Ishod

Suom. nimi: Paroni Ungernin loppu. Ruots. nimi: Baron Ungerns slut. Valmistusmaat ja -vuosi: Neuvostoliitto / Mongolia 1968. Tuotantoyhtiö: Mosfilm (Neuvostoliitto), Mongolkino (Mongolia). Ohjaus: Anatoli Bobrovski, Zhamjangiin Buntar. Käsikirjoitus: Bazaryn Shirendyb, Julian Semjonov. Kuvaus: Vladimir Baganov, Haltaryn Damdin. Leikkaus: G. Spirina, S. Basanhu. Äänitys: E. Fedorov, L. Kaidan. Musiikki: L. Mordorsch, Nikolai Sidelnikov. Musiikillinen johto: M. Ermler. Puvustus: R. Satunovskaja. Naamiointi: N. Mitjushkin, D. Badamtseren. Sotilaallinen neuvonantaja: N. Oslikovski. Pääosissa: N. Dugarsanzha (Tseven), Natalia Fatejeva (Varja), Aleksandr Lemberg (paroni von Ungern-Sternberg), Vladimir Muravjov (tri Baurih), Vladimir Zamanski (Prohorov). Maahantuoja: Kosmos-Filmi Oy. VET: 77903 – K12 – 2445 m / 90 m

Paroni Roman von Ungern-Sternberg (1886-1921) syntyi Grazissa Itävallassa, mutta sai kasvatuksensa Virossa, jossa hänen sukulaisensa omistivat parhaimmillaan 1/12 osan maasta. Merisotakoulun Pietarissa käytyään hän ilmoittautui tsaarin armeijaan heti Japanin sodan sytyttyä. Tehtävät jalkaväkirykmentissä veivät hänet Mantsuriaan. Demobilisoinnin jälkeen hän jatkoi upseeriopintojaan Paavalin sotakoulussa ja kirjoittautui sen jälkeen Transbaikalin alueelle kasakkarykmenttiin. Siellä käydyssä kaksintaistelussa hän haavoittui päähänsä sapeliniskusta. Galizian rintamalla I maailmansodan taisteluissa hän haavoittui neljästi. Urheudesta hänet palkittiin Yrjönristillä.

Vuonna 1917 Venäjän epävakaissa oloissa aatelisen sotilaan oli tehtävä valintoja. Ensimmäinen neuvostovaltaa vastustava rykmentti syntyi, kun von Ungern-Sternberg ryhtyi esikuntapäälliköksi kenraalimajurin arvolla kasakka-atamaani Grigori M. Semjonovin johtamille joukoille Dauriassa lähellä Mongolian rajaa.

Tsaarivallan kaaduttua atamaanin ja paronin tiet erosivat: von Ungern-Sternbergin mielestä Suur-Mongolian rakentaminen alkaisi valloittamalla Urga, nykyinen Mongolian pääkaupunki Ulanbaator. Paronin sotajoukkoon kuului pari tuhatta miestä. Mukana oli mongolinationalisteja, tiibetiläisiä, tyhjän päälle vallankumouksessa joutuneita venäläisiä, itsenäisyyttä tavoittelevia burjaatteja, kasakoita, kiinalaisia, japanilaisia ja korealaisia. Paroni eli sotilaana heidän keskellään, vaikka hallitsi baltiansaksalaisen aateliskasvatuksen saaneena myös sivistyksen hienoudet. Käytännössä ne pyyhkäistiin usein syrjään.

Kiinalaisten aiemmin hallitsema Ulko-Mongolia oli itsenäistynyt 1911 johtajanaan Bogd Gegeen, jonka valtaistuinnimeksi tuli Bogd Khan eli Bogd-kaani. Uusi, atamaani Semjonovin johdolla perustettu Mongolian valtio, mihin kuuluivat Ulko- ja Sisä-Mongolia sekä venäläisten hallitsema Burjatia, syntyi maaliskuussa 1919 Siperian Chitassa. Se ei saanut kansainvälistä tunnustusta Versaillesin rauhankokouksessa ja kaatui, kun Ulko-Mongolia irtautui siitä. Kiinalaiset joukot valtasivat Urgan ja lokakuussa 1919 Mongolia alistettiin kiinalaiselle hallinnolle, Mongolian armeija riisuttiin aseista ja hajotettiin. Vuonna 1920 atamaani Semjonovin joukot perääntyivät Mantsuriaan Neuvosto-Venäjän puna-armeijan hyökkäyksen alta.


Paroni Urgassa

Tällöin von Ungern-Sternberg teki päätöksensä: hän johti komentamansa Aasialaisen ratsuväkidivisioonan kohti Urgaa. Helmikuussa 1921 von Ungern-Sternbergistä tuli viiden kuukauden taistelun jälkeen Mongolian todellisen vallan haltija vallattuaan Urgan, vaikka hän vapautti Bogd Khanin vankeudestaan ja teki tästä Mongolian nimellisen hallitsijan. Vaikka paroni otettiin mongolien keskuudessa alussa hyvin vastaan, hänen kova ja julma hallintonsa teki pian väestön tyytymättömäksi.

Itä-Siperiassa vuodesta 1917 toimineet japanilaiset rahoittivat von Ungern-Sternbergiä jo aiemmin siinä toivossa, että hän estäisi puna-armeijaa ottamasta haltuun Mongoliaa. Paroni ei pysähtynyt Suur-Mongolian ajatukseen, sillä hän päätti uhmata myös Lev Trotskin johtamaa puna-armeijaa Siperiassa.

Neuvosto-Venäjä ei aluksi ollut kiinnostunut Mongoliasta, mutta Yhdysvaltojen neutraali asenne käänsi alueen voimatasapainon bolsevikeille, jotka olivat pysytelleet neutraaleina eri mongolialaispiirien esittämille yhteistyötoiveille. Syynä tähän oli se, että neuvostovaltio asetti toiveita kahteen alueella toimivaan vallankumouksellisiin piiriin. Nämä Kominternin alaisuudessa liikkeet yhdistivät voimansa Sukhbaatorin ja Choibalsanin johdolla Irkutskissa maaliskuussa 1920.

Neuvosto-Venäjän maailmanvallankumouksellinen strategian tavoitteet ulottuivat Mongoliaa laajemmalle: Kiinaan, Japaniin ja Koreaan. Vasta joulukuussa 1920 bolsevikit päättivät antaa tukensa "Mongolian kansan taistelulle kiinalaista imperialismia vastaan." Mongolian Kansanpuolue perusti alueellisen hallituksen maaliskuussa 1921, ja partisaaniarmeija valloitti Khiagtin kaupungin Siperian ja Mongolian rajalla. Puna-armeijan strategia täsmentyi, kun von Ungern-Sternberg ajoi kiinalaiset pois Urgasta: uutena tavoitteena oli koko Mongolian hallinta.

Paronin vastahyökkäys Khiagtaan oli kuitenkin tulokseton, ja mongolialais-puna-armeijan yhteenliittymän voimin von Ungern-Sternbergin joukot heitettiin ulos heikosti puolustetusta Urgasta 6.7. 1921. Uusi väliaikainen hallitus syntyi 11.7.1921 – tästä päivästä tuli Mongolian kansallispäivä ja Mongoliasta kansandemokratia vuoteen 1990 asti. Bogd Khan jatkoi nimellisenä hallitsijana ja kuoli luonnollisen kuoleman 1924.

Urgan menettämisen jälkeen puna-armeijaa vastaan Pohjois-Mongoliassa taistelleiden von Ungern-Sternbergin joukkojen moraali laski nopeasti: monet karkasivat ja lopulta oma upseeri, mongolialainen ruhtinas Sundui vangitsi hänet ja vei hänet Sukhbaatorin päämajaan, joka luovutti hänet pikaisesti puna-armeijalle. Paronin elämä päättyi teloituskomppanian edessä Novonikolajevskissa (Novosibirskissä) 15. syyskuuta 1921.


Elokuvan suhde historiaan

Elokuva seuraa historiallisia tapahtumia varsin suurpiirteisesti, sillä kaikki von Ungern-Sternbergin sotilaalliset saavutukset kirjautuvat puna-armeijan soluttautujan ansioksi. Silti yleiskuvaa paronista voi pitää hillittynä: mitään tavallisesti esitettyä "hullun paronin" tai "verisen paronin" kuvaa elokuva ei rakenna. Hillitty elokuva on myös Lenin-kuvassaan, tämä mainitaan vain muutaman kerran "Mongolian ystävänä", ehkäpä juuri tälle genrelle asetetun minimimäärän.

Siksi on kysyttävä, miksi juuri tämä aihe ja miksi juuri tuolloin? Kun kyse on historiallisesta neuvostoelokuvasta, vastaaminen näihin kysymyksiin tarkoittaa ennen muuta poliittisen motivaatioperustan etsintää. Vuosi 1968 oli neuvostoliittolaiselle elokuvalle rankka – peräti yhdeksän elokuvaa kiellettiin kokonaan. Suuren budjetin historiallisissa elokuvissa sellaiseen ei ole varaa. Siksi voi olla varma, että tuolloin valmistunut ja levitykseen päässyt elokuva noudattaa "puoluelinjaa" varsin tarkoin. Samalla se tarkoittaa, että elokuvan käyttökelpoisuus vähenee ajan myötä. Juuri niin tälle elokuvalle on käynyt.

Neuvostoliittolais-mongolialaisen elokuvan hahmoksi von Ungern pääsi luultavimmin Kiinan ja kiinalaisuuden vastaisuudellaan, jota elokuva uusintaa alusta loppuun asti. Poliittisena motiivina tällaiselle historialliselle esittämiselle oli Mao Zedongin johtaman Kiinan ärhentely 1960-luvun lopulla Neuvostoliitolle, ensin ideologisella tasolla, sitten myös sotilaallisesti. Vasta Kiinan ja neuvostoliiton rajalla sijaitsevan Ussur-joen konflikti vuonna 1969, jossa puna-armeija näytti voimaansa, sai Kiinan perääntymään sotilaallisesta uhittelusta. Neuvostoliittolaiset kertoivat Suomessa vielä 1970-luvun alussa uskovansa Kiinan suunnittelevan ydinsotaa Neuvostoliittoa vastaan. Vastakkainasettelu oli siis syvää ja potentiaalinen uhka otettiin todesta myös kulttuuririntamalla, kuten tämä elokuva todistaa. Siinä mielessä tämäkin elokuva on poliittinen välikappale.

Elokuvan toinen poliittinen teema on uskonnonvastaisuus. Sitä ei toteuteta puhtaan ateistiselta pohjalta – päinvastoin elokuvan kristillinen kommentaari on lähestulkoon ystävällismielistä – mutta buddhalaisuus ja sen johtajat näyttäytyvät elokuvassa velttona, opportunistisina, saamattomina ja naurettavina.

Elokuva ei kommentoi laajasti alueen ja ajankohdan nationalismeja, rasismeja ja kansanmurhia. Se selittyy kohdeyleisöllä: elokuva on koko perheelle tarkoitettu seikkailuelokuva oikeastaan vailla todellisia sankareita. Väkivaltaakaan ei esitetä kuin nimeksi. Mielenkiintoisia viittauksia se kyllä sisältää, sillä jopa "vapaan rakkauden" ideaali, joka sai kukoistaa Neuvostoliiton kommunistisen puolueen varhaisvaiheessa, saa elokuvassa pienen sijansa sinänsä vähäisen rakkaustarinan lopussa.

Paroni Ungernin loppu ei alista kohdehenkilöään, mutta ei myöskään kohota häntä minkäänlaiseen sankaruuteen. Silti häntä ei ole unohdettu maailmalla, vaikka kyse onkin enemmän imagosta kuin tosiasioista. Vielä nykyisin eräät yhdysvaltalaiset uusnatsit pitävät häntä "hulluna paroninaan" – perusteluna paronin väkivaltaisuuden lisäksi se, että paronin joukkojen puvustossa buddhalaisuuteen liittyvä hakaristi oli vahvasti esillä. Hänestä kirjoitetaan lastenkirjoja "verisenä paronina", piirretään sarjakuvia Ranskassa ja rakennetaan – tai ainakin suunnitellaan rakennettavan – seikkailupelejä tietokoneita varten. Mutta näiden fiktiivisten henkilökuvien lisäksi hän on myös Viron ja Mongolian suhteiden esimerkkihenkilö aihetta käsittelevillä virallisilla nettisivuilla.

– Jari Sedergren Suomen elokuva-arkiston esitteessä 8.10. 2003