Indiscreet

Suom nimi: Hätävalhe. Ruots. nimi: Indiskret. Valmistusmaa ja -vuosi: Iso-Britannia 1958. Tuotantoyhtiö: Grandon. Tuotannonjohto: Roy Parkinson. Tuottaja: Stanley Donen. Apulaistuottaja: Sydney Streeter. Ohjaus: Stanley Donen. Apulaisohjaaja: Tom Pevsner. Käsikirjoitus: Norman Krasna ja Stanley Donan Krasnan näytelmästä "Kind Sir". Kuvaus: Freddie Young. Lavastus: Donald M. Ashton. Puvut: Quintino (Grantin puvut). Ehostus: Joan Johnstone (hiukset), John O'Gorman (meikki). Musiikki: Ken E. Jones, Richard Rodney Bennett. Musiikin johto: Muir Mathieson. Leikkaus: Jack Harris. Ääni: Richard Bird, Winston Ryder, Len Shilton. Pääosissa: Cary Grant (Philip Adams), Ingrid Bergman (Anne Kalman), Cecil Parker (Alfred Munson), Phyllis Calvert (rva Margaret Munson, Annen sisko), David Kossoff (Carl Banks, hovimestari, autonkuljettaja), Megs Jenkins (Doris Banks, sisäkkö); kreditoimattomina Michael Anthony (Oscar), Martin Boddey (Albert, tarjoilija klubilla), Diane Clare, David Coote (Charles), Robert Desmond (myöhäinen teatteriin tulija), Eric Francis, Frank Hawkins, Oliver Johnston (Mr Finleigh), Richard Vernon, John Welsh (passivirkailija), Middleton Woods (Finleighin virkailija). Helsingin ensiesitys: 7.11. 1958. Televisiolähetyksiä: 6.5. 1966 ja 9.1. 1976 YLE TV2, 17.6. 1985 MTV1, 30.7. 1999 YLE TV1 – maahantuojat: Warner Bros. (teatteri), Gerit Oy, Makuuni Oy (videolevitys) – VET 49777 – S – 2750 m / 101 min

Hätävalhe on komedia tai ehkä paremminkin viihdyttävä romanssi, kuin helmeilevä sampanjalasi täynnä nokkelaa, mutta ei ajalleen poikkeavaa pirullisuutta ja kiellettyä intohimoa. Se oli kassamenestys. Ingrid Bergman näyttelee suurenmoisesti Anne Kalmania, teatterinäyttelijää, joka on onnistunut urallaan ramppivaloissa, saanut rahaa, mainetta ja kauneutta, mutta kärsii silti pahasta rakkauden puutostilasta, etenkin kun sitä vertaa Annen sisaren tilanteeseen: tämä on löytänyt oman onnensa diplomaattimiehensä rinnalla.

Mutta kuten elokuvissa on tapana, Kalmanin kärsimyksellä on rajansa: pian hän tapaa kutsuilla oman elämänsä diplomaatin, Philip Adamsin (Cary Grantin). Ongelmana on se, että Adams sanoo olevansa naimisissa ja pian hänen on matkustettava puoleksi vuodeksi Yhdysvaltoihin. Se saa Kalmanin epätoivoiseksi ja uransa suhteen hän muuttuu toivottomaksi diivaksi.

Tilanne saa käänteen, kun Kalman kuulee Adamsin salaisuuden. Syntyy juonenkehittely, jossa vedetään viivaa veteen romanssin ja hyväksikäytön välille; kyse on siitä epädiskreetistä, joka koskee yhteiskunnan moraalisääntöjä. Kuitenkin elokuvan varsinainen, katsojaa roolihenkilöiden kokemusten myötä kasvattava peli, käydään vasta viimeisen kymmenen minuutin aikana. Siinä molemmat pääosan näyttelijät onnistuvat vaikuttamaan uskottavalta, mikä on tärkeä ominaisuus erityisesti tällaisessa komediassa.

Hätävalhe oli 33-vuotiaan Stanley Donenin vastaus uuden aikakauden vaatimuksiin: Hollywood oli muutoksen kourissa antitrusti-säädösten voimaantulon vuoksi, verotus oli kiristynyt eikä television uhka elokuvalle ollut koskaan ollut suurempi. Yleisö oli sekin muuttunut, eivätkä kaikki enää katsoneet kaikenlaisia elokuvia. Tämän muutoksen myötä elokuvista tuli entistä yksilöllisempiä ja tekninen virtuositeetti sai niiden tekemisessä entistä selvemmin jalansijaa: tuotanto oli entistä kontrolloidumpaa. Tämä osoittautui sapluunaksi, joka tuotti myös rahaa eikä Donen tullut tässä suhteessa pettymään neljänteen komediaansa.

Donen hylkäsi ystävänsä Norman Krasnan kirjoittaman näytelmän "The Billionare", mutta tämä tarjosi tilalle näytelmänsä "Kind Sir". Näyttämöllä se oli ollut floppi. Hanketta kuitenkin edisti se, että Krasnan sanoi ottavansa maksun työstään vasta, jos siitä tehtäisiin elokuva. Ingrid Bergman tuli Cary Grantin vaatimuksesta vastanäyttelijäksi, ja tuotantoyhtiöksi tuli saman tien Grandon, joka muodostuu omistajiensa Grantin ja Donenin sukunimistä. Kun Warner Bros. suostui levittäjäksi, Donen halusi mahdollisimman vapaat kädet ja tuotti siksi elokuvansa itse.

Näytelmän tapahtumat oli keskitetty hotellihuoneeseen Manhattanilla, mutta Donen muutti ympäristöksi Lontoon muodikkaat näkymät: Annan huoneisto oli Buckinghamin palatsin lähistöllä, seiniltä loistavat väriä tuomassa Picassot, Dufyt, Roualtsit ja Papersit. Kuvaaja Freddie Youngin muistaman mukaan Donen kiinnitti tavallista enemmän huomiota sekä väreihin että valoihin.

Näytelmän asetelmat muuttuivat siten, että Donen karsi politiikan diplomaattien puheista, muutti palveluskunnan romanssin suhteen säestämään pääparin kuviota, ja kiinnitti huomiota uudella nimellä sen kaksoismerkitykseen. Näin painotukseksi tuli yhteiskunnan moraalin muutos ja ihmissuhteisiin liittyvä hyväksikäyttö. Tulos: charmantti viihde-elokuva, joka kestää aikaa.

– Jari Sedergren Suomen elokuva-arkiston esitteessä 15.4. 2004