Viipuri on jälleen meidän

Muu nimi: Puolustusvoimain katsaus n:o 9 – Viipuri, Karjalan lukko. Valmistusmaa: Suomi 1941. Tuotantoyhtiö: Puolustusvoimat. Ohjaus: Valentin Vaala. Suunnittelu: Hannu Leminen ja Orvo Saarikivi. Käsikirjoitus: Turo Kartto ja Topo Leistelä. Selostus: Topo Leistelä. Kuvaus: Kuusela, Ranta ja Kurt Vilja. Musiikki: Jean Sibelius. Laulut: Suomen Laulun esitys, Porilaisten marssi. Leikkaus: Valentin Vaala. VET: A-1600. Tarkastuspäivä: 5. 9. 1941 – S – 630 m / 21 min

Kotirintamalle Viipurin valtaus 31.8. 1941 oli tärkeimpiä tapahtumia. Sillä oli merkitystä jatkosodan hyökkäysvaiheen kruununa ja se oli juuri sitä, mitä puhe" Viipurin valtauksen tiedotus organisoitiin armeijan tiedotustoiminnassa erittäin huolellisesti ja lehdistön reaktio vastasi panosta: tapahtumasarja sai valtaisat palstatilat koko lehdistössä, suurimmat mukaanlukien.

Viipurin valtauksen yhteydessä esiintyivät lähes kaikki hyökkäysvaiheen TK-toiminnan propagandateemat. Sotilaalliset menestykset eivät tuoneet onnea propagandistin näkökulmasta, sillä lukijat ymmärsivät ne sodan käännekohdiksi, siivittiväthän ne toiveita sodan loppumisesta ja paluusta rauhan toimiin. Yleisessä propagandassa talvisodassa menetettyjen alueiden takaisinsaamisen tilalla puhuttiinkin paljon laajemmista tavoitteista, Itä-Karjalasta.

Päävastuussa tiedotuksesta olleen 2. tiedotuskomppanian toimintasuunnitelma piti sisällään yleiskuvauksen Viipurin valtauksesta (3 vastuuhenkilöä), kuvauksen taistelun etenemisestä (10), jossa unohtaa ei saanut tykistöä, pioneereja, viestimiehiä ja lääkintämiehiä työssään.

Muista tiedotuskomppanioista valtauksesta kirjoitti kymmenkunta vastuullista. Suunnitelman mukaan tärkeätä oli tuoda ensiksi esiin tunnelmat, joita talvisodassa menetetyn kaupungin takaisinsaaminen herätti ja toiseksi tuoda esiin "venäläisten kaupungissa suorittamat hävitystyöt". Lipunnosto Viipurin linnan torniin, ennakkovaikutelmat kaupungista ja kaupungin vanhimmat osat olivat erityiskohteita, samaten hautausmaan, aseman, sataman ja esikaupunkialueiden tila.

Yksi tehtävistä oli kuvata Torkkelin-, Karjalan- ja Linnankadun puistoja ja kaupungin julkisia rakennuksia, toinen kuvata viipurilaisia yksityiskoteja. Saimaan kanavan ja Viipurin rautateiden tilanteen kuvaukset saivat oman vastuuhenkilönsä. Samat teemat näyttäytyvät vahvasti myös elokuvakatsauksessa.

Viipurin valtaus oli siis suuren luokan mediatapahtuma, johon valjastettiin TK-miehet kynineen, kirjoituskoneineen, radiomikrofoneineen ja elokuvakameroineen. Mediasuunnitelmat kattoivat kaiken tuon aikaiset välineet: se heijastuu myös katsaukseen, jossa näemme kuvia niin TK-journalisteista kuin myös elokuvaajista.

Tapahtuman medialuonnetta osoittaa myös elokuvan pituus. Se on tavanomaista reilun neljänneksen pidempi. Suunnitelmat ottivat huomioon myös armeijan sisäiset näkökulmat: Viipuria vallattiin maasta, vesiltä ja ilmasta ja eri aselajit saavat tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti asiaankuuluvan osansa elokuvassa. Katsaus ilmestyi jo 5.9. 1941, siis vajaa viikko valtauksen jälkeen, mikä kuvaa elokuvatoiminnan nopeutta sodan olosuhteissa.

Elokuvan alku, katsaus "menneeseen", perustuu vanhempaan dokumentääriseen aineistoon. Historiallista Viipuria esitellään käyttämällä sekä Suomi-Filmin Vanha Viipurimme -lyhytelokuvaa toukokuulta 1940 että talvisodan aikaista katsausmateriaalia.

Elokuvan tekohetken nykypäivään liittyvä osuus alkaa mahtipontisella, mutta ei räikeällä selostuksella: "Hyvästi kiitollisella riemulla on jakamaton Suomi kuten kaikki koko yhdistynyt Eurooppa on vastaanottanut Viipurin valtauksen." Se oli toinen kansainvälisyydestä muistuttavasta kohdasta katsauksessa.

Toinen kansallisen ylittävistä viitteistä selostuksessa ylistää suomalaista sotilasta: "Tämä sotilaallinen mainetyö jää ikuisiksi ajoiksi historiaamme ja siirtyy myös maailmanhistorian aikakirjoihin katoamattomana, komeana ja merkittävänä sankaritekona."

Elokuva ei sorru lavastuksiin, eikä siihen kiireessä olisi helposti kyettykään, vaan se on propagandistisella paatoksella varustettu koruton kuvakertomus, joka käsittelee valtausoperaatiota, kiertelee kaupungissa sitä puhdistavien sotilaiden kautta osoittaen ensin neuvostoajan aikaansaannoksia sodan tuhojen ja myös arkisempia muutoksia katukuvassa suomen- ja venäjänkielisten kylttien avulla.

Näkökulma sodan hävityksiin rakennetaan kulttuurin kautta: propagandan ydin on osoittaa Neuvostoliitto ja sen valtajärjestelmä kulttuurin viholliseksi näyttämällä rakennus rakennukselta tuhot, jotka esitellään nimenomaan neuvostojärjestelmän aikaansaannoksina eikä sodan tuloksena. Tätä painottaakseen katsaus korostaa operaatioiden yhteydessä neuvostosotilaiden jättäneen Viipurin, eikä varsinaiseen taistelutoimintaan juuri kuvin viitata.

Katsauksen loppuosa liittyy valtauksen jälkeiseen sunnuntaipäivään, jolloin kenraali Oeschin johdolla otettiin vastaan voittajien paraati. Paraatin päätteeksi Viipurin kaupunginjohtaja kapteeni Tuurna saa sijaa. Vaikka radio tallensi äänimateriaalia, elokuva ei sitä käytä hyväkseen, sillä tuon ajan tekniikalla se olisi ollut monimutkainen operaatio. Paraatiin liittyy oleellisesti talvisodan aikaisen "tahrattoman sotalipun" nostaminen Viipurin linnan tornin lippusalkoon.

Puolustusvoimain katsaukset kiellettiin 20.9. 1944, vapautettiin 1951, mutta niitä on toki tarkastettu myöhempään käyttöön 1980-luvulta lähtien uudelleen.

- Jari Sedergren, Suomen elokuva-arkiston elokuvaesite, 2003