Keinumorsian

Ruotsinkielinen nimi: De möttes vid gungan. Valmistusmaa ja -vuosi: Suomi 1943. Tuotantoyhtiö: Suomi-Filmi. Tuotantopäällikkö: Risto Orko. Studiopäällikkö: Väinö Tulosmaa. Tuottaja: Matti Schreck. Ohjaus: Valentin Vaala. Käsikirjoitus: Martti Larni. Pohjautuu Lauri Haarlan näytelmään Keinumorsian (Turun Työväen Teatteri 1942). Kuvaus: Eino Heino. Kuvausapulainen: Aimo Jäderholm. Ryhmään kuuluivat myös Kosti Aaltonen, Lasse Heikkilä ja Boris Levitsky. Lavastus: Arvo Kotilainen, Ville Hänninen. Naamiointi: Aarne Kuokkanen, Flora Uura. Musiikki: Harry Bergström. Laulut: Harry Bergström sävelsi ja Lauri Haarla sanoitti laulut: "Keinupoikien laulu" (es. sekakuoro), "Keinumäen laulu" ja "Maija-Liisan laulu" (Tuire Orri ja Tapio Nurkka), "Lapsen univirsi" (es. Irma Seikkula, laulaja tuntematon), Takaperin, takaperin saksanpolkkaa (Aku Peltonen), "Paimenet kaitsevat lampaitansa…" (es. Kirsti Hurme), "Myllyrengin laulu" ja "Kulkijan laulu" sekä "Laulajan laulu" (es. Olavi Reimas), "Ojamyllyn surmanlaulu" (es. Tuire Orri) sekä Kerttu Mustosen sanoittamana Harry Bergströmi säveltämä"Tivolivalssi". Leikkaus: Valentin Vaala. Ääni: Harald Koivikko. Pääosissa: Irma Seikkula (Aliina Horha, o.s. Jarvala), Olavi Reimas (myllyrenki Jalmari Hurtia), Kirsti Hurme (Huhtalan Kerttu), Tapio Nurkka (Artturi Noukkala), Tuire Orri (Maija-Liisa), Edvin Laine (mylläri Elias Horha), Emmi Jurkka (Kuuperin Sanna), Aku Peltonen (Antti Auvonen), Väinö Sola (Jarvalan isäntä), Tyyne Haarla (Jarvalan emäntä), Anni Aitto (Eetla, Elias Horhan sisar), Veikko Linna (Iisakki Huhtala), Aune Hämäläinen (tyttö tivolissa), Yrjö Hämäläinen (Vertti), Paavo Honkamäki (mökin poika). Helsingin ensiesitys: 10.1. 1943, Kino-Palatsi, Scala. Televisiolähetyksiä 3.5. 1961 TES, 23.2. 1974 MTV2, 9.9. 1980 HTV, 24.6. 1982 MTV2, 17.6. 1994, YLETV2, 19.5. 1999 YLE TV1, 25.3. 2003 YLE TV1. Filmitarkastus: A-1730 – K 16 – 2350 m / 86 min

Valentin Vaala ei ollut 33 vuotta vanhempi, mutta Keinumorsian oli jo hänen 20. elokuvansa. Lauri Haarlan samanniminen näytelmä esitettiin Turun Työväen Teatterissa 1942, mutta päätetty se oli saman vuoden tammikuussa "hälytyssireenien soidessa Helsingin kaupungissa" kuten kirjailija käsikirjoitukseensa merkitsi. Silti elokuvaa voidaan pitää kepeänä eikä se tyydy kuin sipaisemaan sodan ajan yleistä raskautta: huoli perheestä oli tavalla tai toisella mukana ajatuksissa koko ajan. Kepeyttä lisää Harry Bergströmin mainio ja runsas musiikki.

Elokuvakäsikirjoitukseksi kolmiosaista näytelmää muokatessa Martti Larni laajensi aikajänteen ympärivuotiseksi: osin siihen vaikutti kuvausaikataulu, sillä maatalon työt oli määriteltävä sen mukaan, milloin kuvaukset voitiin Urjalassa pitää. Kirjan loppukohtaus on elokuvasta jätetty pois, ja elokuvan henkilöihin on lisätty mm. Aliinan vanhemmat, Eliaan naimaton Eetla-sisar sekä Jalmarin tivolissa kohtaama nainen.

Maaseutumelodraamaksi elokuvan toimintapiiri on tavanomaista laajempi: keinumäki, ruuhkautunut koski ja ehkä tukkikämppäkin mahtuvat vielä tavalliseen repertuaariin, mutta vierailut tivolissa ja merisatamassa laajentavat maailmaa yli perinteisen maalaiskuvaston. Aimo Jäderholm on muistelmissaan "Kultainen kamera" maininnut, että hän sai kuvata maisemaotokset. Se on yllättävää kun tietää että Eino Heinon erikoisen kiitetty ala oli juuri maisemakuvaus: "Eino Heinon kamera on vanginnut sen puitteisiin yhtenään silmiähiveleviä maalaisnäkymiä ja kesäisen luonnon heleyttä", kiitteli Paula Talaskivikin (HS) arvostelussaan.

Tukkisavotan ulkokuvia ei kuvattu elokuvaa varten, vaan ne löytyivät Suomi-Filmin lyhytelokuvasta Tukinkuljetusta autolla Pohjois-Suomessa (1939), joka tunnetaan myös nimellä Tukinajossa tuntureilla. Tätä lyhytelokuvamateriaalia on käytetty myös tukinkuljetusta, tietöitä ja metsurien elämään kuvaavissa myöhemmissä lyhytelokuvissa Sallan savotta (Su-Fi 1939) ja Fennada-Filmin elokuvassa Jätkien ja tukkien valtamailla (1946). Elokuva menestyi hyvin maaseudulla, Helsingissä katsojia riitti hieman vuoden keskitasoa paremmin.

Kun tilallisen tytär ja myllyrenki ajautuvat samaan aittaan, on perinteisen sääty- ja luokkaeroista kiinni pitävän yhteisön sääntöjä rikottu, olipa rakkaus kuinka syvää tahansa. Tytär joutaa iäkkäälle leskimiehelle eikä lapsen alkuperää paljon kysellä. Renki saa mennä matkoihinsa, vain sattuma voi hänet pelastaa samaan taloon rakkaansa kanssa. Tässä on kyse perhepoliittisesta juonesta, jonka loppuratkaisu myötäilee sodan logiikkaa: "Nuoret ovat nuoria, vanhojen on väistyttävä. Elämän laki on armoton." Siksi moraali ei kärsi, vaikka eniten elokuvassa kärsiikin sen rehdein karaktääri. Mietelmä olisi kelvannut motoksi ideologiselta perustaltaan Saksaankin, mutta elokuva onnistuttiin myymään vain Tanskaan.

– Jari Sedergren Suomen elokuva-arkiston esitteessä 2.7. 2003