tarinan ydin on 7-vuotiaan Heinähatun ja 5-vuotiaan Vilttitossun. Heinähattu on kiltti, eikä hänen oleteta koskaan suuttuvan, Vilttitossu taas perheen pomo, määräilevä tahtoihminen. Omaksutut roolit kokevat kuitenkin käännöksen, kun Heinähatun on lähdettävä kouluun ja Vilttitossu jäisi kotiin. Isä on etäinen tiedemies, jonka elämä pyörii perunoiden ympärillä, äiti ajattelee isän saamattomuutta hieman alistuvasti.

Onneksi lasten lähellä ovat Alibullenin sisarukset, jotka muodostavat lastenelokuvissa niin tärkeän erikoislaatuisen aikuisen maailman kaikkine tempauksineen. Näin elokuvan teemoiksi muodostuvat sisaruus, vanhemmuus, ystävyys, koulun alkaminen ja lapsen suhteellinen itsenäisyys.

500 hakijan joukosta valittujen lapsinäyttelijöiden käyttäminen toi elokuvan tekemiseen oman lisänsä: kyse ei ole elokuvatyöntekijöistä, joita voi ohjata ja määrätä helposti. Kuvauspäiviä kertyi tavanomaista enemmän ja työryhmään tarvittiin leikittäjiä ja huoltajia.

Ohjaajakaan ei voi näyttää paineitaan samaan tapaan kuin työskennellessään aikuisten kanssa. Rastimo sanoo itse: "On luonnollista, että kuvauksissa syntyy silloin tällöin erimielisyyksiä, jolloin pieni riita vain puhdistaa työilmapiiriä. Meidän kuvauksissamme näitä erimielisyyksiä oli vain mahdoton purkaa, koska koko ajan joutui pelkäämään, että lapset kuulisivat riidan ja ahdistuisivat. Vähitellen näistä selvittämättömistä erimielisyyksistä kasvaa suurempi meitä jäytävä kauna. Ja jälkiviisaana voin vain todeta, että tällaisessa lasten ehdoilla tapahtuvassa tuotannossa olisi pitänyt joskus pitää aikuisten kesken palavereja, joissa pinnaa kiristävät asiat olisi voinut sanoa suoraan, pelkäämättä että lapset kuulevat."

Mutta roolien omaksumisessa ei ollut vaikeuksia: lapset osasivat käsikirjoituksen ulkoa. "Ehkä oleellisin lapsille opetettava asia ennen kuvauksia on läsnäolo kohtauksissa, se ettei näytteleminen ole pelkkää replikointia vaan enemmänkin vastanäyttelijän kuuntelua, toiseen reagointia" Rastimo kirjoittaa.

– Jari Sedergren Suomen elokuva-arkiston esitteessä 11.1. 2003, lähteenään Kaisa Rastimon kolumni elokuvansa teosta Elokuvantajussa:
Elokuvantaju