Hei, rillumarei!

Valmistusmaa: Suomi 1954. Tuotantoyhtiö: Suomen FIlmiteollisuus oy. Tuotannonjohto ja tuottaja: T. J. Särkkä. Ohjaus: Armand Lohikoski. Käsikirjoitus: Reino Helismaa. Kuvaus: Osmo Harkimo. Lavastus: Heikki Kalliokoski. Naamiointi: Olavi Suominen. Kampaaja: Fanny Cederberg. Kuvaus: Osmo Harkimo. Lavastus: Heikki Kalliokoski. Naamiointi: Olavi Suominen. Kampaaja: Fanny Cederberg. Musiikki: Toivo Kärki. Laulut: Rumarillumarei (sä:Toivo Kärki, sa: Reino Helismaa, es. Esa Pakarinen, Jorma Ikävalko, Reino Helismaa), Ohikulkija vain (Kärki, Helismaa, Matti Louhivuori ja Pirteät pelimannit (playback: Pakarinen)), "Kun vanhapoika rakastuu…" (Kärki, Helismaa, Pakarinen), "On jo myöhä keskiyö…", (Kärki, Helismaa, Heikki Heino), Hullu hanuri (Kärki, Helismaa, Esa Pakarinen ja Pirteät Pelimannit), Lapin jenkka (Helismaa, Helismaa, Kauko Käyhkö ja Miesvartetti, Jorma Ikävalko (playback)). Leikkaus: Elmer Lahti. Ääni: Kurt Vilja, Kaarlo Nissilä. Pääosissa: Esa Pakarinen (Severi Suhonen), Heikki Heino (romukauppias), Sirkka-Liisa Wilén (romukauppiaan vaimo), Irja Rannikko (Dagny Kehvelin), Matti Aulos (Jonni Kehvelin), Arvo Kuusla (Emppu), Kai Lappalainen (Kehula), Reino Helsimaa (Roope), Jorma Ikävalko (Julle). Helsingin ensiesitys: 9.4. 1954, Bio Bio, Tuulensuu. Televisiolähetyksiä: 5.5.1982, YLE TV1; 11.2. 1991, YLE TV2; 1.6.1994, YLE TV1; 3.11.2000, YLE TV2 – VET A–4885 – videojulkaisu: 1991 YLE Tallennepalvelu – S – 2270 m / 83 min

Rovaniemen markkinoilla aloitti Suomen Filmiteollisuuden rahasampoksi kolmeksi vuodeksi muodostuneen Rillumarei-tuotannon 1951. Hei, rillumarei! oli mainitun elokuvan itsenäinen jatko-osa ja jäi tämän tuotantolinjan viimeiseksi, tuotantoyhtiön näkökulmasta samaa linjaa jatkoivat Pekka ja Pätkä –elokuvat.

Rillumarei-elokuvat muodostuivat symboliksi siinä keskustelussa, jossa populaarikulttuuri (tai jopa matalakulttuuri) kohtasi korkeakulttuurin. Kyse ei ollut pelkästä huumorista, vaan Rillumarei-elokuvat esittivät sotahuudon korkeakulttuuria vastaan täysin avoimesti. Se käy ilmi esimerkiksi T. J. Särkän elokuvan veropäätöstä koskevasta valituksesta Valtion elokuvalautakuntaan: "[…]siinä tuodaan hiukan hymyilyttävään valoon se tärkeäksi tekeytyvä 'taiteellisuus', jolla nykyään meillä silataan kaikki hyvinkin vinoille raiteille vievät näytelmät ja elokuvat. Toistamme edelleen, että yksistään se, että käsikirjoituksen tekijänä on Reino Helismaa ei saa olla syynä elokuvan tuomitsemiseen korkeampaan veroluokkaan."

Kriitikkojen tuomio oli lähes yksituumainen: "Täytyykö nyttemmin jo tällaisin keinoin puolustaa renkutusmusiikkia, taidemusiikkia ja kulttuuriharrastuksia vastaan", kysyi Helsingin Sanomien Paula Talaskivi tiivistäen samalla korkeakulttuurin ajatukset matalasta.

Elokuvien vastaanottoa tutkinnut Merja Haakana kuitenkin toteaa, että aika tekee tehtävänsä. Kritiikin sävy on muuttunut nykypäivää lähestyttäessä. "Rillumarei-elokuvista puhutaan kulttuurina, Rovaniemen markkinoilla on saanut kulttielokuvan maineen", Haakana toteaa.

Rillumarei-elokuvista onkin tullut eräänlaisia historiallisia dokumentteja. Ne saivat aikaan sen, että sankareiksi nousivat tavalliset kulkurit ja jätkät, jotka sittemmin tulivat merkittävään osaan 1950-luvun elokuvassa. Näin ne syrjäyttivät aiemmat tapahtumaympäristöt kuten pääkaupungin seurapiirit ja romanttiset maaseutuidyllit. Samalla syntyi ns. syvien rivien kulttuuri.

Rillumarei-elokuvien arvostuksen takana on Haakanan mukaan myös ns. camp-asenne. "Tämä postmodernistiselle kulttuurille ominainen piirre voidaan ymmärtää muka-vakavana suhtautumisena ei-vakavana pidettyihin kulttuurituotteisiin. Esimerkiksi elokuvien tekotapa saa nykykatsannossakin luonnehdinnakseen 'hutaisemalla tehty', 'alkeellinen' tai 'lapsenomainen'".

"Niiden voima on kuitenkin aitoudessa ja rehellisyydessä. Elokuvat eivät pyri olemaan yhtään sen enempää kuin ovatkaan. Samalla niistä löytyy campille ominainen kieli poskella –meininki."

- Jari Sedergren Suomen elokuva-arkiston esitteessä 20.3. 2003. Lähde: Merja Haakana, Rillumarei ja aikalaiskritiikki, teoksessa Matti Peltonen (toim.): Rillumarei ja valistus. Kulttuurikahakoita 1950-luvun Suomessa. Helsinki: Suomen Historiallinen Seura 1996.